12 000 uutta alokasta aloittaa tänään palveluksensa – tämän Maavoimien uusi komentaja sanoo asiasta
Uudet alokkaat aloittavat palveluksensa koronan keskellä, mutta Maavoimien uudella komentajalla on heille rohkaiseva viesti.
Tänään maanantaina noin 12 000 alokasta aloittaa palveluksensa Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa. Uusista alokkaista naisia on noin 550.
Suurin osa palveluksen aloittaneista, yhteensä noin 9 500 varusmiestä, saapuu Maavoimien joukko-osastoihin.
Viimetorstaisen vaihtotilaisuutensa yhteydessä Maavoimien uusi komentaja nosti alokkaat puheessaan esille.
– Uudet alokkaat otetaan vastaan koronaturvallisesti ja lähdetään tekemään uutta vuotta, maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Pasi Välimäki sanoi.
Välimäki edelleen peräänkuulutti omistautuneisuutta alokkaasta kenraaliin. Uusi vuosi tehdään hänen mukaansa yhdessä.
Merivoimissa palveluksensa aloittaa noin 1 500 varusmiestä, kun taas Ilmavoimissa 700 varusmiestä. Rajavartiolaitokselle saapuu noin 300 varusmiestä.
Korona vaikuttaa edelleen palvelukseen
Koronapandemia vaikuttaa Puolustusvoimien mukaan edelleen varusmiespalveluksen järjestelyihin.
Palveluksensa aloittavat varusmiehen muun muassa jaetaan heti palveluksensa ensimmäisenä päivänä toisistaan erillisiin osastoihin.
Puolustusvoimien mukaan sekä korona- että kausi-influenssarokotteen on voinut ottaa ennen palveluksen aloittamista. Mahdollisuus rokotteiden ottamiseen tarjotaan myös palveluksen aikana oman rokotuksen saantiajankohdasta riippuen.
Todistus saaduista rokotuksista on hyvä olla mukana, mutta koronapassia palveluksensa aloittavilta ei edelleenkään edellytetä.