Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Ruotuväki

Kuvassa on Merivoimien miinalaiva Hämeenmaa merellä pilvisellä kelillä

Kuvassa on Merivoimien miinalaiva Hämeenmaa.

Yli 4 000 henkilöä, 30 taistelualusta ja 16 ilma-alusta mukana Merivoimien syksyn pääsotaharjoituksessa

Matias Jämsén

Freezing Winds 23 tuo Yhdysvaltojen Hornet-hävittäjät harjoittelemaan suomalaisten ja Nato-kumppanien rinnalla.

Suurin Suomen Nato-jäsenenä johtama merisotaharjoitus käynnistyy ensi viikon alussa, kun Freezing Winds 23 kokoaa kansainväliset joukot muun muassa Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista Länsi-Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen 20.11.1.12. 

Harjoitusalue ulottuu Naantalista ja Turusta aina Kirkkonummelle ja Inkooseen. Sotilaskalustoa liikkuu maalla, merellä ja ilmassa rannikkoalueelta saaristoon ja ulommas Itämerelle.

Merisotaharjoitukseen osallistuu Nato-liittolaisten lisäksi Ruotsin merivoimat. Ruotsi osallistuu harjoitukseen kahdella Göteborg-luokan korvetilla ja huolto-aluksella.

Merisotaharjoituksen johtaja, kommodori Juhapekka Rautava painottaa harjoituksen merkitystä.

Yhdessä harjoittelemalla vahvistamme paitsi sotilaallisia suorituskykyjä myös yhteensopivuutta ja kykyämme toimia yhdessä, Rautava sanoo tiedotteessa.

Merivoimien lisäksi harjoitukseen osallistuu joukkoja Maavoimista ja Ilmavoimista.

Yhdysvaltojen lento-osasto mukana

Yhdysvallat osallistuu merkittävällä panostuksella Suomen johtamaan merisotaharjoitukseen. Uudenmaan prikaatissa komennuksella olevan Yhdysvaltain merijalkaväen osaston lisäksi harjoitukseen osallistuu merijalkaväen F/A 18 -monitoimihävittäjien lento-osasto.

Yhdysvaltalaisia ilma-aluksia osallistuu noin kymmenkunta, Ilmavoimien viestintäkeskuksen tiedotuspäällikkö Joni Malkamäki sanoo.

Myös Iso-Britannian merijalkaväen osasto on mukana harjoituksessa laivastonsa maihinnousutukialus RFA Mounts Bayn tukemana. Iso-Britannian joukot harjoittelevat yhdessä Uudenmaan prikaatin joukkojen kanssa maihinnousutehtäviä.

Nato sitoutuu vedenalaisen infrastruktuurin suojaamiseen

Viimeaikaiset tapahtumat Itämerellä ovat nostaneet keskusteluun vedenalaisen infrastruktuurin haavoittuvuuden. Balticconector-kaasuputkeen ja tietoliikennekaapeliin kohdistuneen vahingon jälkeen Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ilmoitti sotilasliiton tarjoavan asiantuntijoidensa osaamista Suomelle ja Virolle tapauksen selvittämiseksi.

– Harjoitukseen osallistuvien miinantorjunta-alusten runsas määrä on osoitus Naton kiinnostuksesta ja sitoutumisesta vedenalaisen infrastruktuurin suojaamiseen, Rautava sanoo tiedotteessa.

Harjoitus aiheuttaa lisääntynyttä sotilasajoneuvojen liikennettä erityisesti Länsi-Suomen alueella. Harjoitus voi aiheuttaa pieniä viivästyksiä etenkin Turun lentoliikenteessä.

Freezing Winds 23 -harjoitukseen osallistuu yli 4000 henkilöä. Harjoitus järjestetään 20.11.1.12.