Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Yks' aatos ylpeä, pyhä

Miksei varusmiespalveluksessa pureuduta hanakammin siihen, miksi palveluksessa ollaan?

Varusmiespalvelus on yksi suomalaisen yhteiskunnan arvokkaimmista ja tärkeimmistä perinteistä sekä maanpuolustuksemme kulmakivi.

Palveluksen aloitettuani huomasin kuitenkin, että perinteikkyyttä ja arvokkuutta ei Puolustusvoimissa liiemmin tarjoilla. Valatilaisuutta ja mahdollista perinnepäivää lukuun ottamatta varusmiehen arki on oikeastaan juuri sitä – arkea. 

Intti on nuupahtelevia päitä oppitunneilla, metsässä ryömimistä ja paperisotaa yksikön vääpeliä vastaan. Päivän lopuksi mennään nauramaan tupalaisten kanssa sotkuun ja rötvätään punkilla.

Sinänsä intin arkisuus on positiivinen asia. Meille suomalaisille maanpuolustus on niin itsestäänselvyys, että varusmiespalvelukseen suhtaudutaan luontaisena osana nuoren elämää. Ei se ole sen kummallisempaa kuin vaikkapa omilleen muuttaminen tahi opiskelujen aloittaminen.

Parhaiten intissä pärjää, jos muistaa pitää pilkkeen silmäkulmassa. Hilpeän naljailun kohteena on luonnollisesti varsin usein nimenomaan Puolustusvoimat – kukapa ei olisi joskus kuullut legendaarista lausahdusta: "Intissä on aina kiire odottamaan."

Silti olen joskus kokenut, että arkisuus ja leikinlasku on häivyttänyt ajatuksistani pois sen suunnattoman vastuun, jota varten meitä varusmiehiä koulutetaan – Suomen itsenäisyyden ja suvereniteetin puolustaminen.

Tarvitaan ryhtiliike! Kulttuurin on näyttävä varusmiehen elämässä jotenkin muutenkin kuin varusmieheltä toiselle perintönä siirtyvin silsaisin suihkusandaalein.

Siteeraankin ylipäällikköäni, tasavallan presidentti Alexander Stubbia, joka puhui syyskuussa Tampereen-vierailullaan paneelikeskustelussa:

– Jos katsotaan Suomen historiaa ja kulttuuria, me ryhdyimme rakentamaan omaa suomalaista kulttuuri-identiteettiämme hyvinkin erillään venäläisestä identiteetistä.

– Merkittävä osa tätä oli tavoite koteloida kriisi kulttuurin voimalla. Tätä edustavat Finlandia ja kaikki ne laulut, joita varusmiespalveluksen aikana opitaan laulamaan. Olen ulkomailla asuessani huomannut, että suomalainen musiikki antaa voimaa vaikeissa tilanteissa, Stubb sanoi.

Siinäpä vasta mainio teesi. Intissä vaikeat tilanteet ovat arkipäivää, joten laulun voimalla pääsemme eteenpäin.

Mikäpä voisi olla pontevampi tapa aloittaa päivä kuin kokoontua yhteiseen lipunnostoon aamulla ja kajauttaa ilmoille Lippulaulu? Jopa ruokailuihin siirtymisiin saadaan patrioottista pateettisuutta Jääkärimarssin ja Porilaisten marssin tahtiin.

Samaan syssyyn voidaan ottaa Suomen historia. Kouluissa sitä opetetaan varsin neutraalilla otteella. Puolustusvoimissa olisi oiva rako paremmin käsitellä maamme vaiheita sen perusteella, mitä se yksittäisen varusmiehen kannalta tarkoittaa tässä hetkessä. Muutama pintapuolinen luento palveluksen alussa ja lopussa ei mielestäni riitä.

Parhaiten ymmärrämme osamme, jos kuuntelemme niitä, joiden vahtivuoro on jo päättynyt. Varusmiespalveluksen osana pitäisi järjestää keskustelutilaisuuksia  veteraanien kanssa – ja niiden lomassa luonnollisesti pullakahvit. 

Intti on mainio paikka oppia, miten puolustaa maatamme sodassa. Aivan yhtä tärkeää varusmiehelle on ymmärtää, mitä me puolustamme.