Yhtenäisesti jakautunut varusmiespalvelus
Kirjoittaja pohtii, onko tasa-arvossa kyse enemmän jatkuvasta hyvästä asemasta, vai jokaisen vuorollaan kärsimisestä.
Varusmiespalveluksessa kaikkia yhdistävät valtion tarjoamat vaatteet ja varusteet, jotka luovat tasavertaisen lähtötilanteen kaikelle keskustelulle ja ja yhteisten kokemuksien jakamiselle. Lähtökohdista huolimatta eriarvoisuus aina yksilöistä eri joukko-osastoihin ja aselajeihin on läsnä lähestulkoon päivittäisessä varusmiesten keskustelussa.
Vastakkainasettelua ja suuria eroavaisuuksia on ollut havaittavissa etenkin, kun itse henkilökohtaisesti pohjoisessa alokasjaksonsa palvelleena keskustelee Uudenmaan rajojen sisällä koko palveluksensa viettäneiden varusmiehien kanssa. Vaikka palvelukseen on astuttu tismalleen samana päivänä, toinen on ensimmäisillä viikoillaan kahlannut puolentoista metrin lumihangessa, eikä toinen ole tammi-helmikuussa edes nähnyt lunta. Samassa tilanteessa olevien nuorten kokemukset varusmiespalveluksen alkuhetkistä voivat olla täysin eri maailmoista.
Lyhyemmälläkin akselilla sijaitsevat varuskunnat poikkeavat käytännöissään huomattavan paljon toisistaan. Esimerkiksi Porin prikaatin alaisuudessa olevat Niinisalon ja Säkylän varusmiehet voivat keskenään olla tietämättömiä toistensa varuskuntasidonnaisista käytännöistään. Mikäli Säkylän varusmies vieraillessaan Niinisalossa kohtaa paikallisen varusmiesjohtajan, eikä varusmies muista tervehtiä häntä, voi niinisalolainen käytäntö – kovaääninen tervehdys virheen merkiksi – aiheuttaa hämmentyneen ilmeen käytännöstä tietämättömän kasvoille.
Joukko-osastoja vertaillaan kohtuullisen usein etenkin netissä, mutta harvemmin eri varuskunnissa palvelevat kohtaavat toisiaan palveluksensa aikana. Tästä johtuen väittely eri koulutushaarojen välillä korostuu varuskuntien sisällä sitäkin enemmän. Jokaiselle omakseen valikoitunut koulutus on aina tietysti paras, ja kaikista vähiten kunnioitettava vastine kumpuaa usein jo vuosikausia jatkuneista perinteistä. Juuri siksi etenkin omaa kutsumusta vielä miettivien varusmiesten kannattaa seurata omaa vaistoaan, eikä luottaa puolueellisiin mielipiteisiin omaa hihamerkkiään kantavilta vastaanotettuna.
Kun tiettyjä komppanioita jaetaan vielä pienempiin joukkueisiin, alkavat myös samaan tehtävään koulutettavien palveluspäiviin muodostumaan eroja kouluttajista, aikatauluista ja ryhmien dynamiikoista johtuen. Osa kokee olevansa erityisen hyvässä asemassa, kun osa taas kokee joukkueensa sorretuksi kaikessa koulutuksen ja vapaa-ajan järjestelyissä.
Nykytilanteen kanssa muutoksia kokeneissa lomajärjestelyissäkin on haasteita tasa-arvoisen tilanteen saavuttamiseksi. Joillekin osastoille vapaapäiviä sataa laariin vaihtelevista syistä enemmän ja myös kiinnioltavat jaksot lyhenevät, kun taas jokin osasto voi vetää heistä riippumattomista syistä aina lyhyimmän korren. Tilanne herättää osastojen välillä katkeruutta, mutta myös tietynlaista vahingoniloa. Kaikki tietävät, että järjestelyt tehdään isossa kuvassa koko yhteiskuntaa ajatellen, jolloin kaikille ei voida samaan aikaan jakaa yhtä suurta kourallista nallekarkkeja.
Tavallisimmillaan hetkellistä katkeruutta herättävät yksilöille osuvat ylimääräiset tehtävät kasarmeilla. Kun jääkäri Möttönen on yöpäivystäjänä saman viikon aikana jo neljättä kertaa, jonka lisäksi hän tyhjentää päivittäin kaikki yksikön roskakorit sekä siivoaa muiden jättämät sotkut käytäviltä, voi hän tuntea olevansa alemmassa arvossa muihin varusmiehiin verrattuna.
Todellisuudessa kaikki epäoikeudenmukaisilta tuntuvat tekijät tasoittuvat kaikkien osapuolten kesken viimeistään, kun palvelusaika päättyy. Vaikka niin ei kävisikään, unohtuvat pienet palveluksessa kohdatut epäkohdat hyvin lyhyessä ajassa.