Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Elias Harinen

Kuvassa Kaartin jääkärirykmenttin sotilaspoliiseja.

Etelä 2/24 -harjoitus keräsi eri puolustushaarat Kymenlaaksoon harjoittelemaan yhdessä.

"Tehtävä on itsessään sama, mutta nyt teemme sitä paljon suuremmassa mittakaavassa" – yhteistyö uudessa ympäristössä sujui hyvin Etelä 2/24 -harjoituksessa

Veikko Olkkonen

Varusmiehille tuttuihin tehtäviin lisämaustetta toivat paahtava helle ja uniikki harjoitusympäristö.

Maavoimat järjesti Kymenlaakson alueella kuluneella viikolla suuren Etelä 2/24 -harjoituksen. Maasotakoulun johtama harjoitus on suunniteltu erityisesti valmiusyksikkötoimintaa palvelevaksi, ja valmiusyksiköitä on saapunut eri puolelta Suomen varuskuntia. Etelä 2/24 -harjoituksessa kehitetään valmiusyksiköiden kykyä yhteistoimintaan puolustushaarojen, Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa.

Maavoimien valmiuspäällikkö, eversti Kari Kaakinen on tyytyväinen harjoituksen kulkuun.

– Harjoitus on mennyt tähän mennessä erittäin hyvin. Erityisesti Reserviupseerikoulun joukot ovat tehneet erittäin hyvää työtä, Kaakinen sanoo.

Joukoilla ei kotikenttäetua

Eversti Kaakinen pitää tärkeänä, että eri puolilta maata joukkoja kerääntyy harjoittelemaan keskenään. Tällöin tietynlaiseen maastoon tottuneet joukot pääsevät totuttautumaan uudessa ympäristössä toimimista.

– Täältä puuttuvat kainuulaiset suot – täällä on aivan erilainen maasto missä kulkea, Kaakinen naurahtaa.
 
Harjoituksessa on mukana myös pääosin reserviläisistä koostuva Helsingin maakuntakumppania. Kaakinen kertoo, että myös heidän osaamistaan vieraassa ympäristössä toimimisessa testataan harjoituksessa.

Olosuhteisiin tulee sopeutua

Varusmiehet ovat harjoituksessa neljättä päivää. Lämpötilan lähennellessä kolmeakymmentä astetta tulee sitkeimmillekin sisseille tukalat paikat. Veden juomisen tärkeyttä ei hellelukemissa pääse unohtamaan, sillä muistutuksia siitä kuulee vähän väliä. 

Kyseessä on samalla Reserviupseerikoulun viimeinen maastoharjoitus, joten upseerioppilaita toden teolla koetellaan kaikin mahdollisin keinoin.

Tuomas Kuukalle, Aleksi Kurunsaarelle ja Anna Aitto-ojalle kyseessä on reserviupseerikurssin viimeinen harjoitus. Kuva: Elias Harinen
 
RUK:n sotilaspoliisilinjan upseerioppilaat Anna Aitto-oja ja Tuomas Kuukka kertovat, että erityisesti ruokapuoli on ollut enemmän tai vähemmän koettelemus. Itse vedestä valmistettavaa taistelumuonaa saa kyllä syödä niin paljon kuin jaksaa, mutta monet ovat varautuneet harjoitukseen henkilökohtaisilla muonatäydennyksillä.

– Kyllähän täällä pärjää. Etenkin kun saa syödä omia nuudeleita, naurahtaa upseerioppilas Aleksi Kurunsaari.

He kertovat, ettei ainakaan sotilaspoliisin tehtävät tässä harjoituksessa ole olleet fyysisesti erityisen raskaita, muun muassa kohteiden vartiointia. Hyvä niin, sillä näissä hellelukemissa ihmiskeho on koetuksella.

Ainutkertainen harjoitusmahdollisuus

Kuumana hohkaava valtatie 7 kumisee tyhjyyttään, sillä harjoitustoiminnan vuoksi tie on suljettu. Moottoritien väliaikainen sulkeminen mahdollistaa tien välittömässä läheisyydessä harjoittelemisen lisäksi myös itse tien hyödyntämisen.

– Harjoituksen erityispiirre on tien sulkeminen – tai ainakin kaikki näyttävät ihmettelevän sitä mediassa. Tosin me harjoittelemme moottoritien sulkemista monta kertaa vuodessa, joten se ei ole kovinkaan harvinaista, Kaakinen sanoo.

Kaakisen mukaan suurempi asia onkin, kuinka nyt tarjoutuu mahdollisuus harjoitella esimerkiksi mekanisoitujen joukkojen ja pioneerien toimintaa yhdessä uudenlaisessa ympäristössä.

Kaakonkulman alue valikoitui harjoituksen järjestämispaikaksi siksi, että tietä pannaan sopivasti paraikaa remonttiin. Tässä hän painottaa saumatonta yhteistoimintaa viranomaisten välillä ja sen merkitystä.

– Meille tuli tieto, että moottoritie on remontissa. Kysyimme, että voisimmeko harjoitella siinä välillä, ellemme riko käytössä olevaa asfalttia ja ramppeja, Kaakinen täsmentää.

Upseerioppilaat Atte Leppänen ja Nuutti Kojo odottavat innolla paluuta johtajakaudelle kotijoukko-osastoihinsa. Kuva: Elias Harinen

Reserviupseerikoulun upseerioppilaat Nuutti Kojo ja Atte Leppänen kertovat tien sulkemisen mahdollistavan tuttujen asioiden harjoittelemista uusissa ympäristöissä. Miehet ovat koulutukseltaan pioneereja ja kertovat hyödyntäneensä suljettua moottoritietä harjoitellessaan tien ja ramppien miinoitusta.

– Uuttahan tämä on. Tehtävä on itsessään sama, mutta nyt teemme sitä paljon suuremmassa mittakaavassa, Normaalisti teemme tätä vain pienillä hiekkateillä keskellä metsää, Leppänen naurahtaa.

– Emme ole päässeet tekemään tällaista ennen. Uskaltaisin myös väittää, ettei tullakaan, Kojo lisää.

Valtatie 7:n sulkeminen mahdollisti pioneereille mahdollisuuden harjoitella moottoritien miinoittamista. Kuva: Elias Harinen