Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Oskar von Essen

Juoksutestin suorittanut hakija istuu uupuneena maassa.

Testejä on seuraamassa paljon henkilökuntaa, jotka mittaavat jokaisen juoksijan tuloksen.

Yhä useampi nuori haaveilee upseerin urasta

Akseli Huttunen

Tänä keväänä Kadettikouluun haki satapäin miehiä ja naisia, jotka joutuivat tiukkaan testiin kaksipäiväisissä valintakokeissa.

Maanpuolustuskorkeakoulu pitää 111. kadetti- ja 94. merikadettikurssin valintakokeet 13.-17. toukokuuta Santahaminassa.

Tämän vuoden valintakokeet ovat suosituimmat moneen vuoteen. Kadetti- ja merikadettikurssille oli tänä vuonna 720 hakijaa, ja varsinaisiin pääsykokeisiin kutsuttiin yhteensä 524 miestä ja naista. Upseerin uraa tavoittelevista hakijoista suurin osa karsiutuu pois erilaisten kokeiden ja haastatteluiden menestyksen perusteella. 

Pääsykokeet koostuvat kahdesta koepäivästä. Ensimmäisenä päivänä testataan fyysinen kunto ja haastatellaan hakijoita ryhmissä sekä yksitellen. Toinen päivä koostuu aineisto- ja soveltuvuuskokeista.

Upseerin ura tähtäimessä

Muuttunut maailmantilanne näkyy hakijamäärissä, jotka ovat olleet viime vuosina ennätyslukemissa.

– Yleisimmiksi syiksi hakeutua kadettikouluun nousi korkea maanpuolustustahto, positiivinen mielijälki varusmiespalveluksesta sekä kansainväliset tehtävät Nato-jäsenyyden myötä, kertoo Kadettikoulun johtaja, eversti Jukka Nurmi, joka haastatteli hakijoita.

Puolustusvoimat on jatkuvasti esillä mediassa, varsinkin nykyisessä maailmantilanteessa. Työnantajana Puolustusvoimat on myös poikkeuksellinen. Jokainen kadettikoulusta valmistunut upseeri työllistyy upseerin virkaan.

Vaativat fyysiset kokeet

Monet harjoittelevat pääsykokeisiin kuukausia tai jopa vuosia päästäkseen kouluun. 12 minuutin juoksutesti on karsivia tekijä pääsykokeessa.

Maanpuolustuskorkeakoulun koulutus- ja valintaupseeri, kapteeni Antti Paasikoski kertoo juoksutestin olevan haastavin kuntotesteistä.

– Pääsykoepäivien aikana kaikista eniten hakijoita on karsiutunut 12 minuutin juoksutestissä. Testin minimiraja on 2 600 metriä ja tulos pyöristetään alaspäin lähimpään 5 metrin tarkkuudella, Paasikoski perustelee.

Cooperin juoksutestiin voi ja kannattaa valmistautua, sillä se on testeistä ainoa, jonka läpäisyn voi varmistaa jo ennen paikalle saapumista säännöllisellä harjoittelulla.

 Johtajakoulutus on minimivaatimus

Yleinen ajatus kadetista on RUK:n suorittanut ylioppilas. Nykyään yhä useampi AUK:n käynyt varusmies pääsee Maanpuolustuskorkeakouluun opiskelemaan.

Jos RUK:ta ei ole käyty, täytyy hakijan suorittaa Maasotakoulun järjestämä noin kuukauden mittainen kurssi, jossa hän saa joukkueenjohtajan pätevyyden ennen opintojen alkamista syksyllä. Myös ammattikoulun käyneitä upseereita valmistuu joka vuosi. 

Upseerin uralle minimivaatimus on silti varusmiespalveluksen aikana suoritettu johtajakoulutus. Ilman oikeanlaista asennetta maanpuolustusta kohtaan ei upseerin ura ole mahdollinen.