Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Aatu Heikkonen

Puolustusministeri Jussi Niinistö otti uudenvuodenpäivän vastaanottonsa vieraat vastaan yhdessä puolisonsa Leena Sharman kanssa.

Vuosi 2019 on puolustusvoimissa juhlien ja uudistusten vuosi

Rasmus Helaniemi

Vuosi 2019 merkitsee puolustusvoimissa jälleen useita juhlavuosia ja muutoksia. Laivue- ja HX-hankkeet etenevät, ja kadettikoulutus sekä asevelvollisuus täyttävät 100 vuotta.

Vuosi 2019 on jälleen aktiivinen vuosi puolustusvoimissa. Esimerkiksi paraateja nähdään lippujuhlan päivän ja itsenäisyyspäivän paraatien lisäksi helmikuussa, kun kadettikoulutus juhlii Suomessa sadannetta vuottaan. Itsenäisen Suomen Kadettikoulutus 100 Vuotta -juhlaparaati järjestetään Helsingin Senaatintorilla perjantaina 1. helmikuuta.

Henkilöstömuutoksista merkittävin on merivoimien komentajan vaihdos, kun lippueamiraali Jori Harju astui vuodenvaihteessa tehtäväänsä. Lisäksi Merivoimien esikunnan päällikkönä aloitti kommodori Tuomas Tiilikainen ja Merisotakoulun johtajana kommodori Juhapekka Rautava.

Varusmiessoittokunta konsertoi tänäkin kesänä aktiivisesti. Yhteensä kymmenen paikkakuntaa käsittävä kesäkiertue käynnistyy Lappeenrannassa 5. kesäkuuta ja päättyy 29. kesäkuuta Turussa. Vuoden kaksi saapumiserää aloittavat myös palveluksensa tuttuun tapaan tammikuun ja heinäkuun alussa. Saapumiserä 1/19 astuu palvelukseen ensi maanantaina 7. tammikuuta, ja saapumiserä 2/19 8. heinäkuuta.

Lisäksi vuonna 1969 perustettu puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT juhlii 50. juhlavuottaan. Sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusta järjestävä keskus on maailman ensimmäinen rauhanturvakoulutuskeskus.

Asevelvollisuuslaki täyttää vuonna 2019 myös sata vuotta. Vuonna 1919 sisällissodan jälkeen Suomessa säädettiin ensimmäinen oma asevelvollisuutta käsittelevä väliaikainen laki, joka määritteli palvelusajaksi 1,5 vuotta. Pysyvä laki asevelvollisuudesta säädettiin vuonna 1922.

Vuodenvaihteeseen kuuluivat henkilöstömuutosten perinteinen tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe sekä puolustusministerin juhlallinen vastaanotto. Puolustusministerin uudenvuodenpäivän vastaanotto järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1947.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puheessa kuultiin myös maanpuolustukseen liittyviä teemoja. Niinistö kertoi keskeiseksi huolekseen keskinäiset erimielisyydet sekä ydinaseet.

– Päällimmäisenä mielessäni on vaara ydinaseiden paluusta kansainvälisen politiikan arkipäivään. Jos kylmän sodan aikana laaditut aserajoitussopimukset romuttuvat, on meidän ponnisteltava sen eteen, että niiden tilalle luodaan uusia, Niinistö sanoi.

Puolustusvoimien suurimmat hankkeet, HX-hävittäjähanke ja Laivue 2020-hanke, edistyvät ensi vuonna merkittävästi. 2019 on tarkoitus solmia Laivue 2020-hankkeelle niin rakentamissopimus kuin ensimmäiset sopimukset taistelujärjestelmistä, ja kaikkien neljän aluksen on tarkoitus olla operatiivisessa valmiudessa vuonna 2028. Hävittäjähankkeen huhtikuussa 2018 lähetettyihin tarjouspyyntöihin taas odotetaan vastausta kaikilta viideltä hävittäjävalmistajalta vuoden 2019 alussa.