Voittajien pöydässä
Kirjoittaja kuulee päänsä sisällä sotaisia ääniä.
Sotilaspukuiset nuorukaiset istuvat vakavailmeisinä pyöreän pöydän ääressä.
VARUSMIES 1: Minä olen Ruotuväki-lehden toimittaja, ja nyt minä kerron teille Puolustusvoimien parhaasta ja tärkeimmästä palvelustehtävästä. Minä palvelen Pääesikunnassa. Päiväni ovat täynnä tärkeitä tapahtumia ja tärkeitä ihmisiä. Olen päässyt tehtäviini näyttämällä erityistehtävähaussa häikäisevää lahjakkuutta ja suvereeneja kykyjä. Se vasta on hienoa se.
VARUSMIES 2: Herra kynäsotilas hengittää nyt vähän. Minulla on päässäni erikoisrajajääkärin baretti, kuten varmasti hyvin näette. Se on ruskea, kuten varmasti hyvin näette. Todennäköisesti huomaatte, että minä kuulun eliittiin – Suomen kovimpiin sotilaisiin, joille ei yksikään suo ole liian raskas ylittää. Koulutus vaatii fyysisesti ja psyykkisesti sellaisia asioita, joita ei tavan pulliaisen työkalupakista löydy. Meidän riveihimme astuvat vain miehistä parhaat, ja –
VARUSMIES 3: Tämä tässä on siis tosiaan laivaston lomapuku. Pukiessani sen päälleni minä tunnen, kuinka astun suurten miesten saappaisiin. Tunnen edesmenneen kontra-amiraali Svante Sundmanin hengen olkapäälläni. Kuulen aallokon pauhun ja lokkien kirkunan. Minä näen mielessäni naisväen ihailevat katseet, jotka kadulla porautuvat syvänmerensiniseen päällystakkiini.
VARUSMIES 2: Vai että sellaista. Meillä Onttolassa on –
VARUSMIES 4: Me Tikkakosken miehet emme taas vaatteilla koreile. Kun minä nousen metallikotkassani taivaan lintujen joukkoon, näen kaupunkien sulautuvan valomeriksi, rakennusten muuttuvan pisteiksi ja ihmishahmojen häviävän etääntyvään maanpintaan. Korvissani soiva moottorien jyly on kuin huumetta. Minä elän.
Laivastoasuun pukeutunut taistelija tuijottaa vakavana pöytää.
VARUSMIES 5: Mä olen tuolta Karjalan prikaatista, ihan tykkimies vaan. Meillä on isoja pyssyjä ja isoja räjähdyksiä. Kun vihollinen tulee meidän tulialueellemme, se räjähtää palasiksi.
Miehet pöydän ympärillä nyökyttelevät hyväksyvästi.
