Villi länsi palaa – Dark Noon osoittaa kuinka huteralle pohjalle amerikkalainen unelma on rakennettu

Espoon teatterissa vieraileva menestysesitys haastaa suhteemme lännenelokuvien ideaaleihin.

There are no cowboys, toteaa merijalkaväen sotilas lakonisesti Irakin sodan alkuvaiheita käsittelevässä Generation Kill -minisarjassa. Lausahdus kuvaa sitä todellisuutta, jota sotilaita kohtasi sodassa kun joukkotuhoaseita, joiden olemassaololla invaasio oikeutettiin, ei löytynyt ja sodan koko narratiivi romahti.

Tanskalaisen menestysohjaajan Tue Bieringin Kööpenhaminassa vuonna 2019 kantaesitetty teos Dark Noon voisi hyvin alkaa samalla lausahduksella, tai loppua.

Espoon Teatterissa vieraileva villi länsi 2.0 -esitys kuvaa Amerikan Yhdysvaltojen syntytarinaa. Euroopaan köyhyyttä, vainoa ja kulkutauteja pakenevat tarmokkaat ihmiset matkustavat Atlantin yli paremman tulevaisuuden perässä ja onnistuvat, yli odotusten.

Amerikkalainen unelma houkuttelee vieläkin ihmisiä hengenvaarallisille matkoille yli merten, läpi viidakoiden ja yli raja-aitojen. Monella matka loppuu kuolemaan, muilla karuun amerikkalaiseen todellisuuteen.

Dark Noonin maailmassa pyhän kolminaisuuden muodostaa Jumala, kulta ja aseet. Kuva: Sõren Meisner

Kun Dark Noonin pääosin tummaihoisista etelä-afrikkalaisista näyttelijöistä koostuva kaarti esittää tämän valkoisen miehen suuresta taistelusta uudessa maailmassa kertovan sankaritarinan, sen banaalius pistää silmään ilman satiirisia ylilyöntejäkin.

Dark Noon on tavallaan ulkopuolisten esittämä näkemys amerikkalaisesta kansalliseetoksesta. Mutta samaan aikaan niin näyttelijöillä, kuin ohjaajalla ja yleisölläkin on omistajuutta lännenelokuvien luomaan haavemaailmaan. Se ei ole vain amerikkalaisten tarina.

Esitys herättää kysymyksen siitä, kuinka paljon tämä historiallisesti huteralle pohjalle rakennettu kansalliseetos ohjaa meidänkin ajatusmaailmaamme. Ohjaako se jopa meidän näkemystämme vallitsevasta maailmanjärjestyksestä?

Ja mitä sitten, kun lehmipoikien aika on ohi?

Kolikon karmea kääntöpuoli

Kööpenhaminassa vuonna 2019 kantaesitetty Dark Noon ei ole varsinaisesti tehty tähän aikaan. Esitys tuntuu kuitenkin selittävän hyvin miten tähän ollaan päädytty ja tuo tärkeän näkökulman meidän säröilevään amerikankuvaan.

Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puhuu Grönlannin haltuunotosta tai kiristää Ukrainaa rauhaan erinäisillä kyseenalaisilla diileillä, on Eurooppa varsin avuton. Olemme avuttomia, koska emme tiedä miten pitäisi reagoida Amerikkaan, joka käyttäytyy näin. Se ei sovi narratiiviin, johon olemme tottuneet. Se on kuitenkin Yhdysvaltojen kylmää ydintä.

I told you so, voisi aika moni maailman kansa todeta. Amerikkalaisen unelman väärälle puolelle jääneille maan toteuttama sorto ei ole mitään uutta.

Esityksen tyyli vaihtelee koomisen ja kuolemanvakavan välillä, stereotypioilla leikitellään niin vapaasti, että syntyy kysymys saako tälle edes nauraa. Kuva: Sõren Meisner

Todellisuudessahan Yhdysvaltoja ei edes rakennettu tyhjän päälle, vaan natiivien maille. Dark Noonissa reiluna jenkkifutispelinä alkava taistelu maasta loppuu paikallisväestön ampumiseen. Seuraavaksi heidät pannaan ruotuun viinalla. Lopullinen niitti on biisonien massamurha, joka vie intiaaneilta heidän elinkeinonsa ja elämäntapansa.

Amerikka rakentuu unelmien päälle

Näyttämön karulle aavikolle rakennetaan esityksen aikana amerikkalaista unelmaa, sekä ajatuksen tasolla että ihan konkreettisesti. Ensiksi nousee pieni talo preerialla, sitten saluuna, kirkko, kiinalainen ravintola ja tietysti pankki. Rannikkojen välinen rautatie vedetään lavan halki ja kultakuumeen aikana tulevat kaivokset. Sitten vankileirit.

Unelmissa on vastoinkäymisiäkin, kuten hyvässä tarinassa kuuluukin olla. Merimatka Euroopasta vie jo heikoimmat mukanaan. Sitten sairaudet, alkoholiongelmat ja intiaanit haittaavat menestystä. Ja aseet.

Aseita on paljon ja näyttelijöitä kuolee niiden luoteihin esityksen aikana kymmeniä kertoja. Yleisökään, jota esitys osallistaa suomalaiseen makuun harvinaisen paljon, ei säästy aseväkivallalta.

Seriffi luo järjestyksen kaaoksen keskelle

Kukoistavan amerikkalaisen imperiumin varjopuolet kasvavat lopuksi niin suuriksi, etteivät viidakon lait eikä Jumalan sanakaan niitä enää taltuta. Tarvitaan seriffi, ja tietenkin saamme sellaisen.

Tässä vaiheessa esityksen monet tasot alkavat kietoutumaan yhteen. Dark Noon on pintapuolelta tarina yksilön noususta ryysyistä rikkauksiin. Se on kriittinen ylistys luvatun maan kansalaisten uurastuksella luomasta maailman mahtavimmasta maasta – land of the free.

Mutta se on myös tarina ylivoimaisesta valtiosta, joka loi maailmanjärjestyksen, jossa pelataan heidän säännöillään. Yhdysvallat on luonut länkkärileffan, jossa jokaisella maalla on roolinsa, mutta jossa on vain yksi seriffi.

Esitys tavallaan loppuu siihen, josta aikamme Amerikka alkaa. Aika, jolloin villi länsi lakkaa olemasta todellisuutta ja siitä tulee romantisoitu kansallistarina.

Tavallaan tuntuu, että tämä tarina on nyt tullut päätökseen. Olemme siirtymässä maailmaan, jossa rakastamiamme lehmipoikia ei ole. Seriffi on nyt se, joka ampuu villisti ympäriinsä ja jonka luoteja meidänkin on väistettävä. Villistä lännestä on taas tulossa raakaa todellisuutta.

Jotain rohkeaa, jotain uutta, ainakin Suomessa

On hienoa, että joku uskaltaa tuoda Dark Noonin tapaisia esityksiä Suomeen. Dark Noon edustaa teatteria, jota harmillisen harvoin näkee täällä pohjoisen perukoilla. Se on rohkeaa ja vauhdikasta. Tue Biering osaa esityksissään käsitellä suuria kysymyksiä ilman turhaa varovaisuutta ja anteeksipyytämistä.

Dark Noon ei ole tarinana uusi, ja se on koko esityksen idea. Se esittää meitä jokaista enemmän tai vähemmän koskettaneen romanttisen kuvan villin lännen ideaaleista uudessa valossa, kuitenkin ilman ylenpalttista uhriutumista tai tarkoituksenhakuista provokaatiota.

Videon käyttö toimii esityksessä luovana voimakeinona, joka luo sekä intiimiyttä, että mahtipontisuutta. Kuva: Sõren Meisner

Episodimainen esitys onnistuu luomaan helposti seurattavan, viihdyttävän ja visuaalisesti vaikuttavan kokonaisuuden, joka jättää aikaa ja energiaa reflektiolle.

Vajaa kaksituntisesta retkestä villiin länteen jäi ainakin allekirjoittaneella kalvamaan ajatus, tunnemmeko lainkaan Amerikkaa Hollywoodin tuolla puolen?

Fix&Foxy-ryhmän tuottama, Tue Bieringin ohjaama esitys Dark Noon esitetään Espoon teatterissa 27.3.–3.4.2025. Lisätietoja esityksestä löytyy Espoon teatterin kotisivuilta.