Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Niina Kaltiainen

Kuvassa prikaatin esikunta tekemässä suunnittelutyötä.

Monikansallisen prikaatin esikunta suunnittelutyössä Santahaminassa.

Viking 22 -harjoituksessa viilataan esikuntatyötä monikansallisesti

Miikka Kestikievari

Kuusi eri maata ja kymmenen päivää. Kansainvälisyys ja kriisinhallinta ovat Viking 22 -harjoituksen keskeisiä teemoja.

Ruotsin puolustusvoimien ja Ruotsin Maanpuolustusyliopiston yhdessä Yhdysvaltojen kanssa järjestämä kansainvälinen kriisinhallinnan johtamis- ja esikuntaharjoitus Viking 22 on koonnut siviili-, sotilas- ja poliisiorganisaatioita harjoittelemaan Nato -johtoisen rauhaanpakottamisoperaation suunnittelua ja toteutusta. Vastaavia harjoituksia on järjestetty noin neljän vuoden välein, viimeksi vuonna 2018.

Puolustusvoimista osallistujia on yhteensä noin 240, joista osa on Maanpuolustuskorkeakoulun yleisesikuntaupseeri- ja esiupseerikurssin opiskelijoita, osa Puolustusvoimien palkattua henkilöstöä. Kymmenpäiväinen harjoitus alkoi maanantaina 28.3. ja päättyy tänään torstaina 7.4.

Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan (Comprehensive Approach) mukainen koulutus toteutetaan harjoituspaikoilla Ruotsissa, Suomessa, Bulgariassa, Brasiliassa, Qatarissa ja Puolassa. Harjoituksen pääkoulutuspaikat sijaitsevat Ruotsissa. Suomen harjoittelupaikalla Maanpuolustuskorkeakoululla toimii yksi monikansallinen prikaati, jossa Pääesikunnan koulutuspäällikkö, eversti Kari Pietiläinen vieraili tiistaina. 

– Olen vaikuttunut monikansallisen prikaatin toiminnasta. Tämä harjoitus on tärkeä ei pelkästään Maanpuolustuskorkeakoulun yleisesikuntaupseeri- ja esiupseerikurssin opiskelijoille, mutta myös muille harjoitukseen osallistuville upseereille, Pietiläinen toteaa tyytyväisenä.

Tyytyväinen on myös Ruotsissa toimivan Nato -johtoisen NFOR -yhteisoperaation varakomentaja ja Maanpuolustuskorkeakoulun vararehtori, eversti Rainer Peltoniemi, jonka mukaan osallistujat harjoittelevat usealla eri tasolla, kuten niin sanotulla joint-tasolla eli yhteisoperaatiotasolla, operatiivisella tasolla sekä taktisella tasolla prikaateissa.

– Harjoitus on erinomaisen hyvin vastannut niitä opetustarkoituksia, joita harjoitukselle on asetettu. Toiminta käynnistyi sujuvasti ja kokemukset ovat olleet positiivisia, Peltoniemi tiivistää.