Vihreänväristä pyykkiä – Puolustusvoimien pyyhkeillä saisi polun Porista Helsinkiin
Maailman asevoimien mahtia voi mitata panssarivaunujen määrällä, ydinkärjillä, lentotukialuksilla tai joukkojen laajuudella. Selvitimme, kuinka paljon Suomen puolustusvoimilla on boksereita.
Siviilipukuinen alokas huomaa viimeistään varusvaraston läpi kävellessään, että hänestä huolehditaan. Maastopuvun, komposiittikypärän ja maihinnousukengät hän ehkä osasi odottaa saavansa, mutta talo tarjoaa myös sukat, pyyhkeet ja vihreät alushousut. Ei tarvitse kuin kantaa ne säkissä omaan tupaan!
Puolustusvoimilla arkisia vaatekappaleita on satojatuhansia. Kymmenilletuhansille ihmisille – varusmiehille, reserviläisille, kadeteille, ammattisotilaille – pitää riittää vaatetusta myös vaihdettavaksi.
Varusvarastot ovat vain välikäsiä suuremmassa kuvassa. Esimerkiksi Karjalan prikaatin Vekaranjärven varuskunnasta lähtee joka viikko noin 80 häkillistä – rekallisen verran – vihreää likapyykkiä Mikkeliin, kertoo Vekaranjärven varusvaraston varastomestari Markku Rajamäki.
Puolustusvoimien vaatetuskorjaamot Säkylässä ja Mikkelissä pesevät kaikkien varuskuntien vaatteet ja lähettävät puhtaita takaisin. Kaksi vaatetuskorjaamoa ovat keskuksia, jotka pesevät ja huoltavat valtavia määriä sotilaille jaettavia vaatteita ja varusteita.
Esimerkiksi lyhyitä alushousuja, vihreitä boksereita, on Puolustusvoimilla 680 000 kappaletta ja niitä pestään Mikkelissä 1 300 000 vuosittain. Parhaimmillaan vaatetuskorjaamot pesevät yli kolme miljoonaa kiloa pyykkiä vuodessa, kertoo varastopäällikkö Marita Kurki Mikkelin vaatetuskorjaamolta.
Kustannustehokas kurkkusalaatti
Millainen on hyvä käyttötavara armeijalle? Puolustusvoimien järjestelmäkeskuksen talousmateriaalialan järjestelmäpäällikkö, kapteeni Mika Lund nimeää kolme ominaisuutta: kestävä, kunnossapidettävä ja kokonaisuutena edullinen.
– Jokaistahan käyttötavaraa joutuu uusimaan, mitä asevelvollisille jaetaan. Tavarat tai vaatteet kuluvat käytön mukana, tai sitten ne katoavat, Lund sanoo.
Kestäviä, kunnossapidettäviä ja sitä myötä myös taloudellisia ovat ainakin maastopuvut sekä lusikka-haarukat ja kenttäpakit.
Ruokailuvälineet ovat todella vanhaa käyttötavaraa – esimerkiksi lusikka-haarukoista saattaa huomata vuosiluvun 1942.
– Ne ovat todella vanhoja ja kestäviä varusteita, joilla pystyy syömään monta soppaa ennen kuin ne kuluvat puhki, varastomestari Rajamäki kertoo.
Vanhin edelleen samanmallisena jaettava materiaali lienee sinivalkoruutuinen päiväpeitto. Sitä on jaettu aivan 1900-luvun alusta alkaen.
Kun maastopuku M05 otettiin käyttöön, sama malli otettiin sekä loma- että palveluskäyttöön. Aikaisemmin lomapuku ja palveluspuku olivat olleet erikseen. Uusi käytäntö on taloudellinen: kun lomapuku alkaa ajan ja pesukertojen myötä menettää väriään ja edustavuuttaan, vaatetuskorjaamo katsoo sen lomakelvottomaksi. Tällöin puku muutetaan palveluspuvuksi: siihen kiinnitetään metallinen nappi, jolloin puvun erottaa lomapuvusta.
– Palveluspuvut saattavat kiertää vuosia. Lomapuvulla on aika jyrkät kriteerit siitä, miltä sen pitää näyttää, että se lomapukuna menee. Lomavaatetus on käytännössä kokonaan uutta materiaalia, Kurki kertoo.
Kurjen mukaan M05 on luotu elinjaksoa ajatellen hankinnasta ja tilauksesta aina jälkikäsittelyyn saakka.
Palveluspukujen värit vaihtelevat kellertävästä aavikosta tummanvihreään. Erot johtuvat yksinkertaisesti siitä, että osaa puvuista on pesty useampia kertoja ja värit ovat sekoittuneet enemmän.
Puolustusvoimien 1 600 000 sukkaparia riittäisivät lämmittämään jokaisen virolaisen jalat. Vuorostaan kaikilla noin 100 000:lla Suomen valtion sinivalkoruutuisella päiväpeitteellä saisi peitettyä noin 57 jalkapallokenttää. Grafiikka: Markus Lehtonen
Materiaalivastuu kannettavana
Kun Vekaranjärven varuskunnasta kotiutuu 1 500–1 600 varusmiestä kaksi kertaa vuodessa, häviämisilmoituksia saatetaan tehdä jopa 1 000 kappaletta, Rajamäki kertoo.
– Häviämisilmoitusten kappalemäärä on melkoisen iso. Henkilökunnan säännöllisesti pitämät varustarkastukset sekä käyttäjän oma varustarkastus auttaisivat, ettei tulisi yllätystä luovutushetkellä, Rajamäki sanoo.
Hän ja kapteeni Lund toivovat, että materiaalia käytettäisiin ja huollettaisiin mahdollisimman hyvin ja huolella.
– Kaikki ajattelevat, että se on vain intin tavaraa eikä se maksa mitään, mutta pitää muistaa, että ylläpito tapahtuu veronmaksajien rahoilla. Aina se maksaa jollekin, Lund sanoo.
Materiaalivastuu ei ole alikersanttien hokema vitsi. Rajamäki haluaa muistuttaa, että siinä missä rynnäkkökivääritkin, myös kaikki muukin materiaali, mikä varusmiehille jaetaan, on vain lainassa. Siitä on pidettävä huolta ja se on pystyttävä palauttamaan kotiutuessa.
– Hyvin tärkeä asia on, että samat varusteet ovat sodan ajan joukoille sidottua materiaalia. Sama materiaali jaettaisiin myös kovassa tilanteessa, Rajamäki sanoo.
