Vihaan aamuja
Kirjoittaja pohtii suhdettaan varusmiespalveluksen aamuihin ja niiden tarjoamiin oppeihin.
Lomille lähtiessä aamuun herääminen tuntuu erilaiselta, sillä päivä on runsaasti toivoa ja harrasta odotusta täynnä. Taistelija räjähtää ylös punkastaan ja sukeltaa lomapuvun hellään syleilyyn. Aurinkokin tuntuu paistavan erityisen kauniisti. Tällainen aamu aiheuttaa suurta nautintoa. Siltikin kyseisen aamun voi pilata palvelustoverilta toivottamalla hänelle aamuja.
Minäkin vihaan aamuja, ja erityisesti sitä, kun minua aamutellaan. Silti tunnustan ylpeillen aamuttelevani muita takaisin ja vieläpä kahta kauheammin. Tämä ei ollut sarkasmia.
Pidän kuitenkin siitä, että minut viedään aamun sarastaessa väkisin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Opin säntillisyyttä ja kuria. Sekin tekee hyvää, etten ole aina se, jonka pilliin vihelletään. Muiden tahdissa on erinomaisen hyvä marssia, vaikka tahti ei aina miellytä.
En kuitenkaan ylistä aamujani taivaisiin saakka. Aina ei ole kivaa, en nauti olostani ja taakkaa on liiaksi saakka päälläni.
Ensimmäisen ampumaratapäivän jälkeen laitoin kotiin viestin: "Oli kivaa ja siinä oli haastetta. Arvaa, osuinko kertaakaan?"
Joskus kotiin on singahtanut viestin muodossa, ettei kaikki ollutkaan niin mukavaa. Olen jäänyt viimeiseksi ja petrannut siitä. Olen joutunut luovuttamaan, myöntämään virheeni tai perustelemaan tahtoni entistä paremmilla argumenteilla. Lumihankeen upottuani olen noussut ylös ja jatkanut matkaani muutaman voimasanan saattelemana. Hyväksyn näiden oppien avulla sen tosiasian, ettei kaikkea voi osata heti ja aina ei voi voittaa. Tämä tekee minulle erityisen hyvää.
Olen kysynyt itseltäni sen kuuluisan kysymyksen eli pohtinut, mitä minä täällä oikeasti teen. Jokaisen päivän jälkeen aamukasani vähenee yhdellä, se on sanomattakin selvää. Jokaisen päivän jälkeen olen taas kasvanut ihmisenä ja oppinut hyväksymään itseni entistä paremmin. Tämä ei ole propagandaa, vaan täysin oma mielipiteeni.
Saatan olla erityisen iloinen onnistumisestani tai hävetä omaa virhettäni. Viikon aikana tulee käytyä laaja tunneskaala lävitse, jolloin opin selviämään näiden tunteiden kanssa. Opin iloitsemaan kun siihen on aihetta ja voitan kaksintaistelun ikäviä tunteita vastaan.
Minä taistelijana olen vastuussa omista valinnoistani ja varusteistani. Ja voi että tämä kasvattaa ihmistä! Jos syöksyn hyökkäyksessä väärään paikkaan, saattaa koko taistelijoiden ketju mennä tästä solmuun. Hävittäessäni oman kenttäpulloni tyydyn olemaan juomatta. Onneksi näitä asioita opetellaan ja toistetaan palveluksen aikana riittämiin, joten epäonnistumisia ei tarvitse pelätä. Heikkoihin hetkiin oppii suhtautumaan huumorilla.
Loppuun pystyn toteamaan, että alussa mainitsemani kanta pysyy. Minä vihaan aamuja. En ehkä vain kehtaa myöntää pitävänäni niistä. Vihaaminen tuntuu hyväksyttävältä tunteelta, kuitenkin pieni pilke silmäkulmassa.
Näin lopussa kielen päällä tanssii se kuuluisa letkautus. Tällä kertaa jätän kuitenkin aamuttelematta.
