Veteraanien määrä vähenee, mutta muistot jäävät henkiin

Sotiemme veteraanit kokoontuivat kesäjuhlan viettoon Helsingin Oulunkylässä. Puheensa piti muun muassa 99-vuotias Rukajärven veteraani Hannes Tuovinen.

Perinteisten veteraanijärjestöjen tehtävänä on ollut vuosien ajan elossa olevien veteraanien huolenpito sekä heidän oikeuksiensa ajaminen, mutta niiden aika on tulossa päätökseen. 

Luonnollisesti ajan kuluessa eteenpäin veteraanien määrä vähenee ja järjestöjen toiminta loppuu, tai ainakin muuttuu. Jäljelle jäävät perintö ja muistot, joiden ylläpitäminen on äärimmäisen tärkeää, etteivät heidän urhauksensa ja tarinansa unohdu.

Elämme kuitenkin vielä sellaisessa tilanteessa ja ajassa, jossa veteraaneja on hengissä. Korkeasta iästä ja heikentyneestä terveydestä johtuen suurin osa heistä elää erilaisissa hoitokodeissa, joiden hoitajien työn merkitys on korvaamatonta.

Oulunkylässä pidetään huolta

Helsingin Oulunkylässä sijaitseva kuntoutuskeskus on veteraanien kannalta merkittävä paikka. 25-vuotisen historiansa aikana se on toiminut monille veteraaneille, sotainvalideille, leskille sekä lotille kuntoutustoimintaa ja yhteisiä kokoontumisia järjestävänä tahona.

Keskuksessa järjestettiin torstaina 8.6. veteraanien kesäjuhla, joka keräsi yhteen sotiemme veteraanien lisäksi myös kriisinhallintaveteraaneja, vapaaehtoisia sekä muita kunniavieraita kuten nykyisen kansanedustajan kenraali evp Pekka Toverin.

Kuntoutuskeskuksen toiminnasta vastaa tätä nykyä sen toimitusjohtaja Katja Ilvonen, jolle veteraanien hoitaminen on kunniatehtävä.

– Kyllä me tätä työtä ollaan aina tehty sydämellä, ja tullaan tekemään kunnes viimeinenkin veteraani on poistunut keskuudestamme, hän kertoo ylpeänä.

Ikä on vain numero

Rukajärven veteraani Hannes Tuovinen on 99-vuotias, mutta hän vierailee edelleenkin aktiivisesti veteraaneja koskettavissa tapahtumissa, ja haluaa jakaa omia muistojaan rintamalta.

Korkeasta iästään huolimatta kulunut kevät on ollut Tuoviselle kiireinen, ja Oulunkylässä järjestetty kesäjuhla oli yksi monista tapahtumista, joita hänen kalenteriinsa mahtuu.

Positiivinen asenne elämää kohtaan paistoi hänen lyhyestä kiitospuheestaan, joka oltiin osoitettu tällä kertaa kuntoutuskeskuksen henkilökunnalle.

– Kyllä se niin on, etten minäkään täällä enää olisi ilman osaavia hoitajia ja lääketiedettä. Aina kun olen täälläkin vieraillut niin palvelu on kyllä pelannut, hän toteaa. 

99-vuotiaan Tuovisen elämään on mahtunut paljon hirveitä, mutta myös iloisia asioita. Sotaan nuorena miehenä lähteminen on jättänyt häneen ikuiset jäljet, eikä maailman nykyinen tilanne näytä hänestä hyvältä.

– Ei ole tilanne muuttunut mihinkään, nyt sama tilanne on Ukrainassa, kun silloin joskus se oli Suomessa. Ikinä ei pidä kuitenkaan luovuttaa, vaan pitää jatkaa eteenpäin, hän totesi puheessaan.

Oman pojan läsnäolo elämässä, ja huolenpito on Tuoviselle äärimmäisen tärkeää. Omaishoitajana toimivan pojan seura tuo ennen kaikkea sisältöä elämään.

Tuovisen suhtautuminen elämää kohtaan on jotakin, josta meidän kaikkien tulisi ottaa mallia. Harva 99-vuotias jaksaa kiertää Suomea muistellen raakaa ja traumaattista historia ja silti arvostaa kaikkea siitä, mitä elämä on kokonaisuudessaan antanut. 

Kiitollisuus on sana, joka kuvastaa tätä asennetta parhaiten.