Venäjän sotilaallinen kehitys

Joulupäivänä vuonna 2014 Venäjä julkisti uudistetun, neljännen version sotilasdoktriinistaan sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Julkistamisen ajankohta oli oivallisesti valittu, sillä moni sotilasdoktriinin sisällöstä kiinnostunut oli mitä todennäköisimmin hiljentynyt joulun viettoon. Yllätykselliseksi sanomaksi sotilasdoktriini oli joka tapauksessa tarkoitettu, sillä onhan se osa strategisen pidäkkeen konseptia.

Venäjän sanoman sisältö sen sijaan oli jokseenkin selkeän kehitystendenssin ilmentymä. Perusluonteeltaan sotilasdoktriinia ei enää voi luonnehtia niin tai näin. Perusluonteen määrittelystähän Venäjä on luopunut virallisesti jo vuonna 2010. Sen jälkeen lähtökohtana on ollut, etteivät sotilaalliset keinot ole ensimmäisten joukossa ongelmatilanteiden ratkaisussa. Positiivista sinällään, mutta ongelmana on se, ettei ulkomaailma voi tietää, milloin poliittiset keinot ongelmatilanteen ratkaisuun on käytetty.

Edellä mainittu lähtökohta ei myöskään kerro, ovatko mahdolliset sotilaalliset keinot puolustuksellisia vai hyökkäyksellisiä. Epävarmuutta aiheuttavaksi on tarkoitettu myös se, ettei lukija voi olla aivan varma, ovatko sotilasdoktriinin sanat ulkoisen tilanteen objektiivista kuvausta, ennakkovaroitus Venäjän mahdollisista toimista ja kehityssuunnista vai ilmoitus jo tapahtuneesta. Kaiken kaikkiaan Venäjä on siis luonut näkemykselliset puitteet yllätykselliselle sotilaalliselle toiminnalle. Ja yllätyksellistä toimintaa Venäjän asevoimat onkin harjoitellut jo runsaat neljä vuotta.

Ei liene liian pitkälle menevä johtopäätös, että sotilasdoktriinin kehitys osoittaa Venäjän pidättävän itselleen oikeuden ryhtyä tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin sotilaallisen turvallisuuden takaamisessa, missä poissuljettuja eivät ole ennakoivat, proaktiiviset toimetkaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että mainittu keinovalikoiman ensisijaisuusjärjestys olisi muuttumassa. Ei Venäjä tässä suhteessa halua menettää mahdollisuuksiaan, joita sillä kenties on vielä olemassa.

Pysyvän valmiuden joukkojen varustamisen tiimellyksessä muun muassa reservin kehittämisen tarpeita ei Venäjällä ole täysin unohdettu. Varautumista pahimman varalle siis jatketaan. Tosin reaaliset mahdollisuudet ja julistukselliset sanat eivät aina kohtaa toisiaan, rahaa Venäjällä ei ole määräänsä enempää. Joka tapauksessa tämänhetkiset kansainväliset suhteet Euroopassa ovat omiaan sille, että harva tietää omiin suoriin havaintoihinsa perustuen, mitä Venäjän sotilasjohto ajattelee tai ”duunaa”. Venäjä pyrkii kääntämään tämän häiriön kansainvälisessä kuvayhteydessä edukseen. Perinteinen keskustelu auttaa vähentämään häiriön seurauksia.