Venäjä-seminaarin keskiössä Venäjän pelotevaikutus

Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-seminaari kokoaa alan kansainvälisiä asiantuntijoita keskustelemaan Venäjän strategisesta pelotteesta ja sen tulkinnasta.

Maanpuolustuskorkeakoulun vuosittainen Venäjä-seminaari järjestetään tänä vuonna täysin virtuaalisena 26.1. ja 2.2. Viime vuonna seminaari jouduttiin perumaan koronaviruspandemian johdosta. 

Seminaari tarjoaa areenan käydä keskustelua Venäjän sotilaspolitiikasta, sen muutoksista ja alan tutkimuksesta. Kansainvälinen puhujakaarti muodostuu eri yliopistojen tutkijoista. Tänä vuonna seminaarin puheenvuorot kietoutuvat laajalti Venäjän tuottaman pelotevaikutuksen (eng. deterrence) ympärille. Seminaarin avauspuheenvuorossa Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, kenraalimajuri Jari Kallio painotti seminaarin tarjoavan mahdollisuuden ymmärtää Venäjän toimintaa ja käydä keskustelua Venäjän ajattelusta sen alati kehittyvän pelotevaikutuksen kannalta. 

Venäjän pelotevaikutuksen konseptista alustuksen pitänyt tohtori Kristin Ven Bruusgaard Oslon yliopistosta painotti merkityseroa siinä, miten pelote mielletään länsimaissa ja Venäjällä. Siinä missä lännessä termillä viitataan lähinnä ydinasepelotteeseen ja sen tarkoituksena on estää konflikteja syntymästä, Venäjällä termi mielletään laajemmaksi kokonaisuudeksi, joka liittyy myös konfliktin kulkuun ja lopputulokseen vaikuttamiseen. 

Pelotevaikutus perustui Venäjälläkin pitkään, erityisesti kylmän sodan aikana, ydinaseisiin, joiden tehtävänä oli ennaltaehkäistä sodan syttyminen ja turvata vastaiskukyky vihollisen iskun sattuessa. Pelotteesta on sittemmin muovautunut monimutkaisempi kokonaisuus, sillä ydinaseiden ei nähty olevan ainoa ratkaisu tulevaisuuden monimuotoisiin uhkiin.

Venäjän käyttöön ottama strateginen pelotevaikutus perustuu ympäristön muokkaamiseen suotuisaksi, osoituksiin kyvystä käyttää sotilaallista voimaa sekä armeijan epäsuoran käytön aiheuttamaan huomioon ja pelkoon. Käytössä on laaja keinovalikoima, joka koostuu niin perinteisestä ydinasepelotteesta, tavanomaisista aseista ja muista keinoista, kuten ideologisesta ja poliittisesta vaikuttamisesta. 

Tavanomaisilla joukoilla ja aseilla voidaan vaikuttaa pienimuotoisempiin sotilaallisiin konflikteihin ja monenlaisiin ei-sotilaallisiin turvallisuusuhkiin. Spektrin toisesta päästä löytyvät ei-sotilaalliset keinot ovat Venäjän johdolle keino edistää kansallisia etuja ilman suoraa sotilaallista voimaa. 

Siirtyminen jännitteiseen aikaan

Viimeaikaisen keskustelun keskiössä ovat olleet erityisesti ei-sotilaalliset pelottelun keinot, joiden käytöstä on nähty lukuisia esimerkkejä, joilla Venäjä on pyrkinyt tuomaan pelotevaikutetta käytäntöön. Venäjä on muun muassa tehnyt useita kyberhyökkäyksiä ja pyrkinyt vaikuttamaan länsimaiden vaaleihin sekä leviävään informaatioon. 

Venäläiset analyytikot kuvaavat pelotevaikutusta puolustukselliseksi strategiaksi, jonka tehtävä on estää konfliktien synty ja hallita niiden eskaloitumista, mutta Ven Bruusgaard tuumii toiminnan aiheuttavan vastakkaisen lopputuloksen ja nostavan konfliktin uhkaa. Venäjä esimerkiksi pyrki vaikuttamaan Ukrainan konfliktiin estääkseen maan lipumisen sotilasliitto Naton vaikutuspiiriin, mutta saikin lännen tukemaan Ukrainaa. Länsimaiden joukkojen määrä Venäjän rajojen yhteydessä on noussut tasaisesti, ja länsimaissa on herätty Venäjän aiheuttamaan uhkaan ja alettu varautua siihen vakavammin. Toisaalta Venäjän sotilaallisen uhan huomioimisen on nähty olevan myös osoitus strategian ja pelotteen toimivuudesta.

Ven Bruusgaard kertoo keinovalikoiman pysyvän samana myös jännittyneessä tilanteessa, mutta tällöin vaikuttamiskeinojen käyttöä tehostetaan ja lisätään. 

– Monet merkit Venäjän käytöksessä pelotteen suhteen viittaavat tällä hetkellä siihen, että olemme siirtyneet lisääntyneen jännitteen aikaan, eräänlaiseen konfliktin ja rauhan välitilaan, hän pohtii. 

Ven Bruusgaard kertoo, etteivät tarkkailijat ja tutkijat pidä Venäjän toimintaa enää rauhan ylläpitämisenä, vaan toimintana, joka pyrkii aiheuttamaan epävakautta poliittiseen ja puolustuspoliittiseen ilmapiiriin. Toiminnan myötä tilanteen tahattoman eskaloitumisen riski nousee, ja Venäjän kyky hallita eskaloitumista strategisella pelottelulla on rajallista.