Vaunun huoltoa ja toiminnan suojaamista
Joukko varusmiehiä osallistuu aikoinaan Neuvostoliitossa valmistettujen BMP-2 -rynnäkköpanssarivaunujen huoltoon ja kunnossapitoon panssarivaunuasentajina. Kokonaisuudessaan 347 päivän pituisessa palveluksessa panssarivaunuasentajana panssarijääkäri Patrick Linnanen on pitänyt koulutuksen monipuolisuudesta.
Panssarijääkäri Patrick Linnanen / TJ9 / Panssariprikaati
"Olen panssarivaunuasentaja Panssariprikaatista Parolannummelta. Peruskoulutuskaudella Panssarijääkärikomppaniassa piti antaa kolme toivetta ja ensimmäiseksi laitoin panssarivaunuasentajan. Pääsin sinne minne halusinkin.
Teen panssarivaunujen ja erityisesti BMP-2 -rynnäkköpanssarivaunun huoltoon liittyviä tehtäviä. BMP-2 -rynnäkköpanssarivaunuun kuuluu kolmen hengen miehistö ja se voi kuljettaa kuuden tai seitsemän taistelijan ryhmän taistelukentälle. Olen pääasiassa erikoistunut BMP-2-vaunuun, johon minulla on rakennekoulutus, mutta pystyn perushommia tekemään muihinkin vaunuihin.
Toisaalta osaamme myös toiminnan jääkärinä, sillä kun vaunuja ei ole korjattavana, niin harjoittelemme toiminnan suojaamista. Olen pari kertaa tuolta vaunustakin jalkautunut, eli osaan kyllä senkin. Monipuolinen koulutus kokonaisuudessaan.
Tulimme sunnuntain ja maanantain välisenä yönä junalla tänne Rovaniemelle tekemään lippujuhlan päivän kalustonäyttelyn järjestelyjä ja esittelemään kalustoa. Jouduimme aluksi odottelemaan, sillä kalusto tuotiin Parolannummelta Rovaniemelle rekan lavetilla.
Lippujuhlan päivänä esittelimme kalustoa ja vastailimme kävijöiden kysymyksiin. Paraatia seurasimme vaunun päältä, sillä korkealta näki helposti muiden katsojien yli.
Ihan letkeästi on päivä mennyt esittelijänä ja mieluummin olen täällä kuin loppusodassa."