Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Heidi Tuomola

ICT-ammattilaiset kokoontuivat Finlandia-talolle seuraamaan jokavuotista kyberturvallisuus-seminaaria.

Varusmiesten kautta kybervalmiutta yhteiskuntaan

Aleksi Lahikainen

Puolustusvoimat sai Vuoden kyberteko 2016 -yleisöpalkinnon Finlandia-talolla 10. maaliskuuta.

Kyberturvallisuus 2016 -seminaarin päätteeksi puolustusvoimat palkittiin kyberosaamisen sisällyttämisestä varusmieskoulutukseen sekä mahdollisuudesta hakea erityistehtäviin. Ehdolla olivat myös SeaLion-projekti, Ilkka Remeksen teos Jäätyvä helvetti sekä Yleisradion artikkeli verkkohuijauksista.

Pääesikunnan johtamisjärjestelmäpäällikkö, prikaatikenraali Mikko Heiskanen vastaanotti palkinnon Finlandia-talolla. 

– Pidän tätä myös tunnustuksena siitä työstä mitä puolustusvoimat on kyberturvallisuustietoisuuden levittämisen eteen tehnyt jo vuosikausia. Varusmiesten laajamittainen koulutus toteuttaa kansallista kyberturvallisuusstrategiaa todella konkreettisesti, Heiskanen totesi.

Alkaen tammikuusta 2016 jokaisen asevelvollisen peruskoulutuskauteen tulisi sisältyä kyberkoulutusta. Heiskanen muistuttaa, että osaamisen lisääminen ei ole tärkeää ainoastaan yksilölle vaan myös yhteiskunnalle: operaatioturvallisuus on osa sotilaallista kyberkoulutusta.

– Meidän näkökulmasta tämä koulutus olisi pitänyt antaa jo kouluissa, mutta koska sitä kouluissa ei ole annettu niin parempi myöhään kun ei milloinkaan. Tällä tavalla pikkuhiljaa saadaan joukkotuotannon periaatteiden mukaisesti osaavaa reserviä, joka osaa toimia nykyaikaisen hybridiuhan alla, Heiskanen kertoi.

Puolustusvoimat tilaa Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä (MPK) kyberkursseja myös reserviläisille. Tätä kautta koulutusta voidaan antaa laajemmalla ikähaitarille eikä uusi osaaminen rajoitu nyt tai tulevaisuudessa varusmiehinä palveleviin henkilöihin.

– Tavoitteena on parantaa yksilöiden valmiutta toimia nykyaikaisessa kybertoimintaympäristössä. Laajempi tavoite mihin tämä liittyy on, että yhteiskunnan kyberturvallisuus rakentuu yksilöiden varaan, prikaatikenraali havainnoi.

Tulevaisuudessa kybervarusmiehet tulevat olemaan merkittävämmässä roolissa. Tavoitteena on, että oikeat osaajat pääsevät mielekkäisiin palvelustehtäviin ja työstä saadaan yhteinen hyöty. Pilottiryhmä aloitti asepalveluksen puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen (PVJJK) kyberosastolla syksyllä 2015. Vuosien kuluessa kyberosastolla palvelevista koostuu osa nykyaikaista reserviä, joka tunnistaa modernit kyberuhat ja osaa operoida kaikissa taistelulajeissa: viivytyksessä, puolustuksessa ja hyökkäyksessä.