Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Varusmiesjohtajat pystyvät parempaan

Aliupseeristo on Suomen armeijan selkäranka. Kannustan kaikkia tuoreita alikersantteja pohtimaan omaa johtamistyyliään kriittisesti ja avoimin mielin.

Kun käsittelimme aikanaan partion etenemistä, muistan erään vääpelin todenneen koulutuksen päätteeksi: Sotilasjohtaminen on simppeliä. Johtaja käskee ja alaiset toteuttavat. 

Näinhän asian laita on, kun puhutaan partion liikkeestä. Eikä suotta, sillä hyökkäyksen aikana hyvä käsky on lyhyt ja yksiselitteinen. Se ei liene kenellekään epäselvää. Sen sijaan turhan usein tulevat varusmiesjohtajat unohtavat – tai eivät ollenkaan tajua – että johtaminen armeijassa on muutakin kuin sotilasjohtamista. Sotilaiden johtaminen ei keskeisesti eroa siviilissä johtamisesta. Johtajalla on oma tehtävänsä ja alaiset toteuttavat tehtävän johtajansa tukemana. Yksinkertaista, eikö?

No ei oikeastaan. Tosiasiassa johtaminen on vaikeaa. Alaisista täytyy pitää huolta, enkä tarkoita pelkästään varustuksen korjauttamista tai muistutusta veden juomisesta. Kyse on siitä, että hyvä johtaja on osa joukkoaan, mutta silti hitusen sen yläpuolella. 

Kuulostaa paradoksaaliselta, mutta se johtuu siitä, että se on. Johtaessa täytyy esiintyä auktoriteettina, mutta toisaalta täytyy olla helposti lähestyttävä. Auktoriteetin saaminen ansaitsisi sinänsä oman kolumninsa, mutta oma ydinajatukseni on, että auktoriteetti ansaitaan. Mikään arvomerkki ei tee kenestäkään automaattisesti johtajaa, vaan kyse on siitä, miten alaisiaan kohtelee. 

Olen itse toiminut varusmiesjohtajana nyt reilun kuukauden ja olen huomannut johtamisen haasteet. Liika kaveeraaminen alaisten kanssa voi johtaa siihen, että käskyjä ei totella. Toisaalta olen myös huomannut kuinka liian pikkutarkat huomiot nakertavat alaisteni näkemystä minusta. 

Olennaista on luottaa omiin alaisiin. Kun heille antaa hyvät ohjeet ja selkeän tehtävän, he hoitavat sen kyllä. Varsinkin johtaja joka on alaistensa piirissä hyvässä maineessa saa helposti alaisensa ylittämään itsensä – ja vieläpä omaehtoisesti.

Omilta ajoiltani aliupseerikurssilla muistan, että ei ollut yhdentekevää kuka antoi käskyn. Toisia käskyjä toteltiin mieluummin kuin toisia ja jälki saattoi vaihdella rajusti sen mukaan. Saattoi myös olla, että jos sanomista tuli, niin asiaan kiinnitettiin erityistä huomiota silloin kun palaute oli tullut hyvässä hengessä tylyn huomautuksen sijaan. 

Näillä vinkeillä onnistut

Puolustusvoimien tarjoama johtajakoulutus on itsessään sangen hyvä, mutta aikaa mielestäni olennaisimmalle osalle, eli johtamisen kouluttamiseen on varattu liian vähän. Sen vähän koulutuksenkin tuntuu suuri osa varusmiesjohtajista unohtavan äkkiä. Miten näkyvät syväjohtamisen kulmakivet, eli luottamus, innostus, oppiminen ja arvostus? Liian moni kuvittelee vertaisten johtamisen eroavan keskeisesti alaisten johtamisesta.

Vaikka vastuu alaisia johdettaessa on suurempi kuin vertaisten kanssa harjoitellessa, eivät perusperiaatteet muutu. Asiallinen käytös ja hyvä asenne ovat kertakaikkisen ratkaisevassa asemassa. Toki alaisia johdettaessa tarvitaan entistä enemmän myös innostavaa ja koulutuksellista otetta. 

Ei myöskään kannata kuvitella, että kaikki olisivat heti kiinnostuneita. Väistämätön tosiasia on, että ihan jokainen alokas ei tahdo sotilasuralle. On kuitenkin hyvä muistaa, että hyvä, innostava johtaja saa nämäkin alokkaat tarttumaan toimeen, ja ehkäpä yleinen mielipide intistä kohenee. 

Suomen Puolustusvoimien ehdoton valttikortti on yhdessä tekeminen ja ryhmähenki. Loppujen lopuksi yksittäisen taistelijan merkitys on melko vähäinen, mutta kun kaikki tekevät parhaansa ja osallistuvat kykyjensä mukaan, meillä on toimiva sodan ajan joukko joka on vertaansa vailla. Eihän talvi- ja jatkosodassakaan varustus ollut häävi, mutta usko yhteiseen tekemiseen sai aikaan talvisodan ihmeen. 

Tämän talvisodan ihmeen toistaminen on johtajan tärkein ominaisuus. Isoa kokonaisuutta ajatellessa jokainen ymmärtää sen, että johtajan tehtävä ei ole kiusata alaisiaan roikkuvista kengännauhoista, vaan johtajan tehtävä on luoda ryhmänsä sisään sellainen henki, jossa alaiset pitävät huolta toisistaan ja arvostavat johtajaansa ihmisenä.

Nyt kun uudet alikersantit alkavat harjoitella johtamista alokkaiden kanssa toden teolla, haluaisin muistuttaa, enkä sitä osaa kauniimmin sanoa: Auktoriteetti ansaitaan. Älä ole kusipää.