Varjojen perässä

Panssari-Sisu numero kaksi eli ”PASI,” hurahtaa käyntiin ja lähtee liikkeelle. Matkustajina Karjalan prikaatin valmiusyksikön pioneerit ja minä, Ruotuväen toimittaja. On lämmin alkusyyskuun päivä, ja olemme Etelä-Kymi 23- paikallispuolustusharjoituksessa, eli ”PAPU:ssa”, Kymenlaaksossa. Harjoituksessa Karjalan prikaatin valmiusyksikön varusmiehet ja kertaamassa olevat reserviläiset harjoittelevat hajautetussa taistelussa toimivaa vihollista vastaan taistelemista. Vastustajan joukot koostuvat Kymenlaakson maakuntakomppanian taistelijoista. He tuntevat maaston kuin housuntaskunsa, mikä tekee heistä vaarallisen vihollisen. Kaakkois-Suomen rajavartioston henkilökuntaa oli myös harjoituksessa läsnä.

Olen ensimmäistä kertaa PASI:n kyydissä. Raskaasti varustettujen valmiusyksikön varusmiesten keskellä on yllättävän mukavat oltavat.

Nousin viimeisenä kyytiin, joten sain istumapaikan takaoven edestä ja samalla vastuutehtävän. Merkin tullen tehtäväni on pamauttaa ovi auki ja hypätä ensimmäisenä ulos. 

Ajomatkan aikana en voi olla miettimättä, että olemme ajamassa kohti yllätyshyökkäystä tai miinaa. Yllätykseni kapealla metsätiellä pujotteleva ajoneuvomme pysähtyy ja alkaa peruuttaa metsään. Panssariauton ilmapiiri muuttuu rentoutuneesta hämmentyneeksi ja joku ihmettelee ääneen, mitä kuski tekee. Olen varma, että ensimmäinen PASI on ajanut miinaan ja olemme hyökkäyksen kohteena.

Panssari-Sisumme pysähtyy ja piippaus kuuluu. Alikersantti käskee ulos ja läimäytän oven auki. Hyppään kompuroiden ulos melkein kaatuen. Vieressäni istunut alikersantti seuraa perässä tottuneeseen tapaan ja hyppää ketterästi ulos. Katsellessani, kun taistelijat tulvivat ulos Panssari-Sisusta ja menevät asemiin sen ympärille, valmistaudun tulevaa koitosta varten. Osaan jo arvata, että seuraavat tunnit tulevat olemaan jännitystä täynnä.

Sodan sumu

Jalkauduttuamme seuraamani pioneerien toinen ryhmä saa käskyn siirtyä läheiseen metsikköön. Metsä vaikuttaa rauhalliselta. Tuuli humisee ja lintujen laulu kaikuu metsässä. On hankalaa kuvitella, että jossakin siellä metsässä on vihollisen taistelijoita laatimassa ansoja ja väijytyksiä meitä varten. Idyllisen rauhallisuuden rikkoo ryhmänjohtajan radiosta kuuluva uutinen.

– Kolmos PASI on ajanut miinaan. Kolmas ryhmä on käytännössä kokonaan tuhottu. Pioneerien keskuudessa viestiä seuraa ärsyyntyneisyyden ja kenties lievän epätoivon ruokkivaa kiroamista ja raskasta huokailua. Taistelu on vasta alkanut ja yksi kolmesta pioneerien ryhmästä on jo pois pelistä.

Kolmannen ryhmän kohtaamaan katastrofin seurauksena vetäydymme pois metsiköstä samaa reittiä, jota tulimme. Odotamme muutaman minuutin paikassa, johon olimme jalkautuneet, kunnes johtajat päättävät, että jäljellä olevat kaksi pioneeriryhmää etenevät yhdessä kohti vihollista. Harjoituksessa mukana oleva reserviläisistä koostuva joukkue lähetetään suojaamaan selustaamme.

Joukkueenjohtaja käskee ”perässä mars” ja palaamme metsikköön. Etenemme hiljaisesti ja varovaisesti. Tilanne on ahdistava ja se näkyy monissa. Havaintoja vihollisesta tulee viiden tai kymmenen minuutin välein. Jokaisen havainnon tullessa, etenevä muotomme pysähtyy ja heittäydymme maahan odottamaan muutamaksi minuutiksi. Harmittavasti, jokainen havainto osoittautuu virheelliseksi. Tilanteen ahdistavuus alkaa vaikuttaa myös minuun. Olen täysin varma, että tulisimme kävelemään odottavan vastustajan syliin. Yhtäkkiä näkisin välähdyksiä
edessäni ja laukausten ääni kaikuisi korvissani.

Hiivimme metsässä noin puoli tuntia,kunnes laskeudumme vaarallisen näköiselle. Edessämme on kukkula ja oikealla puolella mäki, jonka päällä kulkee tie. Joukkueenjohtajan mukaan vihollinen on edessä olevalla kukkulalla. Hän käskee pioneerit asemiin, selvästikin
odottaen, että vihollinen hyökkää alas kukkulalta.

Kun vihollista ei näy noin kymmenen minuutin jälkeen, kaksi tunnustelijaa käsketään etenemään kohti kukkulaa. Ennen kuin tunnustelijat palaavat tai saavat taistelukosketuksen, johtajat päättävät vetää meidät pois tasanteelta takaisin sinne mistä olimme tulleet.

Yhtäkkiä metsässä raikuu laukauksia. Juoksemme takaisin tasanteelle. Osa pioneereista nousee oikealla olevalle mäelle ja avaa tulen tien toiselle puolelle. Osa etenee tulittaen ylös kukkulalle, jossa vihollisen uskotaan olevan. Miellyttävän linnunlaulun ja rauhan on korvannut kiväärien laulu ja taistelun kaaos. Jään tasanteelle joukkueenjohtajan kanssa. Vieressäni oleva taistelija ampuu sarjalla kohti vihollista. Melskeen keskellä yksi pioneerien johtajista puhuu radiopuhelimeen. Hän huutaa kiivaasti, että tien toiselle puolelle ei ammuta eikä sitä ylitetä, sillä siellä on omia jääkäreitä. Viestin välittämisessä kaikille tuntuu kestävän ikuisuus, mutta tulitus tien yli lopulta lakkaa ja kaikki pioneerit yhtyvät  hyökkäykseen kukkulalle.

Seuraan pioneerien perässä, varmistaen, että tulen viimeisten perässä. Kukkulan huipun saavuttaessani, minua odottaa yllättävä näky. Minuutteja jatkuneen taistelun jyrinän jälkeen viisi taikuusi pioneeria on kaatunut. Vastustaja on menettänyt ainoastaan kolme taistelijaa. Olen hieman hämilläni ja kysyn yhdeltä kaatuneelta pioneerilta mitä kävi?

– Me emme olleet niin kärsivällisiä kuin ne, totesi pettyneen oloinen pioneeri Lauri Niemelä.

Maakuntakomppanian taistelijat harjoittelivat hajautettua taistelua mekanisoitua vihollista vastaan. He suosivat miinojen käyttöä tehtävässään. Kuva: Onni Isohella

Onni suosii rohkeaa

Tilanne näyttää vakavalta. Kaksi jäljellä olevaa pioneeriryhmää ovat kärsineet tappioita ja moraali tuntuu alhaiselta. Johtajat vaikuttavat epävarmoilta miten edetä.

Kolme kukkulalle jäänyttä vihollista lepää rauhallisesti ja tyytyväisenä siellä minne kaatuivat. Heitä tarkastellessani tajuan, miksi aikaisempi tulitaistelu oli niin sekavan tuntuinen. Vihollisen taistelijat ovat sonnustautuneet maastopukuihin ja viittoihin ja heidän kasvonsa on maalattu. Paikoillaan ollessaan he näyttävät kuin he olisivat osa metsää.

Tilanne kukkulalla saa käänteen, kun eräs harjoitusta valvova kouluttajista nousee kukkulalle varmoin upseerin askelin. Hän kävelee polviasennossa pohtivien varusmiesjohtajien luo ja sanoo rohkaisun sanat.

– Ei se peli ole vielä menetetty. Kouluttajan neuvoin ja rohkaisun voimin, johtajat rupeavat toimiin. He tekevät päätöksen kutsua selustaamme turvaavan reserviläisten joukkueen eteen turvaamaan pioneerien vasenta laitaa. Kaikki etenevät nyt yhdessä. Kun lähdemme liikkeelle, vihollisen tykistö avaa tulen. Olimme olleet noin kymmenen minuuttia kukkulalla, jonka vihollinen oli käyttänyt tykkiensä valmisteluun. Seuraavat minuutit etenemme hitaasti, mutta varmasti heittäytyen maahan simulaattorien vaarailmoitusten hälyttäessä.

Edetessämme, reserviläisten ja pioneerien joukkueet vahingossa sekoittuivat yhteen, ja metsämaisema täyttyy neljän ja kuuden henkilön partioista sekalaisissa varusteissa. Tästä virheestä huolimatta, hyökkäyksessä on voimaa. Kolme vihollisen taistelijaa jää loukkuun ja tuhotaan. Näyttää siltä, että hyökkäys on tuottamassa erinomaisia tuloksia, mutta ne jäävät materialisoitumatta. Kouluttaja huutaa ”tuli seis” ja harjoitus keskeytetään. Ehkä näin on hyvä, koska olimme kävelemässä vihollisen viuhkapanoksiin.

Ojennuksesta oppii, vahingosta viisastuu

Palautekeskustelu alkoi heti harjoituksen päätyttyä. Harjoitusta valvonut kersantti on tyytyväinen, että asiat sujuivat paremmin kuin aamulla, mutta painottaa, että parannettavaa vielä on. Hän nostaa suurimmiksi ongelmiksi kommunikaation ja turhien tappioiden syntymisen ”ramboilun” takia. Kersantin kommentti ramboilusta saa muutaman syyllisen näköisen varusmiehen hymyilemään tai naurahtamaan.

Palautteessaan kersantti nostaa myös esille simulaattoreiden puutteen. Kaikilla harjoitukseen osallistuneilla sotilailla, erityisesti pioneereilla ja vihollisen taistelijoilla, ei ollut simulaattoreita. Tämän takia harjoituksessa oli vaikeaa tietää kuka milloinkin muuttui tappioksi.

Pioneerien joukkuetta johtanut upseerikokelas Joonas Haikulainen ja varajohtajana toiminut upseerikokelas Juhani Rauos yhtyivät kersantin palautteeseen, mutta heillä on myös lisättävää.

– Selkeä parannus aamuiseen harjoitukseen. Suuret ryhmäkoot tekivät johtamisesta hankalaa, varsinkin harjoituksen lopussa, kun piti johtaa myös reserviläisten ryhmiä. Vihollisen asentamat miinat tuottivat harmia ja niiden purkamiseen kului paljon aikaa. Taistelukosketuksien jälkeen kesti liian kauan lähteä takaisin liikkeelle, pohti kokelas Rauos. Kokelas Haikulainen painottaa palauttaessaan kommunikaatio-ongelmia.

– Ihmiset huusivat vähän liian paljon radioon. Tämä teki tiedon välittämisestä hiukan hankalaa, mutta ei se mitään, se on vain lähellä sodan todellisuutta. Haikulainen nostaa myös yhdeksi puutteeksi reserviläisten ja pioneerien joukkueiden sekoittumisen viimeisen hyökkäyksen aikana. Tämä teki etenevästä muodosta hauraan ja heikensi vasempaa laitaa.

Upseerikokelaiden palautteen jälkeen kersantti pohtii kolmannen taisteluharjoituksen tarvetta. Mitään päätöksiä ei vielä tehdä ja hän lähtee johtajien kanssa läheiselle tielle keskustelemaan, jättäen miehistön nauttimaan hyvin ansaittua lepoa.

Metsä täyttyy puheesta ja naurusta, kun lepäämään jääneet taistelijat purkavat harjoituksen tapahtumia. Osa heistä kertoo sankari teoistaan ja osa virheistään. Heistä tuntuu varmasti mahtavalta puhua ja nauraa vapaasti oltuaan viimeiset muutamat tunnit hiljaisina metsässä taistelemassa varjon kaltaista vastustajaa. Jotkut tulevaisuuteen katsovat taistelijat pohtivat saavatko he kyydin seuraavaan harjoitukseen, vai pitääkö heidän marssia.

En jäänyt pohtimaan saanko kyytiä ja aloitin neljän kilometrin marssin autolleni. Matkan varrella törmään pioneereja tukeneisiin jääkäreihin. Jääkäreiden mukaan harjoitus sujui heidän osaltaan hyvin. Omat tappiot olivat pienet ja viholliselle tuotettiin tappioita. He nostavat hieman ivallisesti esille pioneerien omien tulittamisen, mutta he vakuuttavat että he eivät ole pahastuneet siitä: virheitä sattuu. 

Jatkaessa matkaa autolle, ryhmä Panssari- Sisuja ajaa ohi. Vaikuttaa siltä, että taistelijat saavat kyydin seuraavaan harjoitukseen. Taistelijoiden seuraava harjoitus on todennäköisesti äskeistä taisteluharjoitusta rauhallisempi. Etelä-Kymi 23 -paikallispuolustusharjoituksessa harjoiteltiin paljon viranomaisyhteistyötä ja siihen liittyvät harjoitukset harvoin vaativat tuntikaupalla metsässä taistelemista.

Harjoituksessa harjoiteltiin kaikille varusmiespalveluksen käyneelle tuttua tilannetta: taisteluensiapua. Kuva: Onni Isohella