Mika Hottinen

Kuvassa marssii joukko ihmisiä maastovaatetuksessa.

Tapahtuma tuo yhteen samanhenkiset ihmiset ja hyvää tunnelmaa.

Vappuna marssitaan Ukrainan ja suomalaisten kriisinhallintaveteraanien puolesta

Vilma Tanskanen

Kaikille avoin marssi kulkee Helsingissä Vanhankaupunginselän ympäri.

"Erilainen vappumarssi" -nimellä kulkeva tapahtuma kerää ihmiset marssimaan Helsingissä perjantaina 1. toukokuuta. Tapahtuman tarkoituksena on lisätä tietoisuutta Ukrainan tilanteesta sekä osoittaa tukea suomalaisille kriisinhallintaveteraaneille.

– Tavoitteena on kävellä yhdessä porukalla ja hyvällä fiiliksellä sekä tuoda näkyvyyttä uuden ajan veteraaneille. Olisi tärkeää, että yhteiskunta tunnistaisi, että nämä ihmiset ovat tuen tarpeessa, tapahtuman järjestäjänä toimiva Aki Kukkonen sanoo.

Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin tapahtuma keräsi noin reilun sadan ihmisen osallistujajoukon.

– Silloin aloitettiin markkinointi käytännössä nollasta. Nyt tapahtuma on saanut enemmän näkyvyyttä, Kukkonen kertoo.


Tapahtuman järjestäjä Aki Kukkonen (edessä) toivoo marssille isoa osallistujamäärää. Marssiin voi liittyä mukaan viideltä eri etapilta. Kuva: Mika Hottinen

Marssi alkaa Herttoniemen metroasemalta kello 9.50. Reitti kiertää Vanhankaupunginselän ympäri ja marssille voi liittyä useammasta lähtöpisteestä. Osallistuja voi marssia koko matkan tai valitsemansa etappivälin verran. Kierros päättyy Herttoniemen metroasemalle noin kello 12.15.

Tapahtuman järjestää Suomen Selviytymiskoulutus. Mukana on myös Ukrainaa tukeva vapaaehtoisverkosto Your Finnish Friends sekä Vammautuneet kriisinhallintaveteraanit -yhdistys. Tapahtuma pyrkii lisäämään näiden yhdistysten näkyvyyttä.

– Tietoisuuden lisääminen on iso juttu. Kaikki arvet eivät näy päälle päin ja häpeän stigma voi estää avun hakemista. Tämä tapahtuma voi olla monelle nuorellekin veteraanille tärkeä, Kukkonen summaa.

Marssille ilmoittautuminen sekä lisätiedot etapeista löytyvät Suomen Selviytymiskoulutuksen nettisivuilta.