Valot pimeyksien reunoilla
Kirjoittaja pohtii palveluksen hyviä puolia.
Pelkästään alokaskausi oli monelle varsin outo kokemus. Siviilissä äiti saattaa pestä pyykit ja isä loihtia päivällisen. Intti yllättää omalla tavallaan. Toki likaiset lakanat vieläkin pestään puolestasi ja lämpimän ruoan voit lapioida lautasellesi muonituskeskuksen linjastolta.
Kuitenkin elämän kaikki muut aspektit kääntyvät päälaelleen. Heti kättelyssä vieras naama piipittää jotain outoa sinulle. Tupa täyttyy toinen toistaan oudoimmista veikoista. Yölläkään ei voi ajatella muuta kuin huomista. Pelkästään ajatus vapaudesta tuntuu saavuttamattomalta käsitteeltä.
Varusmiespalveluksesta kuulee usein jotain epämiellyttävää. Setien kanssa hetken istuttua saatat luulla inttiä suureksi vapaudenriistoksi ja inhimillisyyden viemiseltä. Jokainen ymmärtää ottaa nämä pienellä ripauksella suolaa, mutta ne huolimatta jää takaraivoon.
Näistä huhuista huolimatta nuorten innokkuus varusmiespalvelukseen on lähes huipuissaan. Lisäksi Suomi johtaa onnellisuustilastoissa, joten varusmiespalveluksen käynneetkin jollain tavalla onnellisimmillaan. Osa jopa haluaisi väkisin takaisin vihreisiin vaatteisiin.
Miten paljon puhuttua kamalaa varusmiespalvelusta voi ympäröidä kaikin puolin onnellinen kansa?
Jos alokaskaudesta ei saanut tarpeekseen, koulutushaarakausi sitten säväyttääkin. Alokaskauden lällyt harjoitukset muuttuvat viikon pituisiksi metsäseikkailuiksi. Siellä vihdoin alkaa kuulemaan monelle tuttuja fraaseja: "mä hajoon". Siellä itketään ja kiristellään hampaita.
Lopulta kun palataan kasarmille lämpimään suihkuun, muistellaan viikon tapahtumia melkein onnellisesti. Aluksi outoja tupalaisia ympäröi nyt kummallinen yhteishenki.
Uudesta ryhmähengestä huolimatta sama tempo jatkuu osalla vielä tovin. Joihinkin retkiin saadaan jotenkin mahtumaan kastuminen, jäätyminen, hikoilu ja taas kerran jäätyminen.
Silti aina hämmästyy siitä, miten taas kerran onnistui ylittämään itsensä. Monelle siviilissä elämän suurimmat saavutukset ovat vain pieniä suuremman unelman sirpaleita. Intissä ei edes ehdi arvostaa sitä kaikkea mitä on päässyt näkemään ja kokemaan, kun sitä tykitetään eteesi kuin liukuhihnalta.
Huomio aina kiinnittyy seuraavaan epävääryyteen, jota ei voi selittää sitten millään. Itse jäpität vartiossa, kun kaverisi pääsevät terassille nauttimaan illasta. Joskus jopa omat tupalaisesi aamuttelevat lähtiessään lomalle, kun pääset odottamaan toinen toistaan kiinnostavampia palvelustehtävä.
Heidän lomilta palaessa kuitenkin ymmärrät aamuttelujen leikkisyyden ja huomaat miten ympärilläsi tosiaan on joukko elinikäisiä ystäviä. Palveluksen antama kokemus ja koulutus kalpenee sen tarjoamien sosiaalisten siteiden rinnalla.
Varusmiespalveluksen pimeimpinä hetkinä osa saattoi joskus jopa itkeä pisaran verran. Kuitenkin reservin auringon paisteessa astuessasi viimeisen kerran kasarmin portista ulos, tajuaa että itketyt kyynelet taisivatkin olla ilon kyyneleitä.
