Valon merkityksen huomaa intissä
Kirjoittaja pohtii, kuinka valon merkityksen on ymmärtänyt intissä uudella tavalla.
Syödessäni päivällistä puun juurella havahduin taas siihen, että yhtäkkiä oli pimeä. Ruoan syöminen muuttui hankalammaksi, mutta enemmän pimeys vaikeutti illan suojeluhälytyskoulutusta. Suojanaamarin asentaminen ja varustuksen nopea vaihtaminen sai merkittävää lisähaastetta, kun sitä oli harjoiteltu edellisen kerran valoisalla kasarmin käytävällä. Elettiin helmikuuta 2025, ja olin alokaskauteni toisessa metsäharjoituksessa.
Talven alokaskaudella ymmärsin valon merkityksen aivan uudella tavalla. Kun valtaosa vuorokaudesta oli pimeää, kaikki oli vaikeampaa: koulutus, syöminen, tavaroiden löytäminen ja aseen puhdistus.
Siviilielämässä keinovaloja on kaikkialla, ja pimeä vuodenaika vaikuttaa korkeintaan mielentilaan ja väsymykseen. Pimeässä metsässä noudatettiin sen sijaan tiukkaa valokuria, joten valon puutteen kanssa piti tulla toimeen.
Marssiessani keväällä aamukuuden aikaan kohti muonituskeskusta, kiinnitin valtavan paljon huomiota lisääntyvään valon määrään. Huomasin, kuinka kevät eteni ja valo lisääntyi päivä päivältä. Toki kesän lähestymisen aistii myös siviilissä, mutta palveluksessa kiinnitin siihen enemmän huomiota kuin koskaan ennen. Sitä osasi arvostaa uudella tavalla.
Koko kevään ja kesän olen päässyt nauttimaan valoisista aamuista ja yöttömistä öistä. Aamupalalle lähteminen, teltan kanssa toiminen ja illalla tapahtuva koulutus ovat kaikki tuntuneet merkittävästi miellyttävämmältä kuin talvella. Toki sääkin on erilainen.
Myös heinäkuussa palveluksensa aloittaneet uudet alokkaat ovat päässeet nauttimaan valosta ja lämmöstä. Heilläkin on toki erilaisia tekijöitä riesanaan, kuten hiestä märät varusteet ja korvassa inisevät hyttyset. Siitä huolimatta pysyn sanojeni takana: en vieläkään pidä kesän alokaskautta juuri minään.
Ikävä kyllä olemme taas pikkuhiljaa matkalla kohti talven pimeyttä. Heinäkuussa palvelukseen astuneet alokkaat eivät ole välttämättä vielä tarvinneet esimerkiksi otsalamppua. Talveen suosittelen kuitenkin varautumaan sellaisella – ehdottomasti punavalolla varustetulla. Sillä kelpaa etsiä omia varusteita ja herättää tupakaveri öiseen kipinävuoroon. Valosta kannattaa nauttia, kun sitä vielä on.