Vahva yhteishenki ruotsiksi
Uudenmaan prikaati on ainoa joukko-osasto, joka kouluttaa varusmiehiä ruotsin kielellä. Kersantti Sami Oujlouqin mukaan prikaatin varusmiehillä on ainutlaatuinen yhteishenki.
Ahvenanmaalaisena Sami Oujlouq ei alun perin ollut asevelvollinen. Palveluksen aloittamisen lähestyttyä hän oli kuitenkin asunut Turussa niin kauan, että hän oli menettämässä ahvenanmaalaisen kotiseutuoikeutensa ja täten vapautuksensa asevelvollisuudesta. Hän oli kuitenkin jo päättänyt tekemään asepalvelusta joka tapauksessa ja ilmoitti halukkuutensa vapaaehtoiseen palvelukseen jo ennen kotiseutuoikeutensa päättymistä.
Oujlouq aloitti palveluksensa 1. rannikkojääkärikomppaniassa Uudenmaan prikaatissa tammikuussa 2019. Palveluksen aikana hän kävi aliupseerikoulun venekuljettajalinjan. Alikersanttina hän toimi apukouluttajana seuraavalle aliupseerikurssille.
Palvelusaika herätti hänessä kiinnostuksen venetoimintaan, mikä oli yksi johtavista syistä hänen valintaansa jäädä Puolustusvoimiin.
– Olin kiinnostunut oppimaan enemmän venetoiminnasta, koska minulla ei pohjimmiltaan ollut sellainen tausta. Siksi en tuntenut olevani ihan valmis palveluksen jälkeen, vaan halusin jatkaa oppiakseni vielä enemmän.
Vahva yhteisöllisyys
Uudenmaan prikaati on ainoa joukko-osasto, jossa varusmieskoulutusta annetaan ruotsiksi. Oujlouqin mukaan tämä vaikuttaa siihen, että varusmiesten välillä syntyy erityinen henki.
– Yhteishengestä tulee täysin omalaatuinen. On vain yksi Uudenmaan prikaati, yksi ruotsinkielinen joukko-osasto ja sen kanssa seuraa myös henki.
Myös rannikkojääkärikoulutus on Uudenmaan prikaatilla ainutlaatuinen. Oujlouq huomauttaa kuitenkin, että prikaati tarjoaa laajan valikoiman aselajikoulutuksia.
– Kaikki tehtävät ovat tärkeitä. Se on jotain, mitä haluan todellakin korostaa.
Aika kuluu odotettua nopeammin
Oujlouq korostaa, että taustalla ei ole mitään merkitystä Puolustusvoimissa. Univormussa kaikki ovat yhdenvertaisia.
– Kaikki ovat vihreitä, tai sinisiä, mutta kaikki ovat univormussa ja niin sen pitää olla.
Saapumiserässä 1/21 palveluksensa aloittaville uusille alokkaille Oujlouq suosittelee palveluksen aloittamista avoimin mielin, nöyränä ja valmiina sopeutumaan sotilaalliseen elämään.
– Pitää tottua siihen, etteivät asiat aina tulevat menemään niin kuin itse haluaa. Pitää pystyä tekemään esimerkiksi sellaisia tehtäviä, jotka eivät ole omaksi eduksi.
Kannattaa nauttia palveluksesta niin kauan kuin se kestää. Jopa 347 päivää kuluvat yllättävän nopeasti, Oujlouq toteaa.
– Pitäkää päänne pystyssä, pysykää rauhallisina, kaikki tulee menemään oikein hyvin. Ottakaa kaikki irti palveluksesta.