Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Elias Harinen

Kuvassa Vahterpää-alus matkalla Nato-tehtäviin.

Vahterpää irroittautui Pansiosta tiistaina kyydissään 36 miehistön jäsentä.

Vahterpää seilasi tiistaina Pansiosta Itämerelle, jossa se liittyy Naton pysyvään miinantorjuntaosastoon

Onni Aarnos

Kaksitoista aluksella varusmiespalveluksensa suorittanutta palkattiin mukaan reilun kahden kuukauden komennukselle.

Merivoimien miinantorjunta-alus Vahterpää irroittautui eilen tiistaina Nato-komennukselle Rannikkolaivaston tukikohdasta Pansiosta. Vahterpää lähtee suorittamaan Merivoimien historian ensimmäistä komennusta Naton pysyvässä miinantorjuntaosastossa.

Alus on komennuksella noin kahden kuukauden ajan, toukokuun loppuun saakka.

– Mielestäni tällä osoitetaan Suomen Puolustusvoimien ja Merivoimien halua ja kykyä osallistua yhdessä Naton yhteiseen puolustukseen. Tämä on myös konkreettinen vastuunkannon ja valmiuden osoitus liittolaisille ja toimintaympäristölle, sanoo merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen.

Yhdeksän viikon komennukselle lähtee 36-henkinen miehistö, joista 24 kuuluu laivalla pääsääntöisesti palvelevaan kantahenkilökuntaan ja 12 on laivalla varusmiespalveluksensa suorittaneita palkattuja reserviläisiä. 

Aluksen päällikkö, kapteeniluutnantti Henri Savisaari pitää reserviläisten mukanaoloa osoituksena varusmiespalveluksen toimivuudesta. Komennukselle lähtevät reserviläiset kuuluvat edellisiin saapumiseriin, eivätkä he tarvinneet kattavan varusmieskoulutuksen ansiosta lisäkoulutusta laivan toimintaan liittyen.

Entiset laivalla palvelleet varusmiehet toimivat nyt aluksella sopimussotilaina. Kuva: Elias Harinen

 

Tuttuihin harjoituksiin Nato-lippu liehuen

Katanpää-luokkaan kuuluvan Vahterpään tehtävät tulevat Tiilikaisen mukaan liittymään pääasiassa miinantorjuntaan ja historiallisten merimiinojen tuhoamiseen, mutta myös Naton miinantorjuntataktiikan kehittämiseen vaativissa olosuhteissa. Pysyvä miinantorjuntaosasto on käytettävissä kaikkiin Naton tehtäviin harjoituksista operaatioihin Itämerellä, Pohjanmerellä ja Norjanmerellä.

Vaikka Vahterpää on Merivoimien ensimmäinen pysyvään miinantorjuntaosastoon asetettu alus, on sillä jo aiempaa kokemusta Nato-joukkojen kanssa harjoittelusta. Elokuussa 2023 se osallistui Alankomaiden johtamaan Sandy Coast -harjoitukseen yhdessä Naton pysyvän miinantorjuntaosaston kanssa. 

– Katanpää-luokan alukset ja niiden henkilöstö ovat vuosien varrella harjoitelleet paljon Nato-osastojen kanssa. Uutta on nyt se, että olemme mukana pidemmän aikaa ja Nato-lipun alla, Rannikkolaivaston komentaja, kommodori Patrik Lillqvist kertoo.

Kaksi kuukautta on Vahterpään toistaiseksi pisin aika komennuksella. Lillqvistin mukaan pidempiä komennuksia on kuitenkin edessä yhä enemmän. Vuoden 2024 osallistumisella varmistetaan pidempikestoisen osallistumisen toteutus vuonna 2025.