Vaarakortin paikka

Lasse Lipsanen
Lasse Lipsanen

Toimittaja ottaa riskit huomioon myös reservin auringon alla.

Neljä rastia, ajankohta ja lyhyt kuvaus tapahtumasta. Tämän verran työtä vaatii vaarakortin täyttäminen. Yhdellä peruskoulutuskauden ensimmäisistä oppitunneista alokkaille esitellään vaarakortti, jonka tarkoituksena on kannustaa varusmiehiä ilmoittamaan pienistäkin riskitekijöistä palvelusarjessa.

Nopeasti vaarakortista tuli omassa alokastuvassamme yleinen vitsi. Liki jokaisesta tilanteesta oli mahdollisuus vääntää aihe vaarakortin täyttämiselle. Kun joku unohti työntää kengännauhansa kenkien sisään tai alkoi purkaa kolmiriviä väärästä päästä, reagoitiin siihen huutamalla ”Seis, vaarakortti!” Tällaisen voisi ajatella olevan harmitonta huulenheittoa palvelustovereiden kesken, mutta toiminta murentaa idealtaan hyvän vaarakortin uskottavuutta.

Olen viimeisen vuoden aikana törmännyt puolustusvoimien työntekijään, joka vihaisena ilmoitti, ettei mikään ole harjoituksessa vaarallista, ennen kuin hän sanoo niin. Reaktio oli seurausta harjoituspalautteessa mainitusta tilanteesta, joka ainakin kaikista paikalla olleista varusmiehistä tuntui pelottavalta.

Toinen esimerkki on eräs kapteeniluutnantti, joka piti koulutuksen aiheesta kevytkonekivääri. ”Transporterin perässä on pari kooveekookoota. Räplätkää niitä hetki, ja lähdetään ampumaan.” Siinä vasta syvällinen perehdytys laitteeseen, joka on suunniteltu hengen riistämiseen.

Usein tuntuu, että kaikkein ihailtavimpana varusmiesten keskuudessa pidetään halveksuvaa suhtautumista vaaraan.

Vapaaehtoisuudelle ei ole sijaa turvallisuusasioissa.

Kun joku suorittaa marssin loppuun kuumeessa, häntä taputellaan selkään ja todetaan, että on se äijä. Kun palvelustoveri kertoo eksyneensä taisteluammunnoissa toisten piippulinjalle, nauretaan tapaukselle porukalla.

Väheksyvä suhtautuminen potentiaalisiin vaaratilanteisiin on todellinen ongelma. Se näkyy myös läheltä piti -ilmoitusten määrässä: noin 300 vuosittain.

Pelkästään kantahenkilökunnalle sattuu vuodessa 600–700 tapaturmaa ja varusmiehille useita tuhansia. Niin sanotun jäävuoriteorian mukaan yhtä vakavaa onnettomuutta kohden on 600 läheltä piti -tilannetta. Nyt jäävuori vaikuttaa kelluvan ylösalaisin. On ilmiselvää, että kynnys ilmoittamiseen on aivan liian korkea.

Vapaaehtoisuudelle ei ole sijaa turvallisuusasioissa. Niin moni asia puolustusvoimissa toteutetaan yksiselitteisen käskyn seurauksena, että luulisi vaarakorttien systemaattisen täyttämisen olevan automaatio, johon kaikki pakotetaan oppimaan.

Asennemuutos on mahdollinen. Harva enää vastustaa aikoinaan kummeksuntaa herättänyttä turvavyöpakkoakaan.