Uusia sotatieteen maistereita juhlistettiin osastoittain
Tuoreiden sotatieteiden maistereiden päätöstilaisuuksia vietettiin pilkotusti kolmena päivänä Maanpuolustuskorkeakoululla, Santahaminassa. Maistereiksi valmistuneita oli tänä vuonna yhteensä 136.
Sotatieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneet upseerin virassa työskentelevät suorittavat maisterin tutkinnon koulutusohjelman mukaisesti viisi vuotta kestävän työelämäjakson jälkeen. Tutkinto on 120 opintopisteen laajuinen kokonaisuus, joka suoritetaan kahdessa vuodessa poikkeuksena lentoupseerit, joille tutkinto on kuuden vuoden mittainen, jatkossa seitsemän.
Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen tehtäviin valmistuvien lisäksi tutkinto on mahdollista suorittaa siviilinä sotatieteiden maisterien viranomaisyhteistyön koulutusohjelman kautta. Tutkinnon suorittamiseksi siviilinä täytyy olla pohjana muun alan alemman korkeakoulutason tutkinto.
Viimeisimmältä Maanpuolustuskorkeakoulun maisterikurssilta valmistui 7. elokuuta Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen tehtäviin 130 upseeria sekä 6 siviiliopiskelijaa sotatieteiden maisteriksi. Tutkinnon loppumetreillä pro gradu-tutkielmaansa työstäneet jo valmiiksi saaren ulkopuolella olleet henkilöt palasivat Santahaminan saarelle vain kerran kesäkuussa järjestettyihin harjoituksiin ennen valmistumistaan.
– Maaliskuun puolivälin paikkeilla lähiopetus siirrettiin etäopetukseen yhden vuorokauden "ihmeellä". Koko kevät ja kesä on toteutettu kahta viikkoa lukuunottamatta verkko- ja etäopiskeluna, Maanpuolustuskorkeakoulun maisteriosaston johtaja, eversti Eero Svanberg kertaa kuluneita kuukausia.
Tutkinnon päätöstilaisuudet järjestettiin 50 henkilön kokoisissa osastoissa kolmena perättäisenä päivänä 5.-7. elokuuta. Varsinaiset juhlallisuudet peruttiin jo ennen kesälomia, mutta kurssilla on tarkoituksena järjestää iltajuhlat ensi vuoden maaliskuussa. Todistuksia tai muita asiapapereita tilaisuuksissa ei jaettu, vaan ne toimitetaan kaikille valmistuneille postitse.
Ennen maisterikurssille tuloa Rannikkolaivastossa sekä Libanonissa kriisinhallintatehtävissä palvelleen yliluutnantti Petteri Pankasalon kahden vuoden opintoputki kulminoitui odotettuun valmistujaispäivään. Tuoreen sotatieteen maisterin pro gradu-tutkielma käsitteli YK:n turvallisuusneuvoston toimintaa Jemenin sotaa koskien.
Pankasalon päätös hakeutua upseerin uralle ei tullut salaman lailla heti varusmiespalveluksen jälkeen, sillä hän ehti työskennellä kotiutumisensa jälkeen muilla aloilla sekä suorittaa siviiliopintoja. Kadettikouluun hakemisen yhtenä kimmokkeena toimi hyvät kokemukset vapaaehtoisesta maanpuolustustoiminnasta.
– Olin vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa melko aktiivisesti mukana ja koin sitä kautta toimimisen maanpuolustuksessa mielekkäänä uravaihtoehtona. Kansainvälisten tehtävien mahdollisuus myös lisäsi hakeutumisen houkuttelevuutta, Pankasalo toteaa.
Maisteritutkinnosta Pankasalolle jäi käteen erittäin positiivinen opintokokemus, jonka aikana hänelle annettiin mahdollisuus kehittää itseään laaja-alaisesti sekä valmennettiin tulevia esimiehen ja päällikön tehtäviä varten.
Vuodesta 2016 alkaen sotatieteiden maisterin tutkintoa on tarkastettu ja puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4. kesäkuuta tarkastustyön päätökseksi Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, kenraalimajuri Jari Kallio hyväksyi uuden opetussuunnitelman, jota lähdetään toteuttamaan seuraavan maisterikurssin kanssa.
Valmistunut kurssi oli viimeinen nykymuotoista tutkintoa. Syyskuussa alkavat kurssit tullaan toteuttamaan tarkastetun tutkinnon mukaisesti. Maisteriosaston johtaja Svanberg ilmaisee tarkastetun tutkinnon tavoitteiden olevan korkealla alusta alkaen.
– Valmistuneen kurssin antama palaute oli historian paras. Se on lähtökohta ja tavoite, mitä haetaan heti ensimmäisestä kurssista alkaen. Siinä on porkkana meille kaikille maistereiden opetuksesta vastaaville, Svanberg haastaa.