Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Israelin puolustusministeriö

Kuvassa Israelin käyttämä David's Sling ilmatorjuntajärjestelmä

Kuvassa Israelin käyttämä ilmatorjuntajärjestelmä.

Suomi vahvistaa ilmapuolustustaan – 300 miljoonan järjestelmä Puolustusvoimille

Akseli Köngäs

Puolustusvoimien hankkima israelilaistaustainen järjestelmä kykenee torjumaan jopa ballistisia ohjuksia.

Puolustusvoimat vahvisti 5.4.2023 hankkivansa David’s Sling -järjestelmän uudeksi 
korkeatorjuntaohjusjärjestelmäksi vahvistamaan Suomen ilmatorjuntakykyä. Puolustusvoimien tiedotteen mukaan järjestelmä lisää Suomen korkeatorjuntakykyä ja kasvattaa erityisesti ilmatorjunnan ulottuvuutta.

Järjestelmän arvonlisäveroton kokonaishinta on 316 miljoona euroa. Hankinnalla Puolustusvoimien käyttöön saadaan Stunner-ohjuksia, ohjuslavetteja, datalinkkejä ja Elta:n sensoreita. 

Suomelle hankittavan järjestelmän valmistamiseen ja integroimiseen osallistuu israelilaisen Rafael Advanced Systemsin lisäksi yhdysvaltalainen puolustusalan jätti Raytheon, sekä kotimaista puolustusteollisuutta. 

Ilmatorjuntajärjestelmän huoltovarmuutta vahvistetaan hankintasopimuksessa olevalla Suomen ja Israelin puolustusministeriöiden välisellä sopimusosalla, joka takaa kriittisten lisä- ja varaosien saamisen Suomeen myös poikkeusoloissa.

Ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Mikko Mäntysen mukaan David's Sling järjestelmällä pystytään suojautumaan käytännössä kaikenlaisia ilmateitse tulevia uhkia vastaan. 

– Järjestelmä käy oikeastaan kaikkia maalityyppejä vastaan. Niin lentokoneita, helikoptereita, lennokkeja ja ohjuksia vastaan.

Pysäyttämättömien ohjusten pysäyttäjä 

Mäntysen mukaan järjestelmä mahdollistaa Puolustusvoimille entistä tehokkaamman toiminnan ballistisia ohjuksia vastaan. Varsinkin Ukrainan sodan alkuvaiheissa Venäjä käytti laajasti ballistisia ohjuksia Ukrainaa ja Ukrainan kaupunkeja vastaan.

Ballistisen ohjuksen torjuminen on Mäntysen mukaan monimutkainen prosessi, jossa Suomen hankkima David's Sling -järjestelmä vaikuttaa ohjuksen terminaalivaiheessa. Terminaalivaihe on vaihe, jossa ohjukset ovat laskeutumassa kohdettaan kohti.

Mäntynen huomauttaa, että tämä on vain yksi osa ballistisen ohjuksen torjunnasta.

– Se [torjunta] on paljon muutakin. Pitää olla avaruuteen sijoitettavia ennakkovaroitusjärjestelmiä (satelliitteja), merelle tai maalle sijoitettavia erittäin voimakkaita tutkia ja ohjusjärjestelmiä matkavaiheessa olevien ohjusten torjuntaan, kuten yhdysvaltalainen Aegis-järjestelmä.

Siinä missä hankittava järjestelmä pystyy itsessäänkin torjumaan ballistisia ohjuksia, korostaa Mäntynen kokonaisuuden tärkeyttä.

– Nyt kun Natossa ollaan, niin tullemme liittymään Naton integroituun ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmään, mikä yhdessä Suomen hankkiman järjestelmän kanssa tuo keinoja torjuntaan. 

Buk-ilmatorjuntajärjestelmästä luopumisen jälkeen Suomen korkeailmatorjunta on Mäntysen mukaan hoidettu hävittäjillä. Uusi hankinta mahdollistaa hävittäjien käytön muissa tarkoituksissa, kun korkeailmatorjunnan taakka vähenee.

Järjestelmien käyttöönotto tapahtuu 2020-luvun loppupuolella. Järjestelmän kouluttaminen tapahtuu Helsingin ilmatorjuntarykmentissä Panssariprikaatissa. Järjestelmää operoivat Mäntysen mukaan niin kantahenkilökunta kuin varusmiehetkin.