Pauli Hytönen

Liisa Oikari esittelee Mannerheim-museota.

Mannerheim-museon tutkija ja konservaattori Liisa Oikari esittelee Mannerheimin metsästysmuistokokoelmaa.

Uudistunut Mannerheimin kotimuseo avasi ovensa kahden vuoden tauon jälkeen 

Eino Nevalainen

Päivitetyllä sisällöllä museoon halutaan nyt houkutella erityisesti nuorta yleisöä.

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin kotimuseo avattiin yleisölle sunnuntaina 9. marraskuuta kahden vuoden perusteellisen kunnostuksen jälkeen. 

– Nyt valmistunut peruskorjaus ja restaurointi on suurin taloon tehty sitten 1920-luvun, kertoo projektissa työskennellyt arkkitehti Johanna Luhtala arkkitehtitoimisto Freese & Schulmanista. 

Kunnostustöiden tavoitteena oli alkuperäisten yksityiskohtien ja tunnelman säilyttäminen samalla, kun talon rakenteita ja materiaaleja uudistettiin lattiasta kattoon niin julkisivua kuin sisätiloja myöten. 

Suurin muutos on tapahtunut näyttelykierroksilta rajatussa alakerrassa, jossa ennen sijaitsi Mannerheimin autotalli ja tämän autonkuljettajan tilat sekä myöhemmin museonjohtajan työhuone. Pohjakerros on nyt modernisoitu tyylikkääksi kabinettitilaksi, josta löytyy kahvila ja pieni kokoushuone.

Näyttelytilat puolestaan on sisustettu talon 1940-luvulla vallinneen järjestyksen mukaan.

Komeat puulattiat on entisöity alkuperäisen näköisiksi, lahonneita seinähirsiä on vaihdettu uusiin ja rapautuneita kattopintoja on konservoitu sekä pieneltä osin pinkopahvitettu. Töissä haasteita tuotti muun muassa vanhojen ikkunoiden kunnostaminen, sillä aiemmin merituuli työnsi joskus sisään lunta ja kosteutta. 

Ennen varsinaisen kunnostuksen aloittamista talo tyhjennettiin kokonaan kalusteista ja muista museokokoelmista. Mannerheim-museon tutkija ja konservaattori Liisa Oikari kertoo, että kokoelmien evakuointi aloitettiin tammikuussa 2024. Talo saatiin tyhjennettyä täysin kolme kuukautta myöhemmin. 

Kunnostustöiden päätyttyä esineistön palautus aloitettiin kuluvan vuoden kesäkuussa. 

Tavoitteena nuoret yleisöt 

Uudistustöiden lisäksi myös museon tarjoamia sisältöjä on haluttu kehittää, toteaa Mannerheim-museon museonjohtaja Märtha Norrback.  

Norrback kertoo museon henkilökunnan pohtineen remontin aikana, miten kävijöiden toiveet voitaisiin parhaiten ottaa huomioon. Uudistettu museo onkin suunniteltu erityisesti nuoria sukupolvia ajatellen.

– Kun Mannerheim jää kauemmas historiaan, ihmisillä on aikaisempaa vähemmän kosketuspintaa häneen. Olemme pohtineet, mitä asioita museon tulisi käsitellä, että se pysyisi merkityksellisenä tuleville sukupolville, joilla ei ole kokemusta sodanjälkeisestä ajasta eikä edes 1900-luvusta.


Museonjohtaja Märtha Norrback esittelee Ruotsin kuningas Kustaa V:n Mannerheimille vuonna 1942 myöntämää Svärdsorden-arvomerkkiä. Kuva: Pauli Hytönen

Museon intendentti Toni Piipponen kertoo museon vaalivan perinteistä tapaansa järjestää vierailut opastettuina kierroksina. Pienten ryhmäkokojen toivotaan madaltavan kynnystä vierailijoiden osallistumiselle keskusteluun ja erilaisten näkökulmien esiin tuomiseen. 

Piipponen mainitsee pienryhmien mahdollistavan myös opastuksien profiloimisen vierailijoiden kiinnostuksen kohteiden mukaisesti.

– Haluamme keskustella niistä aiheista, jotka nuorten näkökulmasta ovat relevantteja. Ei niin päin, että vanhemmat ihmiset kertovat täällä, miten asiat ovat. 

Panostuksesta nuoriin kertoo myös esimerkiksi se, että museon on tarkoitus avata pedagoginen ohjelma kouluvierailuja varten ensi vuonna. 

Lisäksi Mannerheim-museo pyrkii tuottamaan nuoriin vetoavaa sisältöä digimuodossa. Se on muun muassa tuottanut kokonaisen viisiosaisen kauden Mannerheim-aiheista podcastia, joka on kuunneltavissa Spotifyssa. Podcastin toinen kausi on jo suunnitteilla. 

Mies mitalien takana  

Marsalkka Mannerheim tunnetaan parhaiten Suomen kuudentena presidenttinä ja sotien aikaisena Puolustusvoimien ylipäällikkönä. Mannerheimin kotimuseo tarjoaa kuitenkin virkauran lisäksi näkymän miehen henkilökohtaiseen elämään.

Näyttelyssä on mahdollista tutustua muun muassa Mannerheimin vapaa-ajanviettoon, kuten hänen metsästys- ja taideharrastukseen. Jokaisen huoneen seiniä koristavat metsästysmuistot, arvotaulut tai korkeat kirjahyllyt. 

Lisäksi Mannerheimilla oli keskeinen rooli kotitalonsa 1920-luvun remontin suunnittelussa. 

Näyttely keskittyy ennen kaikkea Mannerheimin aikuiselämän vaiheisiin hänen asuessaan nyt museorakennukseksi muutetussa kotitalossaan. Miehen lapsuuteen viitataan lähinnä lapsuudenkotia esittävän maalauksen kaltaisilla muistoesineillä.

Yhteiskunnallinen vaikutus

Museonjohtaja Norrback kertoo Mannerheim-museon pyrkivän toiminnassaan myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, niin kuin marsalkka Mannerheim aikanaan. 

Yhteiskuntarauhan, tasa-arvon ja sivistyksen edistäminen on museolle tärkeää.


Mannerheim-säätiön hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila pitää Mannerheim-museota tärkeänä osana suomalaista kulttuurihistoriaa. Kuva: Pauli Hytönen

Tavoitteena on, että erilaisista taustoista tulevat uudet suomalaiset löytäisivät Suomen historiasta kosketuspintaa. Tavoitteena on näin vähentää yhteiskunnallista polarisaatiota ja korostaa yhteistä kulttuurihistoriaa.

– Emme kuitenkaan tingi tärkeimmästä tehtävästämme, eli marsalkka Mannerheimin muiston vaalimisesta, Norrback vakuuttaa. 

Massiivinen urakka

Mannerheim-museon kaltaisen kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen kunnostus vaati valtavasti työvoimaa ja erikoisosaamista.

– Museon restaurointiin on osallistunut yhteensä 140 ihmistä 68 yrityksestä, toteaa Juuso Öhman, projektin pääurakoitsija Rakennus Grahn oy:n työpäällikkö ja hankkeen vastaava työnjohtaja.

– Siinä kun tuhannen neliön tilassa työskenneltiin näin suurella tekijämäärällä, niin prosessi vaati todella tarkkaa suunnittelua ja johtamista, Öhman naurahtaa.  

Rakennusperintölailla suojellun kohteen kunnostustyöt hyväksytettiin Museovirastossa.

Mannerheim-museon kunnostustyön on rahoittanut Mannerheim-säätiö.

Mannerheim-museo sijaitsee Helsingin Kaivopuistossa  osoitteessa Kalliolinnantie 14. Museo on avoinna pe-su klo 11–17. Vain opastetut kierrokset. Varaukset tulee tehdä etukäteen.