Työtä riittää, mutta hyviä tuloksiakin on nähty

Miesvaltaisessa organisaatiossa muut kuin miehet saattavat tuntea olonsa ulkopuoliseksi. Puolustusvoimat ei aio jäädä paikoilleen, vaan pyrkii kehittymään nykyistä yhdenvertaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi.

Ei ole mikään varsinainen ihme, että Puolustusvoimat mielletään miesvaltaisena organisaationa. Organisaation 12 000:sta työntekijästä neljä viidesosaa on miehiä, ja 20 000:sta vuosittain koulutettavasta varusmiehestä naisia on vain muutama prosentti, keskimäärin reilut 800 henkilöä. Sotilaaksi naisten on Suomessa ollut mahdollista ryhtyä vasta vuoden 1995 jälkeen, kun naisten vapaaehtoinen asepalvelus tuli lailliseksi ja mahdolliseksi.

Vaikka Puolustusvoimien kanssa suoraan tekemisissä on suhteellisesti paljon enemmän miehiä kuin naisia, on maanpuolustus itsessään kuitenkin kaikkia koskeva asia, joka ei katso kenenkään sukupuolta, muistuttaa Puolustusvoimien henkilöstöpäällikön, kenraalimajuri Vesa Virtasen blogiteksti "Maanpuolustus kuuluu kaikille". Perustuslaki velvoittaa suomalaiset osallistumaan maanpuolustukseen koko kirjossaan.

Puolustusvoimien sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen huomauttaa, ettei ajatus maanpuolustuksen kuulumisesta kaikille ole mikään uusi, 2000-luvun mukanaan tuoma ihanne.

– Kyllähän sota-aikaan naiset olivat osa Puolustusvoimia, vaikka eivät aseita käyttäneetkään. Lotta Svärd -organisaation tuen kautta naisia oli vaikkapa ilmavalvonnan tehtävissä. Silloin ei ehkä tasa-arvosta puhuttu, mutta maanpuolustuksen kyllä ajateltiin kuuluvan kaikille, Maijanen sanoo.

"Eihän tässä kaikki ole kunnossa"

Hannu Maijasen mukaan Puolustusvoimissa on menty tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksissä eteenpäin ainakin 1980-luvun loppupuolelta saakka. Tuolloin naisille tuli ensi kertaa mahdollisuus hakeutua Puolustusvoimiin töihin, kun esimerkiksi eräistä lääkinnällisistä tehtävistä poistui vaatimus tuolloin vain miehille tarjolla olleen varusmiespalveluksen suorittamisesta. 

– Samoihin aikoihin alettiin keskustella naisten mahdollisuudesta suorittaa varusmiespalvelus, mikä mahdollistui vuonna 1995. Tuolloinhan miehillä ja naisilla oli jo samat lähtökohdat: samat varusteet, sama koulutus ja samat palvelustehtävät, Maijanen selvittää.

Hänen mukaansa systemaattisempi tasa-arvotyö Puolustusvoimissa alkoi 2000-luvulla. Vuonna 2008 otettiin käyttöön ensimmäinen tasa-arvoasioita käsittelevä pysyväisasiakirja. Tähän asti on toteutettu viestintäkampanjoita sekä päästetty säännöllisesti tutkijoita tekemään havaintoja Puolustusvoimien organisaatiokulttuurista, kerätty tietoja palvelusviihtyvyydestä saapumiserien saapuessa, palvellessa ja kotiutuessa sekä päivitetty koulutusohjelmaa ja opetusmateriaaleja huomioimaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioita paremmin.

Maijanen on tyytyväinen siihen, että takavuosiin nähden asiat ovat "hyvin esillä". Paljosta voidaan puhua, ohjeistus ja säännöt ovat nykyaikaisiksi päivitettyjä. Hänen mukaansa 2010-luvulla tehdyistä tasa-arvotutkimuksista on selvinnyt, että sukupuolinen häirintä Puolustusvoimissa on vähentynyt merkittävästi. Nykytilanteeseen ei kuitenkaan ole tyytyminen.

– Eihän tässä organisaatiossa kaikki ole kunnossa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden osalta.

Niin ikään kenraalimajuri Virtanen toteaa blogissaan työtä olevan yhä tehtävänä.

Vähemmistöidentiteetti painaa

Maijanen nostaa Puolustusvoimien kulttuurista esille kolme ongelmaa: naisten kokemus ulkopuolisuudesta, kielteisten kokemusten, kuten simputuksen, kiusaamisen ja häirinnän määrä sekä epäasiallisen kielenkäytön yleisyys henkilökunnalla ja varusmiehillä.

Koska naisia on Puolustusvoimissa ratkaisevasti miehiä vähemmän, lankeaa naisten ylle vähemmistösukupuolen identiteetti, Maijanen toteaa.

– Naiset kokevat jonkin verran ryhmään kuulumattomuutta. On toiseuden tunnetta, me-hengen kokemus ei ole heillä ihan yhtä hyvä kuin miehillä.

Maijasen mukaan on havaittu, että naiset kokevat Puolustusvoimissa eriarvoisuutta usein nimenomaan sukupuolensa vuoksi. Vastaavaa ongelmaa ei miehillä ole. Näin on siitä huolimatta, että vapaaehtoiset naiset ovat useita miehiä motivoituneimpia asepalveluksen suorittamiseen ja heidän maanpuolustustahtonsa on pääsääntöisesti korkeammalla.

– Kyllähän se aina haasteita tuottaa niin kauan, kuin naiset ovat vähemmistösukupuolena organisaatiossa. Tällä hetkellä noin neljä prosenttia palveluksessa olevista on naisia. Kansainvälisten havaintojen perusteella osuuden pitäisi olla lähempänä 20 prosenttia tai yli, jotta vähemmistösukupuolen identiteetti menettäisi merkityksensä, Maijanen sanoo.

Keskeistä hänen mukaansa on, että ryhmäkiinteyttä kaikkien varusmiesten välillä saadaan lisättyä – tällöin sukupuolella on vähemmän merkitystä.

– Osittain eriarvoisuuden tunnetta tulee siitä, että naiset edelleen majoitetaan miehistä erilleen. Yhteismajoitus on tällä hetkellä vielä kokeilussa, mutta sitä kautta tullut hyviä havaintoja ja kokemuksia erityisesti naisilta. Tätä kautta tasa-arvo mennyt parempaan suuntaan ja ryhmäkiinteyden taso on lisääntynyt.

Epäasiallista kieltä käyttävät varusmiesten lisäksi kantahenkilökunnan kouluttajat. Maijasen mukaan varusmiehet ovat kokeneet, että kantahenkilökunta käyttää liian paljon epäasiallista kieltä, joka loukkaa esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä.

– Tällaisiin seikkoihin pitää kiinnittää huomiota. Jos henkilökunnalle on vaikeaa kertoa asiattomasta käytöksestä tai kielestä, varusmiehen voi olla helpompaa kertoa varusmiestoimikunnalle. Niiden tehtävä on kertoa asiasta eteenpäin, jotta siihen voidaan puuttua, ohjeistaa Maijanen.

Viime kädessä Puolustusvoimat turvaa arvojamme

Maijasesta on keskeistä muistaa, että Puolustusvoimissa toimitaan aina joukkona. 

– Täällä ei ole kukaan yksin. Pitää ottaa toiset ihmiset huomioon, tarvittaessa auttaa ja tukea, jos näkee, että jollakin on hankalaa ja reppu painaa enemmän. Kaveria ei jätetä, se on se ykkösjuttu, joka periytyy sota-ajoilta.

– Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat yhteiskunnassamme keskeisiä arvoja. Puolustusvoimat on turvaamassa sitä, että yhteiskuntarauha sekä keskeiset periaatteet ja arvot pysyvät. Tässä mielessä näiden asioiden toteuttaminen on lakiin perustuva ja Puolustusvoimien tehtäviin kuuluva juttu, Maijanen summaa.

Jatkossa varusmiehiltä tullaan palautekyselyissä tiedustelemaan aiempaa useammin, ovatko he tyytyväisiä palvelukseensa ja onko esimerkiksi häirintää koettu. Aikaisemmin häirinnästä kysyttiin kotiutumisen yhteydessä kyselyssä – reservin kynnyksellä siihen puuttuminen on jo liian myöhäistä.

Tärkeää on, että varusmiehet ja työntekijät eivät jätä asioita pimentoon vaan tuovat epäkohdat esiin, jotta niiden olemassaolosta tiedetään ja niihin pystytään puuttumaan, Maijanen korostaa.