Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Olli Nurminen

Voice of finlandin uusin voittaja Jääkäri Onni Kivipelto

Tuoreella The Voice Of Finland voittajalla on hymy herkässä.

The Voice of Finland -kilpailun voitto jääkäri Onni Kivipellolle

Ossi Saurio

Onni Kivipellon elämässä yhdistyivät kevään aikana kaksi merkittävää tekijää: asepalvelus Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa sekä The Voice of Finland -laulukilpailuun osallistuminen.

Kilpailun korkea taso välittyi niin kotikatsomoihin kuin paikan päällä oleville katsojille. Kun äänestys päättyi, finalistit kokoontuivat lavalle. Tunnelma oli sekä humoristinen että jännittynyt, ja vaikka rakennuksessa oli hiljaista, yksittäiset fanit saattoivat huutaa suosikkifinalistinsa nimeä. Kilpailun pitkä matka huipentui lopulta odotettuun äänestystulosten ilmoitukseen.

The Voice of Finland -laulukilpailun finaali järjestettiin perjantaina 28.4, ja moni maanpuolustuksesta kiinnostunut sai aiheen juhlia, sillä kilpailun finaalin voitti Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan vokalisti, jääkäri Onni Kivipelto. 

Kivipelto onnistui tasapainoilemaan meneillään olevan varusmiespalveluksen ja kilpailun välillä. Hänen voittonsa on hyvä esimerkki siitä, että omaa uraa voi edistää, vaikka varusmiespalvelus saattaisi tulla ajankohtaiseksi.

Onni Kivipelto esitti finaalissa Foreignerin kappaleen I want to know what love is Kuva: Olli Nurminen

Tasapaino löytyy kyllä

Kivipelto kertoo, että valmistautuminen The Voice of Finlandiin vaikutti hänen arkeensa intissä positiivisesti. 

- Tavallaan arjessa on jo muuten tosi paljon sitä musisointia ja sitten se totta kai tukee tätä hommaa. Ääni on hyvässä kunnossa koko ajan, koska sitä pitää sielläkin käyttää.

Palvelus varusmiessoittokunnassa tarjoaa Kivipellolle mahdollisuuden soittaa ja laulaa muiden armeijan velvollisuuksien ohella, mikä auttoi häntä valmistautumaan kilpailuun.

The Voice of Finlandin finaaliin osallistuminen oli Kivipellolle hieno tilaisuus haastaa itsensä ja näyttää kykynsä laulajana. Kivipellon usko omiin kykyihinsä ja unelmiensa tavoittelu kannatti.


"Jos sinulla on mahdollisuus tehdä jotain, niin tee se. Sinulla ei ole välttämättä sitä enää toista kertaa"


Tähtituomarit onnittelivat Kivipeltoa heti äänestystulosten julistamisen jälkeen. Kuva: Olli Nurminen

Soittokunnassa hommat jatkuvat normaalisti

Kivipelto suorittaa asepalvelustaan Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa, jossa musiikki on jatkuvasti läsnä. Tiimihenki on huipuillaan, mikä näkyi myös kilpailuun harjoittelemisen aikana.

– Missään vaiheessa ei ole ollut sellaista, että pitäisi vähän valita, mitä mä itse pelkäsin.

Soittokunnan arkea rytmittää harjoittelu ja keikkailu. Muusikoiden arki palveluksessa koostuu aamun kivääritaitoryhmän treenien lisäksi päivittäisestä soittamisesta ja laulamisesta. Kesäkuukausina soittokunta lähtee kiertueelle ympäri Suomea ja esiintyy erilaisissa tapahtumissa. 

Kivipelto tulee olemaan mukana soittokunnan kesäkiertueella, joka käynnistyy pian hänen palatessaan palvelukseen. Kesäkiertue on erityisen tärkeä tapahtuma myös Kivipellolle. 

– Innolla odotan, että nyt lähtee showbandin keikat rullaamaan, hän kertoo.

Kivipelto ei ole ainoa soittokunnan jäsen, joka yhdistää varusmiespalveluksen ja musiikin tekemisen. Monet soittokunnan jäsenet ovat ammattimuusikoita. Soittokunta onkin hyvä esimerkki siitä, että musiikki ja armeija eivät ole toisensa poissulkevia asioita, vaan voivat olla myös yhdessä toteutettavia unelmia.