Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Eero Tammivuori

Kuvassa perhosia kukan päällä

Siitepölyallergiat ovat yleisiä keväällä

Tuttu uhka tutkassa

Arni Pursiainen

Siitepölykauden lähestyminen saattaa huolettaa koivun juuressa tetsaavaa allergikkoa. Huoleen on kuitenkin turha hukkua, sillä varusmiehellä on tukenaan riittävästi resursseja.

Maaliskuussa leppä aloittaa siitepölyallergikkojen häirintäkauden. Varusmiespalvelus tapahtuu pitkälti ulkona ja metsissä, joten pakokeinoa pölyltä ei helposti löydy. Sotilaslääketieteen keskuksen kenttälääkinnän palveluyksikön apulaisjohtaja, lääkintäkapteeniluutnantti Richard Lundell uskoo että varusmiehet, joilla on jo valmiiksi todettu allergia osaavat ennakoida oireiluajat sekä vaaditun lääkityksen. Lääkityksen avulla on hyvin epätodennäköistä, että allergisten oireiden vuoksi palvelus jouduttaisiin keskeyttämään. Vakavien oireiden häiritessä Lundell painottaa omatoimisuuden merkitystä ja avun hakemista.

– Jos kokee, että oireet ovat pahat ja toivoo niihin apua, niin silloin kannattaa olla yhteydessä varuskuntien terveysasemiin, joissa voidaan terveydenhuollon ammattilaisten kanssa katsoa, että lääkitys on kohdillaan, Lundell toteaa.

Ruumiillinen materiaalivastuu

Omatoimisuus henkilökohtaisessa terveydenhuollossa on olennaista, sillä kukaan ulkopuolinen ei pysty seuraamaan toisen sisäistä hyvinvointia. Joskus terveysasemalle hakeutuminen ja palveluksesta hetkeksi jättäytyminen saattaa aiheuttaa ikäviä tunteita ja tuomitsevia katseita, mutta tärkeintä on ihmisen hyvinvointi. Kaikille osapuolille, niin Puolustusvoimille, omalle joukkueelle kuin varusmiehelle itselleen tärkeintä on suorituskyvyn pitkäjänteinen ylläpitäminen. Tämä onnistuu vain aktiivisella terveydenhuollolla ja omakohtaisten terveyteen liittyvien ongelmakohtien huomioimisella.

Omasta terveydestä huolehtiminen on armeijan aikana myös edullista, sillä palveluksen aikana sairaanhoito ja lääkitys on varusmiehelle ilmaista. Käytännössä kaikki lääketieteellisesti perustellut lääkitystarpeet hoidetaan varusmiehelle maksutta. Tämä koskee myös siitepölyallergikkojen antihistamiineja, nenäsumutteita ja muita allergiaan liittyviä tarpeita.

– Sotilaslääketieteen keskus järjestää varusmiespalveluksen aikana terveydenhuollon, joka on maksutonta. Osa hakeutuu yksityiselle terveydenhuollon palveluntuottajalle, mutta niitä kustannuksia armeija ei maksa, Lundell muistuttaa.

Osaavaa opastusta

Myös allergiaepäilyt kannattaa tarkistuttaa terveyskeskuksessa. Ammattilaisten käsittelyssä väärin menneet itsediagnoosit karisevat pois ja potilas voi saada toimivan arvion terveydentilastaan.

– Voi tulla varuskuntien terveysasemille, joissa voidaan arvioida, onko kyse allergiasta ja sitten tarvittaessa aloittaa hoito siihen. Aika moni oireilee pienesti keväällä. Se voi olla allergiaa tai katupölyihin liittyvää oireilua tai sitten infektioita, jotka saattavat antaa samantyyppisiä oireita. Vaikka oireiden lähteeksi paljastuisi jokin muu kuin allergia, niin siihenkin saisi apua terveyskeskuksessa, Lundell kertoo.

Yksi este ylitettäväksi

Siitepölyallergia ei ole varusmiehelle suuri huolenaihe. On erittäin harvinaista, että allergia johtaisi esimerkiksi palveluksen keskeyttämiseen, sillä ongelmaan on saatavilla toimivia lääkkeitä ja tehokasta apua. Oireet voivat kuitenkin olla epämiellyttäviä, mutta allergikko joutuu tottumaan niihin oli hän sitten intissä tai siviilissä.

– Me saadaan kyllä tuettua ja hoidettua siitepölykauden ongelmia. Se tietysti edellyttää, että jos kokee voimakkaita oireita, niin myös hakeutuu terveysaseman arvioon. Vaikka en ole huolissani palvelusturvallisuuteen tai henkilön omaan turvallisuuteen koituvista haitoista, niin henkilölle koituva häiriö voi olla merkittävää. Oireet voivat olla aika ikävän tyyppisiä, jolloin niitä kannattaa hoitaa aktiivisesti, Lundell neuvoo.