Tulevaisuuteni oli tuurista kiinni

Heti lukion jälkeen kesällä? Kuulemma silloin ei kovin helposti pääse –　väite osoittautui todeksi kaverien kokemuksia kuunnellessani. Kesätöitäkään ei ehtisi tehdä, ja pääsykokeiden jälkeen olisi kieltämättä mukava kerryttää vähän opiskelukassaa.

Tammikuussa puolikkaan välivuoden jälkeen? Toisaalta, entä jos opiskelupaikkaa ei olisi tippunutkaan. Jos palvelen puolivuotisen, kotiudun kesällä liian myöhässä saadakseni kesätöitä. Eikä lukiopohjalla ole itsestäänselvyys saada vakitöitä syksymmälläkään –　suurimpaan osaan korkeakouluistakin valinnat ovat vasta seuraavana keväänä.

Olen etuoikeutettu. Palveluksen suhteen monta hyvää sattumaa osui kohdalleen, ja syksyllä kotiutuessani pääsen aloittamaan opinnot –　palvelen 255 vuorokautta ja kotiutuessani 19. syyskuuta voin hyödyntää kerryttämiäni lomapäiviä orientaatioon. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Tunnen monta ihmistä, jotka ovat kesällä palveluksen aloitettuaan päätyneet palvelemaan 347 vuorokautta johtajatehtävissä siten, ettei heillä vielä ole opiskelupaikkaa plakkarissa. Seuraavana keväänä joukkotuotannon pahimpien kiireiden ja taisteluharjoitusten yhteydessä on miltei mahdoton saada opiskelupaikkaa. Heillä edessään on ei-toivottu välivuosi, mahdollisesti jo toinen peräjälkeen.

Laki antaa varusmiehille kyllä suojaa. Vakituisesta työsuhteesta ei saa irtisanoa palveluksen vuoksi, korkeakoulut suhtautuvat pääosin ymmärtäväisesti oudoissa kohdissa opintojaan jatkaviin ja palveluksen aloittamisajan valinta onnistuu enimmäkseen toiveiden mukaan –　tarvittaessa lykkääminenkin onnistuu. Eduskunnan puhemies Paula Risikko kehui Ruotuväelle kesäkuussa, miten puolustusvoimat ja asepalvelus on seurannut ympäröivän yhteiskunnan kehitystä hienosti. Samalla keskustelu välivuosista ja nuorten ongelmista opiskelupaikan hankinnassa on kenties äänekkäämpää kuin koskaan.

Puolustusvoimilla on vastuu tuottaa asevelvollisista ja vapaaehtoisesti asepalveluksen suorittavista tarvittavat suorituskyvyt. Maanpuolustus kuitenkin kuuluu kaikille, ja siksi muun yhteiskunnan täytyy ottaa enemmän vastuuta mahdollistaakseen varusmiespalveluksen ja muun elämän yhteensovittamisen.

Julkisuudessa esitettyihin kehitysehdotuksiin pitäisikin tarttua voimakkaammin ja tuoda esille niin varusmiesten kuin oppilaitosten ja sosiaaliturvankin näkökulmat. Keskustelulle on paikkansa myös tulevan kevään vaalitenteissä, sillä kokonaiskehittäminen ei kuulu oikeastaan millekään ministeriölle –　kukin katsoo omaa lokeroaan.

Niihin kuuluu muun muassa palveluksen alkuaikojen siirtäminen parilla kuukaudella eteenpäin siten, että se mahdollistaa 165 ja 347 vuorokautta palveleville osallistumisen pääsykokeisiin kotiutumisen osuessa alkuvuoteen pääsykokeiden lukuajan alkuun tai syksyyn opintojen alkuajankohtaan. Myös esimerkiksi kotiutumisrahan palauttaminen olisi keskustelemisen arvoista.

Voisihan myös harkita, että varusmiespalveluksen päättäville tarjottaisiin koulutusseteli, jolla maksutta saisi osallistua avoimen korkeakoulun opintoihin. Se vähentäisi pakotetun välivuoden tuomaa epävarmuutta, ja saattaisi antaa yhä useammalle luottamuksen suorittaa asepalveluksen niin hyvin kuin kykenevät.

Nykyjärjestelmä houkuttelee taktikoimaan palvelusajan pituuden kanssa. Kaikkia kesällä aloittavia ei ymmärrettävästi houkuttele vuoden intin perään pakollinen välivuosi.