Trident Juncture -harjoitusta johtava amiraali James Foggo vieraili Suomessa
Amerikkalainen amiraali James Foggo vieraili Suomessa 26. lokakuuta ja tapasi Suomen puolustusvoimien johtoporrasta. Foggo kommentoi muun muassa, ettei ole huolissaan muiden maiden reaktiosta harjoitukseen.
Trident Juncture -harjoitus alkoi 25. lokakuuta Norjanmerellä. Harjoitukseen osallistuu 29 Naton jäsenmaan lisäksi Suomi ja Ruotsi.
– Yhteinen harjoittelu, logistiikka ja kylmä sää ovat harjoituksen keskiössä. Harjoitukseen osallistuvien 50 000 ihmisen siirtäminen yli 30 maasta on erittäin hankalaa ja tarvitsemme kokemusta myös saaristosta ja näistä keleistä, amiraali James Foggo kuvailee.
Muiden maiden ei tule olla Foggon mukaan huolissaan harjoituksesta.
– Kellään ei tulisi olla ongelmaa meidän operoidessa kansainvälisillä vesillä. Minulla ei myöskään ole ongelmaa, mikäli harjoitukseen kuulumaton maa operoi kansainvälisillä vesillä niin kauan, kun ne eivät puutu meidän tekemisiimme, Foggo painotti.
Venäjän ilmailuviranomaiset ilmoittivat perjantaina 26. lokakuuta Norjan siviililentoliikenteestä vastaavalle Avinor-yhtiölle torstaista lauantaihin jatkuvasta harjoituksesta, kertoo norjalainen Klassekampen-lehti. Trident Juncture alkoi päivää aikaisemmin.
– On ilmeistä, että kysymys on Venäjän vastatoimesta. Ajatus luultavasti on, että Venäjän harjoitus halutaan pitää samaan aikaan ja samalla alueella kuin Naton harjoitus ja he ovatkin sanoneet ryhtyvänsä vastatoimiin, kun Nato lähenee, avaa sotilasprofessori Petteri Lalu Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Koska kansainväliset vedet eivät ole minkään valtiovallan alaisina, voi niillä pitää harjoituksia varsin vapaasti.
– Vaikka kansainvälisillä vesillä ei kellään ole etuoikeutta alueelle, on asia erikseen, osoittaako se hyvää pelisilmää. Voisin kuvitella tilanteen toisin päin, jos esimerkiksi Venäjän Vostok-harjoituksen aikana joku muu maa olisi halunnut järjestää testiammunnan samalla alueella. Venäläisten reaktio olisi voinut olla erilainen kuin ei-provosoituva länsimainen reaktio, Lalu pohtii.
Grafiikka: Joonas Mölsä, Lähde: Klassekampen
Punaisella merkitty alue osoittaa, millä alueella Venäjä toteuttaa harjoituksensa.
Nato on ottanut tiedon venäläisten harjoituksesta rauhallisesti vastaan.
– Nato ja harjoituksen tiedotus ei halua lähtemään kärjistämään tilannetta. Kun toinen osapuoli provosoi, niin siihen ei provosoiduta. Pidän sitä viisaana linjana, Lalu toteaa.