Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuvassa varusmies sotaharjoituksessa tähtäilemässä aseen kanssa.

Toistot ja palaute ovat tie menestykseen

Panssari-RUK:n loppusodan taistelu Parolannummella oli vaativa, eikä kaikki mennyt kerralla niin kuin piti. "Siinä oli kommunikaatiokatkoksia", kertoi joukkueenjohtaja.

Kolme Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunua. Niistä miehistöineen muodostuu taistelupanssarijoukkue. Kolme CV9030-rynnäkköpanssarivaunua. Joukkueellinen panssarijääkäreitä, jotka on sullottu rynnäkkövaunujen takatilaan.

Näiden joukkojen tehtävä on vallata harjanne, jota puolustaa jalkaväkijoukkue vahvennettuna yhdellä Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunulla.

Puolustaja on asemoinut itsensä tälle harjanteelle. Heistä vasemmalla avautuu laaja aukea, joka on leveimmillään jopa kilometrin. Petollisen hiljaisella aukealla törröttävä valkea tanko kielii vanhasta lippukentästä.

Aukean vastakkaisella puolella lymyää hyökkääjä. Hyökkääjän vaunujen tykit on suunnattu aukean yli.

Ne metsästävät vihollisen ehdotonta vahvuutta, Leopard-vaunua.

Yksi vaunuista ryömii lähelle kentän laitaa. Taistelijan pää nousee ja kiikarit osoittavat aukean toiseen reunaan.

– Lamautan, kuuluu johtajan radiosta.

Tykki laukeaa. Vastustajan vaunu on tuhottu.

Nyt taistelun päällikkö voi antaa panssarijääkärijoukkueelle käskyn edetä. Reitti kulkee aukean vasemman puoleista maastoa pitkin. Tämä taistelutantere on kuivaa suomalaista kangasmetsää: mäntyjä, risukkoa, märkää lunta.

Hyökkääjänkin puolella on ensimmäisenä vastassa pieni kukkula. Tämän kukkulan ja vastustajan harjanteen välissä on pikkuruinen laakso, jossa ei ole kiviä, puita tai muuta suojaa. Sitä kuitenkin reunustaa molemmin puolin kumpuileva, puinen maasto.

Päällikön käskystä kolme panssarijääkäreillä lastattua CV9030-vaunua vyöryy kohti ensimmäistä kukkulaa. Tulenjohto suojaa etenemistä epäsuoralla tulella eli simuloidulla tykistötulella. Samalla Leopardit tulittavat aukean yli.

Joukkue on tuskin saavuttanut kukkulaa, kun kärkivaunu ammutaan. Tuhotyön takana on NLAW-lähipanssarintorjuntaohjus.

Vaunun toimintakyvyttömyydestä ilmoittaa sen katolla oleva kouluttajaerotuomari. Vaikka aseet on varustettu laserlähettimillä ja vaunut sekä taistelijat lasersäteitä tunnistavilla liiveillä, tarvitaan myös erotuomaria. Paukkulaukauksen yhteydessä lähtevä säde ei mene risukkojen läpi, vaikka todellinen ammus läpäisisi ne heittämällä.

– Näiden tilanteiden tunnistaminen on erotuomarin tehtävä, Panssarikoulun ja koko loppusotaharjoituksen johtaja, everstiluutnantti Tommi Marttinen kertoo.

Leopard 2A6 -vaunut lymyilivät aukean reunassa metsästäen vastustajan taistelupanssarivaunua. Kuva: Juho Lehtonen

Panssarijääkärit taistelevat taistelupanssarivaunua vastaan

Kun panssarijääkärijoukkue on saanut tulikosketuksen, se ei voi jäädä tuleen makaamaan. Taistelijat on pakko jalkauttaa. CV9030:n takaluukku aukeaa ja kadetteja säntää ulos vaunusta. Toisen vuosikurssin kadetit ovat harjoituksessa miehistönä, ja panssarireserviupseerikoulun upseerioppilaat johtajina.

– Tilanne on kriittinen, kun vaunusta jalkaudutaan. Siitä pitää päästä nopeasti pois ja levittää joukko, jotta taistelu voidaan aloittaa nopeasti. Kun tuollaisesta CV:stä purkaudutaan, koko ryhmän pitäisi olla ulkona ja luukun kiinni 20 sekunnissa, kadetti Samu-Ville Vavuli avaa.

Kadetit juoksevat kukkulan ohi ja hajaantuvat sen etupuolelle. Jalkaväki pyrkii ilmaisemaan etureunan kohdan valopistoolilla. Se on kuitenkin hukassa. Samoihin aikoihin toinen rynnäkköpanssarivaunu etenee yhä lähemmäs vihollista. Viimein valopistooli löytyy ja reunimmaisin taistelija ampuu taivaalle valopallon.

Puolustajan Leopard tuhoaa lähestyneen CV9030:n.

– Hyökkääjä tuhosi tämän Leopardin jo aukean yli, mutta se aina herätetään henkiin uudestaan, jotta taisteluihin saadaan haastetta loppuun asti, Marttinen avaa hämmentävää tilannetta.

Taistelua seuranneen henkilökunnan mukaan joukko sumppuuntuu liikaa eikä käyttänyt levittäytyessään kukkulan tarjoamaa suojaa. Marttinen tarkkailee tilannetta ja paljastaa, miksi joukko jumittuu paikoilleen.

– Nyt tarvittaisiin ilmoitusta johtoradioon siitä, että edessä on tankki, emme pysty jatkamaan.

– Alussa tuhottiin joukkueen kärkivaunu, jossa joukkueenjohtaja oli tornissa. Sen jälkeen hyökkäävällä joukkueella meni pelimerkit sekaisin: kuka ottaa johtovastuun ja miten taistelua jatketaan, Marttinen selittää.

Viimein ilmoitus tulee ja päällikkö käskee taistelupanssarijoukkueen tukemaan panssarijääkäreiden taistelua. Leopardit tekevät työtä käskettyä ja kiitävät paikalle.

Vauhti ei kuitenkaan pysähdy jalkaväen kärjen kohdalla, vaan vaunut ajavat taistelukentän keskelle laaksoon. Marttisen mukaan tämä on vaarallinen virhe. Kukaan ei nyt varmista, ettei vaunujen sivuille hiivi sinkotaistelijoita, jotka pystyisivät tuhoamaan ne osumalla kylkiin.

– Jonkun olisi pitänyt opastaa taistelupanssarivaunuja ja näyttää, missä on etureunan tasa, jonne voi tulla tuhatta ajaen. Sen jälkeen vaunut olisi ryhmitetty asemaan ja osoitettu, missä vihollista on.

Harjoitus keskeytetään. Palautteenannon jälkeen edessä on uusintaottelu.

Marttinen kuitenkin muistuttaa, että tärkeintä ei ole keskittyä siihen, kumpi puoli voittaa.

– Haemme sitä, että molemmat puolet saavat tilanteita, joissa he oppivat.

Kadetti Samu-Ville Vavuli sai harjoituksessa ensikosketuksen panssarivaunujen kanssa toimimiseen. Tulevaisuudessa hän jatkaa opintojaan panssarilinjalla. Kuva: Juho Lehtonen

Panssari-RUK huipentuu

Taistelu on osa panssarireserviupseerikurssi 259:n viimeistä harjoitusta. Viisi päiväisessä (14.–18.2.) "loppusodassa" upseerioppilaat johtivat panssarivaunu-, panssarijääkäri- ja panssaripioneerijoukkueita. Lisäksi he toimivat vaununjohtajina ja tulenjohtajina.

Harjoitukseen osallistui 53 upseerioppilasta, varusmiehiä Panssariprikaatista ja Karjalan prikaatista sekä kadetteja. Koko loppusodan vahvuus oli noin 400 henkilöä ja 30 panssarivaunua.

Ensimmäiset päivät harjoituksesta kuluivat kolmella eri rastilla: hyökkäys avoimessa maastossa vahvaa vihollista vastaan, hyökkäys peitteisessä maastossa heikkoa vihollista vastaan ja yhteistoiminta pioneerien kanssa miinoitteen läpäisemiseksi. Ruotuväki seurasi näistä ensimmäistä.

Sitä johtanut kapteeni Antti Heiskanen korosti palautteessaan yhteistoimintaa.

– Täytyy ymmärtää, että sodimme samaa sotaa, eikä paineta menemään ravihevosen laput silmillä.

Hän myös muistutti, että tilannetietoa on tärkeää jakaa yksittäisiltä taistelijoilta johdolle. Tällöin päälliköt voivat tehdä "temppuja", kuten lähettää tankit tukemaan taistelua.

Taistelupanssarivaunujoukkuetta johtanut upseerioppilas (nyt jo kokelas) Tuomo Salo on samaa mieltä.

– Johtamisessa korostuu radion käyttö ja ilmoitukset alhaalta ylöspäin. Ne ovat todella tärkeitä, jotta päälliköt tietävät, mitä tehdä.

Hän on myös tunnistanut harjoituksen päättäneeseen tilanteeseen johtaneet syyt.

– Siinä oli kommunikaatiokatkoksia ja epäselvyyttä etureunasta. Tilannetietoisuus ei ollut oikealla tasolla, Salo kertoo.

Panssarireserviupseerikurssin jälkeen upseerioppilaat sijoitetaan oman sodanajan joukkonsa johtoon.

– RUK:ssa heille vasta opetetaan perusteet. Johtamiskauden aikana he pääsevät harjaantumaan johtajina ja opettamaan näitä asioita, Marttinen huomauttaa.

Harjoituksessa varusmiehet johtivat nyt kadetteja, sillä RU-kurssilaisten tuleva miehistö aloitti palveluksen vasta tammikuussa.

Yksi heistä on toisen vuosikurssin kadetti Samu-Ville Vavuli, joka opiskelee tällä hetkellä maavoimien yleisopintoja. Jatkossa hän siirtyy panssarilinjalle ja opinnot tapahtuvat Parolannummella.

– Parasta on nyt ollut se, että on päässyt tutustumaan mekanisoidun joukon taisteluun. Se on itselle uutta, mutta se on sitä, mitä oma leipätyö tulee olemaan tulevaisuudessa. On ollut mielenkiintoista saada siihen ensikosketus, Vavuli pohtii.

Panssarivaunun etuina kantama, tulivoima, liikkuvuus ja suoja

Panssarikoulun johtaja valottaa panssaritaistelun lainalaisuuksia.

– Lähtökohtaisesti jalkaväki ei missään tapauksessa halua taistella panssarivaunua vastaan aukeavoittoisessa maastossa. Siellä panssarivaunu voi käyttää pitkän kantaman aseistusta, mutta jalkaväellä toimintamahdollisuudet ovat rajalliset heidän aseidensa kantaman takia, Marttinen selittää.

Taistelupanssarivaunut pyrkivät välttämään liian lähelle menemistä. 

– Jos se on liian lähellä jalkaväkeä, singot voivat ampua vaunua kylkeen tai perään. Sen takia vaunun sivuille tarvitaan jalkaväkisuojaa, jos mennään peitteiseen maastoon.

Raskaammilla tykeillä ja panssareilla varustetut taistelupanssarivaunut ovat parhaimmillaan rynnäkköpanssarivaunuja ja kuljetuspanssarivaunuja vastaan. Tästä syystä rynnäkköpanssarivaunut eivät selvinneet aiemmin kuvatussa harjoituksessa yksin, vaan tarvitsivat tukea Leopardeilta.

– Pahimmillaan joudumme taistelemaan tilanteessa, jossa myös vastapuolella on taistelupanssarivaunu, Marttinen toteaa.

Tällöin on hyödynnettävä alueellista ja ajallista ylivoimaa.

– Kohdattaessa vahvaa vihollista suora-ammunta tulen lisäksi korostuu epäsuoran tulen käyttö sekä aselajien yhteistoiminta vihollisen lyömiseksi.

Joukot taistelevat pian uudestaan. Mikä saisi Panssarikoulun johtajan tyytyväiseksi?

– Yhteistoiminnan onnistuminen. Parhaimmillaan mekanisoidun komppanian hyökkäys on kuin orkesterin soittoa, jossa jokainen tietää roolinsa, koko orkesteri soittaa samaa sointua, eikä tule riitasointuja, Marttinen vastaa. 

Päällikkö kutsui Leopardit tukemaan panssarijääkärijoukkueen hyökkäystä. Vaunut rynnäköivät sankassa lumisateessa halki vanhan lippukentän. Kuva: Juho Lehtonen

Uusintaottelu

Hyökkääjän Leopard-vaunujen antaessa tulitukea panssarijääkärijoukkue vyöryy metsän laitaa. Joukko panostaa tähystämiseen, johon kiinnitettiin huomiota myös palautteessa.

Vaunut huomaavat vihollisen ensin ja ampuvat ennen sitä. Näin ensimmäisestä vedosta tuttuja alkumetrien tappioita ei tule.

Jalkauttaminen onnistuu nyt myös edullisemmassa, peitteisemmässä maastossa ja vieläpä lähempänä vihollista.

Joukko on levittäytynyt kukkulan ja harjanteen väliin kumpujen ja mättäiden suojiin. Laukaustenvaihdon jälkeen vihollinen osoittautuu liian vahvaksi ilman taistelupanssarivaunujoukkueen apua. Päällikölle ilmoitetaan asiasta.

– Kolmonen ja nelonen valmiina jatkamaan taistelua, kun Leot tulee, kaikuu huuto taistelukentällä.

Joukko jää valmistautumaan rynnäkköön. Lumisade sakenee. Yksi kadeteista kertoo suorittavansa taktisen lippaanvaihdon. Vaikka lipas ei ole täysin tyhjä, hän vaihtaa sen täydempään, jotta uusia kuteja ei tarvitse kaivella kesken toiminnan. Ajoittain taistelutantere on jopa häiritsevän hiljainen.

Rynnäkön valmistelu alkaa. Epäsuora tuli pakottaa puolustajan painautumaan poteroihinsa. Hiljaisuus muuttuu hetkessä meteliksi, kun kolme Leopard-taistelupanssarivaunua rynnäköi tykistötulen suojaamana aukean halki.

– Rynnäkkö, siinä on hyvä tunnelma. Koneet menee nopeesti ja panssaripeto örisee, taistelupanssarijoukkueen johtaja Salo kuvailee.

Leopardit iskevät kohti vihollisen harjannetta sivusta. Samaan aikaan vihollinen "lamautetaan" epäsuoralla tulella.

– Lamauttaminen tarkoittaa sitä, että epäsuora tuli pakottaa puolustajan maihin, jolloin se ei pysty käyttämään aseistustaan puolustautumiseen, Marttinen selventää.

Rynnäkköpanssarivaunut sekä jalkaväki vyöryvät kohti harjannetta edestä. Kun omat joukot ovat lähellä vihollista, tykistökeskitys taukoaa. Nyt jalkaväen tehtäväksi jää puhdistaa vaunujen sivut sinkotaistelijoista.

Tilanne etenee lähes juuri niin kuin Marttinen selitti. Hän kiinnittää huomiota siihen, että yhteistoiminta onnistuu. Panssarijääkärit, taistelupanssarivaunut ja tulenjohto luovat ajallisen ja alueellisen ylivoiman puolustajan lyömiseksi.

Kuuluu viimeisiä laukauksia ja tankkien ulvontaa. Vihollinen on lyöty.

– Nousujohteinen päivä. Ensimmäinen taistelu oli vielä opettelua, mutta tämä toinen huomattavasti parempi. Näkee selkeästi, että joukko on motivoitunutta ja oppimistulokset hyviä, rastia johtanut kapteeni Antti Heiskanen tiivistää.

Päivän päätteeksi upseerioppilas Salon puhetta katkoo hengästyminen. Kirkas hymy täyttää silti kasvot.

– Hyvät ja väsyneet tunnelmat. Paljon uutta taas opittiin, ehkä enemmän kantapään kautta.