Toiset nimittivät Martti J. Karia russofobiksi, toiset pitivät intohimoa Venäjään epäilyttävänä
Pääesikunnan entinen apulaistiedustelupäällikkö ei halunnut viedä salaisuuksiaan hautaan, sanoo muistelmat kirjoittanut Laura Halminen.
Kun Martti J. Kari sai tietää sairastavansa pahalaatuista syöpää, hänelle tuli kiire saada muistelmansa kansien väliin. Projektin vetovastuuseen hän pyysi toimittaja ja tietokirjailija Laura Halmisen, ja tuloksena on juuri julkaistu 400-sivuinen muistelmateos Käsikirjoitukset eivät pala.
Kirjaprojekti oli Halmiselle tunteikas tehtävä, kun lähestyvä poismeno oli tiedossa. Kirjan esipuheessa hän kertoo saaneensa lahjan, joka on yhden ihmisen tarinan kokoinen ja sen mittana on kirjan sivut.
- Ensisijainen luottamuksen osoitus on se, että olen saanut kertoa hänen elämänsä ja hänen tarinansa. Sain rakentaa kaaren, tietää lapsuudesta, tavata vaimonsa, kaikki lapsensa ja vierailla kesämökilläkin, Halminen kertoo haikeana.
Karin pitkä ura ja syvällinen kiinnostus venäjän kieleen ja kulttuuriin on ollut merkittävä vahvuus sotilastiedustelussa, mutta alussa se myös herätti ihmetystä Puolustusvoimien henkilökunnan sisällä.
- Mara teki koko työuransa kahden maailman välissä: toinen oli Tikkakoskella ja toinen puoli hengitti syvää Venäjän kulttuurin ymmärtämistä. Tietynlaista vieroksuntaa Maraa kohtaan esiintyi, koska Maran syvyys ja intensiteetti Venäjää kohtaan koettiin vieraaksi.
- Toisaalta jotkut sanoivat russofobiksi, mutta toisaalta Mara kävi tapaamassa vieraan maan vastatiedustelua. Tuossahan on ihminen joutunut olemaan tilanteessa, jossa toistuvasti joutuu taklaamaan toisten ihmisten ennakkoluuloja. Se ei varmaankaan ole ollut kovin palkitsevaa, hän pohtii.
Illallisia Venäjällä ja tiedustelulait työpöydälle
Martti J. Kari työskenteli merkittävän osan työurastaan pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkönä ja viestikoekeskuksen johtajana. Näissä tehtävissä toimiessaan sekä tehdessään asetarkastusmatkoja hän matkusti useita kertoja Venäjälle tapaamaan maan sotilasjohtoa. Tunnelman keventyessä venäläiset upseerit alkoivat jopa vitsailla hirtehisesti Suomeen kohdistuvasta hyökkäyksestä.
- Ette te pääse rajaa pidemmälle, kun sinne teidät tapettaisiin, Karin kerrotaan sanoneen.
Halmisen mukaan Kari osasi tiukan paikan tullen pitää myös puolensa.
- Maralla ei ollut mitään venäläisiä ihmisiä vastaan, mutta järjestelmää hän kritisoi. Hän näki tärkeäksi tuntea Venäjää syvällisesti. Mara varmaan sanoisi, että pitää tuntea vihollisensa, hän pohtii.
Halminen pyrki saamaan mahdollisimman paljon tietoa Karista ja hänen elämästään myös läheisiltä. Puolustusvoimien entiset kollegat korostivat etenkin hänen vaikutustaan tiedustelulainsäädännön kehitykseen 2010-luvulla.
- Hän oli priimusmoottori siinä kehityksessä, jonka totesi hänen entinen esimiehensä, tiedustelupäällikkö Harri Ohra-Ahokin. Hänelle ihan räätälöitiin titteli apulaistiedustelupäällikkö, jotta hän saisi aseman jossa edistää lainsäädäntötyötä. Häntä kuvattiin erittäin osaavaksi, mutta myös kansantajuiseksi, joka varmasti oli tehtävässä eduksi.
Kirjaprojekti oli Laura Halmiselle kilpajuoksu kuoleman kanssa. 400-sivuinen muistelmateos ehti valmistua vasta Karin kuoleman jälkeen. Kuva: Veikka Tammisuo
Kaikki tieto ei päätynyt hautaan
Miltei neljäkymmentä vuotta sotilastiedustelussa tuotti Karille valtavan määrän salaisuuksia, joita ex-apulaistiedustelupäällikkö ei halunnut viedä hautaan asti. Halminen kertoo luottaneensa "Maran" käsitykseen siitä, millä tavalla joiltain osin salaiset asiat voidaan esittää suurelle yleisölle. Lopulta Halminen lähetti valmiin käsikirjoituksen sotilastiedustelun tarkastettavaksi, mikä oli kirjailijalle jännittävä paikka.
- Vain vähän juttuja poistettiin. Jännitin itse hirveästi, enkä osannut oikein varautua minkäänlaiseen reaktioon. Lopulta kävi hyvin.
Halmisen kirjaprojekti oli traaginen. Tieto edenneestä syövästä tarkoitti kilpajuoksua kuoleman kanssa, jotta kirjaprojekti saataisiin mahdollisimman pitkälle.
- Upseerin uran valinnut varautuu siihen, että sota voi viedä kuolemaan. Kun ihminen kuolee lopulta syöpään, se ei ole tapa, mihin sotilas varautui. Ei lähdetty saappaat jalassa.
Martti J. Kari menehtyi 30. elokuuta viime vuonna. Halmiselle oli itsestään selvää, että hän vie kirjaprojektin kunnialla loppuun asti.
- Tällainen itsensä avaaminen vaatii todellista rohkeutta, Halminen pohtii.
Halminen esitteli kirjaa Ruotuväelle TK-tiedotuskillan tilaisuudessa keskiviikkona 20. maaliskuuta. Silloin on kevätpäiväntasaus ja yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Martti J. Karin sähköpostiviestin allekirjoituksessa luki "totuus voittaa valheen, valo voittaa pimeyden". Se oli lainaus Volodymyr Zelenskyiltä.
