Jussi Pohjavirta

EU-puheenjohtajuus tuo vieraita varuskunta-alueille.

Toimittajat Kaartin paukkeessa

Niko Nordström

Puheenjohtajuuskausi tuo Suomeen paljon vierailijoita ulkomailta. Epävirallisten kokousten alla joukko toimittajia eri maista saapui Santahaminaan tutustumaan Suomen maanpuolustukseen läheisemmin.

Puolustus- sekä ulkoministerit tapaavat tällä viikolla Helsingissä. Ulkoministeriö kutsui toimittajista koostuvan delegaation Suomeen, jonka ohessa järjestettiin vierailu Santahaminassa. Vierailun tarkoituksena oli pohjustaa ja asettaa kontekstiin kokouksessa käsiteltäviä asioita. Ennen Santahaminan vierailua toimittajat tapasivat puolustusministeri Antti Kaikkosen sekä ulkoministeri Pekka Haaviston, jonka jälkeen he tutustuivat Reaktorin Elements of AI -tekoälykurssiin.

 

Santahaminassa heille pidettiin esitelmä puolustusvoimista sekä Suomen maanpuolustusjärjestelmästä. Siinä syvennyttiin varsinkin Kaartin jääkärirykmentin rooliin osana maanpuolustusta. Kysymyksiä heräsi muun muassa kertausharjoituksista, kalustosta ja siitä miksi osa ei suorita palvelustaan loppuun.

 

Toimittajaryhmä vietiin autolla ampumaradalle, jossa urheilukoululla oli ammunnat kesken. Toimittajat pääsivät kyselemään täystaisteluvarustuksessa olleilta varusmiehiltä kysymyksiä ja ottamaan kuvia.

 

Hetken päästä heille tuli käsky suojata kuulo ja laittamaan kypärä päähän. He pääsivät seuraamaan aitiopaikoilta, kun urheilukomppanian tiedustelijat ampuivat maaleja kuvitellun tiedustelutehtävän aikana.

 

– Suomen armeija ei tuottanut pettymystä. Se on oikeastaan hieman ristiriitaista, että teidän armeija on niin ammattitaitoinen, vaikka se perustuu yleiseen asevelvollisuuteen, kehuu The Independentin toimittaja Kim Sengupta näytöksen loputtua.

 

Lehden turvallisuuspolitiikkaa kattavana toimittajana hän on käynyt monessa konfliktin keskellä olevassa maassa kuten Afganistan, Syyria sekä Ukraina ja nähnyt monta sotaa sekä armeijaa. Matkan varrella on osunut kohdalle myös suomalaisia rauhanturvaajia, esimerkiksi hän nostaa Malin. Suomessa hän ei kuitenkaan ole käynyt ennen.

 

– Joudun häpeäkseni myöntämään, että en ole koskaan matkustanut tänne ennen, vaikka olen naapurimaissanne käynytkin. Toistaiseksi tämä on ollut erittäin miellyttävä matka, Sengupta tuumii.

 

Santahaminassa tilaisuutta isännöi rykmentin apulaiskomentaja, eversti Rainer Kuosmanen.

 

– Päivä on mennyt ihan mukavasti. Tällaisia vierailuja on melko paljon nyt, kun käynnissä on EU-puheenjohtajuuskausi. Lisää on luvassa loppukesälle ja syksylle, summaa hyväntuulinen eversti Kuosmanen.