Todentuntuinen taistelu kuulilla

Defender kurvaa hiekkaa pöllyttäen rakennetulle taistelualueelle. Neljä maastopukuihin sonnustautunutta miestä nousee autosta ja lähestyy kohdetalon ovea. Ovi tempaistaan auki, ja miehet rynnivät sisään. Alkaa kiivas tulitus, muovikuulia iskeytyy seiniin, ikkunoihin ja lopulta vastustajan taisteluvarustukseen.

Juuri käynnistynyt TSTOS Parola on suurin Suomessa tähän mennessä järjestetty airsoft-pelitapahtuma. Japanilaislähtöistä peliä pelaamaan on saapunut Hämeenlinnan Parolannummelle yli 550 pelaajaa ulkomaita myöten. Airsoft on taistelupeli, jossa pelaajat pyrkivät suorittamaan erilaisia taistelutehtäviä hyvin aidon näköisillä ja tuntuisilla kuula-aseilla.

Peliviikonloppuna eletään kuvitteellisesti vuotta 2018. jolloin Suomen valtio on ajautunut historiansa toiseen sisällissotaan. Poliittinen kiista on jakanut niin kansan kuin puolustustuvoimat kannattamaan eri puolia. Tänä heinäkuisena viikonloppuna koetaan sodan ratkaisevia taisteluja Parolannummella, jossa on tärkeitä puolustusvoimien varastoja. 

Taistelun tiimellyksessä

Viikonlopun pelejä on odotettu pitkään. Tunnelma perjantai-iltapäivänä on odottavan innostunut osan pelaajien vielä saapuessa alueelle. Grillin tuoksu leijailee sieraimiin, sillä se on lämmin pelaajien nälkäisiä suita varten. Kaikki pelaajat eivät grilliin tyydy, monet haluavat tehdä ruuat trangialla aidon tunnelman saavuttamiseksi. Suurin osa teltoista alkaa olla jo koottu, joten kaikki voivat keskittyä peliin.

Pelikentällä taistelee kuvitteelliset Uusimaa- ja Pirkanmaa-osastojen mekanisoidut jääkärijoukot, jotka koostuvat kukin noin 270 pelaajasta. Pelin aikana pakkaa sekoittavat tuntemattoman ”Sinisen” joukot.

Pelaaminen on hyvin samankaltaista kuin esimerkiksi varusmiesten tai reserviläisten taisteluharjoitus. Toisaalta airsoft tuntuu todellisemmalta kuin paukkupatruunoilla taistellessa, lajin harrastaja, everstiluutnantti Jarkko Karsikas kertoo.

– Kuulan napsahtaessa taistelijaan, siihen suhtautuu ihan erilailla kuin lasersäteeseen tai paukkupatruunaan. Ehdottomasti tämä on elämyslaji ja peliin eläytyy väkisinkin.

Myös tosipaikkaa varten

Joukkojen ryhmittyminen alueelle on tapahtunut kuin oikeassa sodassa. Sähkögeneraattorit hurisevat komentotelttojen vieressä, ja vesiastioita kannetaan metsään pelaajien telttojen luo. Kahdenkymmenen asteen pilvinen sää on loistava peliä ajatellen. Taistellessa tulee hiki, mutta keli on vielä siedettävä.

Pitkin viikonloppua pelinjohto antaa eri tehtäviä, joita joukkojen johtajat lähtevät toteuttamaan. Tarkoituksena on luoda mahdollisimman todentuntuinen sotatilanne. Suomeen ovat kuvitteellisesti saapuneet myös sinikypäräiset YK:n ja ETYJ:n tarkkailijat.

– Me pyrimme kokonaisuuteen, jotta pelaaja oppii jotain uutta, motivoituu ja viihtyy tapahtumassa,  tapahtuman järjestäjä, Ehasa ry:n puheenjohtaja Elias Tahvanainen kertoo.

Pelin tiimellyksen keskellä alikersantti reservissä Ari Lindberg huokaisee hetken komentoteltan luona. Hän paljastaa, että on hyvin yleistä, että reserviläisten mieliin hiipii muistoja myös omilta varusmiesajoilta.

– Samankaltaista touhua riitti paljon metsässä varusmiespalveluksen aikana. Pakko kuitenkin myöntää, että turha sählääminen on jätetty pois, Lindberg naurahtaa.

Airsoft ei ole vain ryynäämistä metsässä. Tapahtuman yhtenä järjestäjänä toimiva vänrikki reservissä Olli Mustalahti kertoo, että varusmiespalveluksen aikana opittuja asioita pääsee kertaamaan ihan vapaaehtoisesti. Maanpuolustustahtoon aktiivinen harrastaminen on vaikuttanut myönteisesti.

– Harjoittelun ohessa myös metsä tulee tutuksi, eikä pääse unohtamaan millainen ympäristö se on. Tosipaikan tullen on sitten toimintavalmiina, Mustalahti pohtii.

Suojalasit päähän

Taistelut näyttävät aivan kuin olisi seuraamassa varusmiesten taisteluharjoitusta, etenemismuodot ja maastonkäyttö on hyvin samankaltaista. Everstiluutnantti Karsikas pohtiikin voisiko airsoftia hyödyntää Suomessa varusmiesten koulutuksessa.

– Lajissa on monia hyviä puolia, kuten kuulien edullisuus. Se on turvallinen, kun käyttää oikeanlaisia suojavarusteita, ja moniportaisia varotoimenpiteitä ei tarvitse olla. Lisäksi maastossa kun nostat päätä, toista kertaa et kyllä nosta! Toki kevyissä kuulissa on myös omia rajoitteita, kuten kuulan lentoradan vaihtelevuus.

Muovikuulan osumaa ei koskaan voida ulkopuolelta varmentaa, ja itsekin sitä on vaikea tuntea, ellei kuula osu suoraan paljaalle iholle. Mukavien pelien takaamiseksi on tärkeä noudattaa pelin herrasmiessääntöjä. Jokainen älähtää kuulan kirpaistessa, mutta rehti ilmoittaa napsahduksetkin.

 

Näköislehdet