The Brutalist -elokuva ei jätä katsojalle toivomisen varaa – huippuarvostelut ansainnut elokuva saa Suomen ensi-iltansa tänään
Elokuvan vastaus holokaustin traumoihin on julma – päihteitä, prostituoituja ja betonia.
Laiva seilaa Atlantin yli uudelle mantereelle, eikä mene aikaakaan kun unkarinjuutalainen arkkitehti László Tóth (Adrien Brody) päätyy leipäjonoon ja bordelleihin. Vaimo ja sisarentytär odottavat yhä Itävallan rajalla vailla toivoa paremmasta.
Tóth päätyy punkkaamaan serkkunsa Attilan (Alessandro Nivola) luona, minkä aikana ilmenee, että serkkupoika on hylännyt juutalaisuuden. Katolilaisena yhteiskuntaan sopeutuminen on helpompaa, joten omat juuret on täytynyt jättää valtameren tuolle puolen.
Lähtömaassaan arkkitehtina työskennellyt Tóth tutustuu varakkaaseen amerikkalaismieheen, Harrison Lee Van Bureniin (Guy Pearce), joka antaa hänelle uskomattoman toimeksiannon – suunnitella ja rakennuttaa monitoimikeskus Pennsylvaniaan. Tóth saa ainutlaatuisen mahdollisuuden ohjata elämänsä takaisin raiteilleen.
Pian kuitenkin selviää, ettei elämä ole niin ruusuista, kun miltä näyttää.
Rasismia ja ihmissuhteita
Brady Corbetin ohjaama The Brutalist -elokuva on tarina amerikkalaisen unelman synnystä ja sen murenemisesta.
Adrien Brody esittää huikean tunteikkaasti holokaustin murtamaa miestä, joka etsii omaa paikkaansa Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Synkässä elokuvassa ei kaunistella Tóthin rosoisia kokemuksia kadulla eletyistä vuosista saati hänen vaimonsa Erzebétin (Felicity Jones) raa'asta elämästä Euroopassa.
Vaikka elokuva ei perustu tositapahtumiin, hahmot huokuvat aitoutta.
Tóth suunnittelee rakennuksensa yksinkertaisiksi betonimöhkäleiksi brutalistisen arkkitehtuurisuuntauksen mukaisesti. Brutalismi on korutonta, mutta käytännöllistä – se mukailee kutakuinkin päähahmon mielenmaisemaa.
Brutalistisia taloja esitellään muutamaan otteeseen elokuvan aikana, mutta arkkitehtuuri ei missään nimessä ole elokuvan temaattinen keihäänkärki. Se on pikemmin keino, jonka avulla elokuva ilmaisee keskeisiä teemojaan.
Elokuva pakottaa katsojan väkisinkin pohtimaan, onko todellista amerikkalaista unelmaa edes olemassa, vai onko se vain kaunis idea kansojen sulatusuunista vapaassa maassa. Rasismi ja luokkayhteiskunta luovat räikeitä kontrasteja maahanmuuttajien ja varakkaiden yhdysvaltalaisten välille.
Samalla The Brutalist pohtii ihmissuhteita ja intohimoa. Milloin työn kutsu on voimakkaampi kuin vaimon kanssa jaettu sänky?
Katsojalle jää puntaroitavaa elokuvan jälkeen, vaikka välillä elokuva sortuu vääntämään teemojaan rautalangasta.
Moderni klassikko?
Huimat kolme ja puoli tuntia kestävä elokuva tarjoaa näyttävää visuaalisuutta. The Brutalistin kuvauksesta vastaava Lol Crawley ei jätä toivomisen varaa, vaan jok'ikinen kohtaus on henkeäsalpaava. Ei todella ole pahitteeksi katsoa elokuvaa IMAX-salissa, jos sellaiseen on mahdollisuus.
Filmille kuvattu elokuva huokuu 1950-luvun tunnelmaa. Nopeat leikkaukset ja mieleenpainuva musiikki tuovat sekä intiimiyttä että eeppisyyttä.
Lopputuloksena on kokonaisuus, joka jää kelana katsojan päähän.
Ei ole ihme, että elokuva on pokannut kymmenen Oscar-ehdokkuutta 3. maaliskuuta järjestettävään gaalaan. Ehdokkuuksia on tullut muun muassa parhaasta elokuvasta, miespääosasta, naissivuosasta ja leikkauksesta.
The Brutalist muistuttaa pituudeltaan ja historialliselta aiheeltaan vuonna 2023 julkaista Oppenheimer-elokuvaa, joka voitti seitsemän Oscar-pystiä ja saavutti huiman suosion.
Onko The Brutalistilla mahdollisuus nousta samanlaiseksi moderniksi klassikoksi? Voi olla.
