Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Nuutti Liukko

Toimitustyö vaatii kirjoittamisen lisäksi paljon taustatyötä ja mielenkiintoa artikkeleiden aiheita kohtaan.

Tetsaaminen maistuu toimittajallekin

Aurora Kuusisto

Maanpuolustuskorkeakoulun toimittaja, kaartinjääkäri Heidi Anttila toimittaa, tetsaa ja nauttii palveluksen vaihtelevuudesta.

Kaartinjääkäri Heidi Anttila / Kaartin jääkärirykmentti / Erikoiskomennusjoukkue / TJ107

''Aloitin varusmiespalvelukseni heinäkuussa Parolan Panssariprikaatissa panssariviestikomppaniassa, josta siirryin suoraan alokasjakson jälkeen Kaartin Jääkärirykmenttiin erikoiskomennusjoukkueeseen. Tuskailin alokasjaksolla koulutushaaratoiveiden kanssa. Pohdittuani aikani, menin joukkueenjohtajani puheille, ja hän mainitsi minulle ohimennen, että miksi en hakisi erityistehtävissä toimittajaksi.

En tiennyt erityistehtävistä mitään enkä aluksi edes ajatellut asiaa. Ajatus kypsyi takaraivossani jonkin aikaa, ja haun viimeisenä päivänä tein päätöksen hakemisesta ja ajattelin, että ei tässä mitään voi kai hävitäkään. Myöhemmin sain Pääesikunnasta viestin siitä, että minua on ehdotettu suoraan erityistehtäviin ilman haastattelua ja loppuviimein yksikkömme vääpeli soitti ja ilmoitti minulle valinnasta.

Työnkuvani on melko laaja. Suurimmaksi osaksi tuotan kirjallista sisältöä, kuten tiedotteita ja artikkeleita Maanpuolustuskorkeakoulun nettisivuille. Päivitän myös Maanpuolustuskorkeakoulun sosiaalisen median tilejä. Jokaisen saapumiserän suuri rutistus ja suuri projekti on Defensor Patriae -lehti, joka on juuri parhaillaan työn alla. Defensor Patriae on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä Maanpuolustuskorkeakoulun lehti. 

Palveleminen toimittajana Maanpuolustuskorkeakoululla vaatii mielenkiintoa ja valmiuksia tehdä tarkkaa taustatyötä, sillä usein juttujen aiheet saattavat olla tavalliselle tallustajalle tuntemattomia. Toiseksi vaaditaan itseohjautuvuutta, sillä kirjoitustyö on pääasiassa itsenäistä, ja määräajat ovat toisinaan tiukkoja.

Ehdottomasti mukavinta intissä ovat omat komennustehtävät ja meidän mahtava erikoiskomennusjoukkue, puhumattakaan rakkaista tupakavereistani. Myös tetsaaminen, erityisesti se rehellinen ryynääminen, on lempparijuttuni!

Haastavinta asiaa palveluksessani en oikein osaa sanoa suoraan, liidän aina tietynlainen pilke silmäkulmassa, ja jos jotakin haastavaa tulee eteen, mietin, ettei se asia kestä loputtomiin ja painan vaan eteenpäin.

Kirkkaana tavoitteena mielessä siintää jälki-aliupseerikoulu, sillä Maanpuolustuskorkeakoulun ainoana toimittajana minua ei voitu irrottaa suorittamaan johtajakoulutusta normaaliin aikaan. Virallinen haku on käsittääkseni vuodenvaihteen tienoilla. Aliupseerikouluun pääseminen tarkoittaisi palvelusaikani pidentymistä 347 aamuun, johon olin valmistautunut jo inttiin tullessani.

Suosittelen erityistehtäviä sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään taitojaan hakemassaan tehtävässä ja haastamaan itseään erilaisen palveluksen merkeissä, myöskään oma-aloitteisuudesta ei ole haittaa. Erityistehtäviin haetaan Puolustusvoimien sivuilta löytyvällä hakulomakkeella ilmoitetun hakuajan sisällä.''