Tekevätkö vaatteet sotilaan?

Sotilaan korviin kantautuva sana kurkkusalaatti ei ole se perinteinen, makeahko kurkuista valmistettu säilyke, jota voit syödä vaikka grillimakkarasi kylkiäisenä. Ei, se on jotain, jonka voit pukea päälle, eikä siitä ole vatsantäytteeksi. Se on erottamaton osa varusmiehen vakiovarustusta. 

Mitähän viimeisimmässä Yleisessä palvelusohjesäännössä eli YLPALVOssa vuodelta 2017 sanotaan sotilaallisesta pukeutumisesta? En rupea tekemään mitään rutikuivaa referaattia, joten tässä tiivistelmä: YLPALVOn mukaan vaatteiden tulee olla ehjiä, puhtaita ja sopivan kokoisia. Ulkona liikuttaessa on käytettävä päähinettä. Omien asusteiden, kuten aurinkolasien ja hiuspidikkeiden, käytön on oltava hyvän maun mukaista. Siviilissä säännöt eivät määritä näin paljon tyyliä.

Kun poistutaan sotilasalueelta ulkomaailmaan, voidaan huomata lennokkaampia ja kokeilevampia asukokonaisuuksia, kuten ylisuuria paitoja, pitkiä kaulakoruja, revittyjä farkkuja ja korkeakorkoisia kenkiä. Sellaisilla varusmies voisi kenties ansaita itselleen mukavasti kurinpalautusta ylimääräisen palveluksen muodossa, sillä säännöt ovat sotilaallisessa pukeutumisessakin jokaikiselle palveluksessa olevalle sotilaalle samat. Trendeihin takertumisen sopii siis jättää palveluselämän ulkopuolelle. Sitä paitsi sotilaspukuhan on varsin ajaton asu ja tyylikäs tilanteessa kuin tilanteessa. 

Säännöt ovat tunnetusti sääntöjä, mutta miksi? Ehkä siksi, että sotilaspuvun kantaminen viestii arvokkuudesta ja arvostuksesta. Siinä näkyvät lukuisat merkit, jotka kertovat sotilashenkilön arvon, joukko-osaston ja muitakin tietoja. Samalla se välittää mielikuvan sotilaallisuudesta: minulla on tahto ja velvollisuus puolustaa kotimaatani. Pukeutumisesta henkivään arvokkuuteen on pureutunut kirjailija Joonas Konstig Ylen verkkosivuilla  keskiviikkona julkaistussa kolumnissaan, joka käsittelee johtajan ulkonäön merkitystä julkisessa esiintymisessä. Silti hänen ajatuksiaan voisi soveltaa keneen tahansa sotilaaseen, ei ainoastaan varusmiesjohtajiin ja kouluttajiin.

Konstigin puhe soljuu vanhan roomalaisen valtiollisen hyveen, gravitaksen, kohdalle. Sillä tarkoitetaan punnittua arvokkuutta sisältävää ulkomuotoa ja esiintymistä. Konstig pohtii, miten sitä gravitasia voi saada. Ja simsalabim – hän mainitsee yhdeksi keinoksi hallitun esiintymisen. Käyttäen esimerkkinä pääministeri Sanna Marinin pukeutumista Konstig osoittaa, millainen vaikutus hallitulla asuvalinnalla on. Hyvin istuvine poolopaitoineen ja tummine pukuineen Marin on hänen mielestään vakuuttava esiintyjä. 

Oman habituksen huomioiminen ei ole sotilaalle mitenkään ylivoimainen tehtävä. Kengännauhojen piilottaminen ei ole yhtä kuin Cooperin juokseminen, puhumattakaan päähineen käyttämisestä ulkotiloissa. Konstig kysyy, minkälainen vaatetus lähettää parhaan viestin maanpuolustustahdosta. Se on huoliteltu ja yhtenäinen. Vaatteet tosiaan tekevät sotilaan.