Teatterin taika syntyy kulissien takana

Kansallisteatterin katsomossa istuessaan voi tuntea teatterin taian: taidokkaat näyttelijät saavat katsojan uppoutumaan näytelmien juoniin ja maailmoihin. Kaikeksi onneksi näyttelijät eivät ole yksin tätä työtä tekemässä.

Esityksen alkuun kymmenen minuuttia, kajahtaa Kansallisteatterin esiripun takana. Tämän jälkeen kuulutetaan vielä viiden ja kolmen minuutin kohdalla. Minuutilla kaikki näyttelijät seisovat omilla paikoillaan valmiina esiripun nostoa varten. Kuulutusten takana on Erik Rehnstrand, Kansallisteatterin järjestäjä, jonka tehtävänä on pitää huoli siitä, että kaikki toimii suunnitellusti esityksissä. Itse hän vertaa työtään vääpelin työhön varuskunnassa: vastuulla on siis käytännön asioiden sujuminen kuten pitääkin.

– Käytännössä olen se, joka käynnistää esitykset. Ensin pitää kuitenkin katsoa, että kaikki ovat paikalla ja valaistukset kunnossa. Pitää jutella eri työntekijäryhmien kanssa, jotta kaikki on niinkuin pitää. Että on esitysvalmius, hän kuvailee näytösten valmisteluja.

Jotta Rehnstrand onnistuisi tehtävässään saada näytös sujumaan, tarvitaan roppakaupalla muita oman alansa asiantuntijoita ja huipputyöntekijöitä: valo- ja äänimiehiä, lavastesuunnittelijoita ja muita teatterityöläisiä.

Eräs näistä teatterityöläisistä on Antti Kivikoski, Kansallisteatterin Suuren Näyttämön näyttämömestari. Hän kertoo, että ennen jokaista näytöstä teknisen puolen ja lavasteiden valmisteluun menee noin tunti aikaa. Toki siinä vaiheessa kaikkien pitää olla tarkasti selvillä omista tehtävistä ja vastuista.

– Täydellisessä maailmassa esityksen alettua kaikki tekevät tasan harjoituksissa sovitut asiat, mutta harvoin maailma on täydellinen, Kivikoski täsmentää.

Harvassa nimittäin ovat sellaiset näytökset, joissa ei näyttämön laidalla olevia avustajia tarvittaisi kesken näytöksen avustamaan näyttelijöitä tai korjaamaan vaikkapa valoja tai äänilaitteistoa. Yhteensä esiripun takaa voi löytää esityksestä riippuen näytöksen aikana useamman kymmentä näyttämömiestä, valo- ja ääniteknikkoa ja muuta avustajaa, jotka pyrkivät tekemään esityksestä mahdollisimman kitkattoman.

– Kaikki on mennyt silloin nappiin, kun tekniikkaa ei erikseen näy, eikä katsoja kiinnitä siihen huomiota, Kivikoski tiivistää.

Hän muistuttaa myös näyttämön ulkopuolella työskentelevistä narikka- ja väliaikatarjoilutyöntekijöistä, jotka omalta osaltaan ovat tekemässä katsojien teatterikokemuksesta käymisen arvoisen.

Kansallisteatterin näyttämömestari Antti Kivikoski on onnistunut työssään silloin, kun näyttämötekniikan toiminnasta ei tule suurempaa palautetta. "Usein sitä tulee silloin kun joku on mennyt pieleen", hän naurahtaa.

 

Valmistelu näytöksiin aloitetaan kuukausia ennen ensi-iltaa. Kansallisteatterin valo-osaston päällikkö Ville Toikka kertoo, että valaistusten suunnittelu alkaa muutamia viikkoja ennen näytelmäharjoitusten alkua. Joskin hänen mukaansa ennen harjoitusten alkua pystyy suunnittelemaan lähinnä tunnelmaa ja suuntaviivoja.

– Oikeastaan valaistuksia viilataan vielä lopulliseen asuunsa aina ensi-iltaan saakka ja myös sen jälkeen: yritetään saada ne toimimaan mahdollisimman hyvin yksiin esityksen kanssa. Siihen kuitenkin pyritään, että sekä ensi-iltaa että viimeistä näytöstä seuraavalle valojen käyttö näyttää lähes identtiseltä, Toikka kuvailee.

Siinä missä valaistus on jo näytöksen alkaessa varsin lukkoonlyöty ja ajetaan lähes valmiiksi automatisoituna, vaatii äänitekniikka ripeämpiä otteita. Vaikka näytelmien kohtauksiin on esimerkiksi esiohjelmoitu niin sanottuja äänitilanteita ja kaiuttimet, joista milloinkin ääniä kuuluu, on etukäteen määrätty, äänten lopulliset hienosäädöt tehdään vasta esitysten aikana.

– Koko ajan ollaan niin sanotusti hands on, naurahtaa Raine Ahonen, kansallisteatterin tehostemestari.

– Äänipöydän takaa seuraamme äänten tasoja, nostetaan tai lasketaan niitä taajuuskorjaimella tai sitten muutetaan tarpeen mukaan äänenvoimakkuuksia. Kaikilla kohtauksilla on oma perusasetuksensa, pohja, jota voidaan sen päivän ja hetken mukaisesti korjailla, hän vielä selventää.

Kaiken kaikkiaan vaikka jokainen näytelmä on pitkään ja hartaasti valmisteltu ja loppuun asti viilattu, on itse näytöksen aikana tapahtuvalla muutoksiin reagoinnilla merkittävä rooli katsojakokemuksen onnistumisessa.

Yleisö päästetään vihdoin jännityksestään, kun Erik Rehnstrand painaa nappia nostaakseen esiripun näyttämön ja katsojien välistä. Niin Kansallisteatterin kevään suurimpiin ponnistuksiin kuuluva Esa Leskisen ohjaama Yhdestoista hetki pääsee alkamaan. Näyttelijät saavat hetkessä katsojat teatterin taian valtaan, mutta eivät ilman apua. Leskisen näytelmässä esiintyvän Katariina Kaitueen sanoin, jos avustajia ei olisi, olisi lavalla vain pimeydessä tyhjyyteen huhuilevia näyttelijä-parkoja. Siinä ei liiemmin taikaa olisi.