Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Juho Lehtonen

Annika Saarikko ja Mikko Savola panssariajoneuvon edessä.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko ja kansanedustaja Mikko Savola heittivät Lapissa ylleen Puolustusvoimien kuteet.

Tärisyttäviä räjähdyksiä ja maastopukuisia kansanedustajia Rovajärvellä

Kosma Rönkä

Tykit järisyttävät maata Maavoimien vaikuttamisharjoituksessa. Varusmiesten palvelus huipentuu jäätävään loppusotaan.

Auringonsäteet säihkyvät valkoisessa lumessa. Joulukuussa kotiutuvat varusmiehet näkevät horisontissa jo reservin paisteen, mutta ennen kodin lämpöön käpertymistä heillä on edessään vielä viimeinen haaste: loppusota.

Vuoden 2021 Maavoimien vaikuttamisharjoitus (MVH) järjestetään 10.–26. marraskuuta Rovajärven ampuma- ja harjoitusalueella, jota pidetään Länsi-Euroopan suurimpana sotaharjoitusalueena. Rovaniemen lähistöllä sijaitsevalle Rovajärvelle kerääntyy kerrallaan varusmiehistä, reserviläisistä ja palkatusta henkilökunnasta enintään 4 000-henkinen joukko. Merkittävälle osalle varusmiehistä MVH on heidän palveluksensa loppuharjoitus, jonka jälkeen he ovat valmiita siirtymään reserviin.

Vastuu harjoituksen suunnittelusta on Maasotakoululla. Harjoituksen johtaja on Maasotakoulun eversti Kari Pietiläinen.Maasotakoulun lisäksi harjoitukseen osallistuvat Jääkäriprikaati, Kainuun prikaati, Karjalan prikaati, Panssariprikaati, Porin prikaati ja Kaartin jääkärirykmentti. Myös Meri- ja Ilmavoimat ovat osallisina.

– MVH testaa Maavoimien kokonaisuutta sekä tulenkäyttöä nopeassa tilannekehityksessä. Päämääränä on kehittää puolustushaaran aselajien välistä yhteisvaikuttamista, Pietiläinen avaa.

Kansanedustajat rintamalla

Harjoituksia seurasi 22. marraskuuta Rovajärvelle saapunut ryhmä kansanedustajia sekä valtiovarainministeri Annika Saarikko. Lainsäätäjät heittivät ylleen lämpimän armeijan talvivarustuksen ja pääsivät ihailemaan Etelä-Koreassa kehitettyjen K9-panssarihaupitsien maata täräyttäviä jysähdyksiä.
 
– Kurkkusalaatit on aina hauska laittaa päälle. Minulla on myös kotona oma maastopuku, kansanedustaja Mikko Savola naurahtaa.
 
Edustaja Heikki Autto kertoo, että Rovajärvi yhdistää suomalaisia laajasti, sillä niin iso osa eri ikäluokista on palveluksensa aikana käynyt alueella.
 
Kansanedustajiin teki vaikutuksen nähdä käytännön toiminnassa kaluston suorituskyky sekä suomalaisen varusmieskoulutuksen saaneita sotilaita, jotka ovat kehittyneet tavallisista nuorista ammattimaisiksi, raskaan aseistuksen käsittelyyn kykeneviksi maanpuolustajiksi.
 
– Tämä ei ollut ammattisotilaiden näytös vaan varusmiesharjoitus, mikä teki kokemuksesta erityisen puhuttelevan, Saarikko äimistelee.
 
Arkadianmäen vieraat keskustelivat varusmiesten kanssa MVH-leiristä sekä loppupäässä olevasta asepalveluksesta. Kansanedustajat kehuivat varusmiesten olleen ammattitaitoisia ja sitoutuneita.

– Hämäläiselle sykähdytti nähdä Panssariprikaatin edustajat tositoimissa. Nuoret varusmiehet ottavat vastuun vakavasti ja suoriutuvat siitä hienosti, kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen hehkuttaa.

Varusmiehiä koettelevat haastavien tehtävien lisäksi talvisen Rovajärven kovat olosuhteet. Kuva: Juho Lehtonen

Tykkimiesten ponnistelu

Kuukkelit lentelevät 122H63-tykin putken ympärillä. Pian jysähtää, kun putken suusta singahtaa taivaalle kranaatti. Pamahdus tuntuu rinnassa saakka. Nenään hiipii mädältä kananmunalta muistuttava ruudin haju. Kuukkelit ovat poissa.
 
Varusmiehillä on MVH:lla vapaa-aika vähissä, kun he sykkivät loppusodan voittamiseksi. Tykkimies Vihtori Kivisaaren sekä alikersantti Helmeri Alakokelan mukaan ylimääräinen aika menee suurilta osin nukkumiseen ja syömiseen.
 
– Meillä ei juuri ole vapaa-aikaa. Tehtäviä riittää 18 tuntia päivässä, Alakokela väläyttää.
 
Lämpötila on pudonnut harjoituksen aikana alle 20 miinusasteeseen, mutta varusmiehet eivät vaikuta välittävän kylmyydestä. He toteavat, että oikealla pukeutumisella pysyy lämpimänä.
 
Kivisaari tunnustaa unenpuutteen olevan harjoituksen raskain piirre. Hänellä on kuitenkin erittäin positiivinen asenne.
 
– Olen pitänyt ajastani täällä. Minulla oli suuret odotukset jäätävästä kylmyydestä ja kurjasta kokemuksesta, mutta tämä onkin ollut mukavin leiri tähän mennessä, Kivisaari paljastaa.