Talvisota toi kaatuneiden huollon sotilaspappien tehtäväksi

Suomen sotilaspapiston perustamisesta tulee pääsiäislauantaina kuluneeksi 100 vuotta. Kuitenkin vasta talvisota toi kaatuneiden huollon sotilaspappien tehtäväksi, käy ilmi kiirastorstaina julkistetusta sotilaspapiston historiasta.

Pääesikunnan kenttärovasti Janne Aalto kertoo, että 31. maaliskuuta vuonna 1918 silloinen sotarovasti Hjalmar Svanberg esitteli kenraali Gustav Mannerheimin pyynnöstä ehdotuksensa sotilaspapiston järjestämisestä valkoiseen armeijaan. Pappeja oli ollut rivissä toki jo aiemmin, mutta organisaatio luotiin tuolloin.

Puolustusvoimien kirkollinen työ on Aallon mukaan muuttunut yhtä lailla kuin muu yhteiskunta ja puolustusvoimat.

– Kirkollinen ala on muuttunut mukana – tosin useimmiten vastaanhangoitellen ja välillä pakon edessä. Varsinaisesta proaktiivisuudesta ei alaa voi kehua, pois lukien kaatuneiden huolto sotien aikana, Aalto sanoo.

Kiirastorstaina Pääesikunnassa julkistettu Suomen sotilaspapisto 100 vuotta –kirja on teologian tohtori, kauppatieteiden maisteri Juha Poterin kolmen vuoden kirjoitustyön tulos. Kenttäpiispa Pekka Särkiö korostaa kirjan esipuheessa työn merkitystä, sillä kyseessä on ensimmäinen Suomen sotilaspapiston historia. Poteri itse luonnehtii kirjan tekoa työlääksi, mutta antoisaksi.

– Kyllähän kirjan tekeminen oli haastavaa, pääasiassa runsaan lähdemateriaalin ja sen läpikäymisen vuoksi. Itse kirjoitusprosessiin meni noin vuosi, Poteri selvittää.

Poteri on tutkinut teologian opinnoissaan sodan ajan sotilaspappien toimintaa, ja väitöskirjansa hän teki vapaussodassa kaatuneiden sankarihautaamisesta ja muun muassa syistä, miksi kaatuneet päädyttiin hautaamaan kotiseutujensa kirkkomaiden sankarihautoihin.

Teos käsittelee Suomen sotilaspapiston historiallista taustaa, sen kehittymistä ja työmuotoja sekä kenttäpiispojen henkilöitä. Painopiste on sotavuosissa.

– Tämän huomaa myös kirjan kuvista: sodan ajan kuvia on määrällisesti enemmän, mutta toki mukaan mahtuu kuvia lähihistoriastakin. Huomionarvoista ovat myös erot sotilaspapiston määrissä sodan ja rauhan ajan välillä – sodan aikana jopa 500 miestä palveli papistossa, kun rauhan aikana määrä on vaihdellut 20:n ja 30:n välillä, Poteri havainnollistaa.

Talvisodan alkaessa marraskuun lopussa 1939 sotilaspapeille oli kaavailtu sielunhoidollisia tehtäviä ja valistustyötä. Pappien sijoitukset olivat kuitenkin suunnittelematta, eivätkä puolustusvoimien henkilötiedot papeista olleet myöskään ajan tasalla. Poteri kirjoittaa, että rauhan aikana omaksuttu käytäntö sijoittaa pappi jokaiseen rykmenttiin osoittautui myöhemmin riittämättömäksi.

Jo marraskuun puolivälissä 1939 oli sotarovasti Johannes Björklundin johdolla pidetty neuvottelukokous, jossa käsiteltiin sotilaspappien toimimista samanaikaisesti valistusupseereina. Tehtäviä oli siirretty heille upseeripulan takia. Sotarovasti korosti Poterin mukaan tuolloin, että sotilaspapit "olivat ensisijaisesti evankeliumin julistajia eivätkä propagandamestareita, joilta vaadittiin isänmaallisia julistuksia".

Kaatuneiden huoltoa ei talvisodan alkaessa ollut Poterin mukaan juurikaan suunniteltu, eikä ohjeissa ollut selkeästi määrätty huollosta vastaavaa henkilöä. Sotilaspapisto ei ollut varautunut kaatuneiden huoltoon, koska vapaussodan käytännön mukaan tehtävä ei kuulunut sotilapapeille, vaan sitä hoitivat suojeluskuntapiirien organisaatiot.

Sotilaspapisto joutui ratkaisemaan tilanteen pikaisesti. "Jo noin viikon kuluttua sodan alkamisesta ensimmäiset asiaan perehtyneet, johtavassa asemassa olleet sotilaspapit antoivat tarkkoja toimintaohjeitaan kaatuneiden huoltamisesta ja sankarihautaamisesta", Poteri kirjoittaa.

Teoksen kuvamateriaali on osiltaan ainutlaatuista. Kirja sisältää yksiin kansiin koottuna kuvia puolustusvoimien hengellisestä työstä, ja osa kuvista näkee päivänvalon vasta nyt.

– Joitakin alkupään kuvia on vasta löydetty. Yhtenä tärkeimmistä pidän vuonna 1918 otettua kuvaa, jossa näkyvät organisaation alullepanijat, Poteri paljastaa.

Poterilla on sananen sanottavana myös uudesta Tuntemattomasta sotilaasta. Aku Louhimiehen ohjauksessa sotilaspappien kuvaus on Poterin mielestä harhaanjohtavaa.

– Elokuvassa heidän roolinsa eivät vastaa historian tapahtumia, ja heidät esitetään pariinkin otteeseen väärässä paikassa ja väärissä tehtävissä. Sen sijaan esimerkiksi pataljoonan komentajan roolin harteille on sälytetty sotilaspapistolle kuuluvia tehtäviä. Siinä mielessä elokuva oli pettymys, Poteri arvostelee.