Talvi tulloo

Kainuun prikaatissa on yksi tammikuun kylmimmistä pakkasaamuista, kun viikko-ohjelmaan on rustattu alokaskaudelle tyypillinen ampumaratapäivä. 

Ammuntahan on hauskaa hommaa, eikö?

Onhan se! 

Eniten päivässä joukkuettamme kuitenkin huolestuttaa siirtymävaihe, hiihtomarssi, joka tuntuu olevan sukupolvet yhdistävä kauhukokemus. Uusilla hyvinvoidelluilla Atomiceilla sivakointi olisi totta puhuen ihan mukavaa, mutta inttisuksilla parinkymmenen kilon täystaisteluvarustuksessa ei niinkään. Aamulla olen maininnut tupakaverilleni karheasta kurkusta.

– Sukset jalkaan! Aikaa yksi minuutti! Viiden kilometrin hiihtomarssille – valmistaudu! alikersantti huutaa.

– Valmiit taistelijat avojonoon – mars! 

Muisto tammikuisessa Kajaanissa kolmenkymmenen asteen pakkasella hiihtämisestä ei lähde ikuisesta alokasminästä koskaan. Illalla kuumetta mitatessani huomasin mittarin kavunneen 39,7 celsiusasteeseen. 

Talvi lähestyy, ja se on väistämätöntä. Päivänvalon määrä on vuorokaudessa kortilla, joten palvelusmotivaatio ei ole katossa. Talvipalveluksesta saat kuitenkin korvaamattomat eväät tulevaan.

Esimerkiksi vaatekertojen tehokas käyttö on oppi, jonka voin armeijasta sanoa todella saaneeni. Fyysisesti raskaita suoritteita tehdessä varustus tulee pitää riittävän kevyenä, ettei pian läkähdy. Vaikka ennen hiihtomarssia tuntuisi kasarmin takapihalla jäätyvänsä, voi olla varma, että saat kohta varmasti hien pintaan. Jätä siis nalle ja pakkastakki suosiolla taukovarustukseksi!

Talvella palveluksensa aloittaneet saivat heinäkuussa tottua intin parhaimpiin keleihin lämpötilan kavutessa harva se päivä kahdenkympin paremmalle puolelle. Sotilaan perustaitoja on eittämättä mukavampi treenata, kun päällimmäinen tunnetila ei ole palelu. Aseen kenttähuollon teen mieluummin, kun kahdenkymmenen celsiusasteen edessä ei ole miinusmerkkiä.

Syyskaudelle tultaessa koleat syyssateet muuttuvat marraskuussa sankaksi lumipyryksi. Santahaminan tuuliseen merisäähän yhdistettynä se luo poterovartiovuoroon mynthoninraikkaat olosuhteet. Talvisessa taisteluharjoituksessa tasapainottelu hypotermian ja hypertermian välillä on taitolaji, kun tetsatessa kertynyt hiki jäädyttää sitkeimmänkin sissin paikoilleen ensimmäisen tauon koittaessa. Toimintakyvyn ylläpitämiseksi minä tulen varusmiesjohtajana kälättämään nesteytyksen tärkeydestä, mutta ei. Ei voi olla! Kenttäpullossa vesi on – totta kai – yhtä jääkalikkaa.

Varuskunta siirtyy talviaikaan, kun joukko-osaston komentaja niin päättää. Tällöin siirrytään käyttämään päällimäisenä kerroksena pakkastakkia ja kesäkauden baretit vaihtuvat karvalakkeihin. Saattaisi helposti luulla, että talvivarustuksen käyttö olisi verrattain mutkatonta, mutta erityisesti karvalakki sisältää vaarallisen sudenkuopan. Älä vain erehdy käyttämään muodossa liikuttaessa korvat peittäviä "vemppaläppiä", ellet halua tupenrapinoita esimieheltäsi!

Kauhutarinoita tammikuun paukkupakkasista kuunnellessa kutsuntoihin suuntaava nuori saattaa haaveilla heinäkuun saapumiserästä. Onko kesällä palveluksen aloittaminen kuitenkaan paras vaihtoehto?

Jos mielit johtajakoulutukseen, suosittelen sinulle tammikuun saapumiserää. Alokaskauden asiat eivät purevassa pakkaskelissä pirskauttele, mutta palveluksen raskain vaihe – johtajakoulutus – sattuu kelien puolesta otollisemmalle ajalle. Jos taas mielit puolen vuoden miehistökoulutukseen, on silloinkin tammikuun saapumiserä voittava nakki. Alku on kylmä ja raskas, mutta palveluksen voi ajatella rentona lasketteluna kohti kesälomaa ja rantahiekkoja.

Olen vuoden palvelusaikani johdosta otollisessa asemassa, sillä olen saanut kokea vuodenajat täydellä skaalalla. Voin lopettaa sinne mistä aloitinkin – sain aloittaa palvelukseni talvella ja kotiudun suoraan joulupöytään.