Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Eero Tammivuori

Kuvassa uusi tupa.

Uusissa tuvissa on isommat kaapit ja viihtyisät punkat.

Tällaisia ovat uudet tuvat – Karjalan lennosto sai uuden kasarmirakennuksen

Otto Rantanen

Karjalan lennoston uusissa tiloissa on keskitytty erityisesti siihen, että sisäilma pysyy hyvänä. Täysin uusien kasarmirakennusten rakentaminen on suhteellisen harvinaista.

Karjalan lennostoon Rissalaan valmistui Puolustusvoimien ensimmäinen uudisrakennuksena rakennettu kasarmirakennus kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Viimeksi uusi kasarmirakennus on otettu käyttöön vuonna 1998 Kainuun prikaatissa Kajaanissa.

Puolustuskiinteistöt luovutti uuden rakennuksen Puolustusvoimien käyttöön viime viikolla. Käyttäjät eli varusmiehet muuttavat sinne huomenna keskiviikkona.

– Vuonna 2019 havaittiin sisäilmaongelmia, joten siirryttiin väistötiloihin, Puolustuskiinteistöjen asiakaspäällikkö Suvi Jokio avaa tapahtumien alkua.

Uuden kasarmirakennuksen vieressä oleva vanha rakennus peruskorjataan vielä vastaamaan nykyvaatimuksia, minkä jälkeen tilat yhdistetään. 

Vanhan puolen kerroksiin rakennetaan varusteiden huolto- ja säilytystilat, kuntosali, koulutus- ja vapaa-ajan tiloja sekä tilat varuskunnan terveysasemalle. Peruskorjaus valmistuu toukokuussa 2024.

Tilaa ja puhdasta ilmaa

Uusi rakennus on ensimmäinen kokonaan uusi rakennus, joka noudattaa Puolustusvoimien työ- ja oppimisympäristöjen konseptia. Konseptissa tilat ovat monikäyttöisiä, eli tuvissa voi opiskella, levätä ja viettää vapaa-aikaa entistä paremmin.

Tuvassa uutuus näkyy. Tuplaovelliset kaapit ovat huomattavasti leveämpiä kuin ennen. Kaappien ovet on rei'itetty ilmanvaihtuvuuden parantamiseksi, ja alinta hyllyä on vahvistettu, jotta sitä voi käyttää portaana tavoitellessaan ylintä hyllyä.

Uusien tupien punkat ovat seinän myötäisesti, ja niiden yhteydessä on pieni yöpöytä, lukuvalo sekä pistorasia. Tuvasta löytyy lisäksi seinällä oleva taulutelevisio.

– Koko komppanialle voidaan pitää yhteinen oppitunti, jota voidaan seurata tuvista etäyhteyden avulla, kertoo lennoston komentaja, eversti Aki Puustinen.

Kasarmirakennuksessa on panostettu ilmanlaatuun. Jatkossa henkilökohtaista taisteluvarustusta ei säilytetä enää tuvassa. Joukkuekohtainen materiaali kuten telttakalusto on siirretty säilöön kokonaan erilliseen rakennukseen. 

Henkilökohtaisestakin varustuksesta märät tavarat kuten pyyhkeet ja liikuntavarusteet säilyvät jatkossa erillisessä kuivaushuoneessa, omassa lukittavassa kaapissa. Näin tuvissa ei ole mitään, mikä huonontaisi sisäilmaa.

Tulevat käyttäjät itse kehuvat uusia punkkia ja arvioivat niiden lisäävän viihtyvyyttä. Kaapit ovat keskellä tupaa, mikä lisää yksityisyyden tunnetta, kun huoneen toiselta reunalta ei näe toiselle.

– Kun astuu palvelukseen, on huomattavasti mukavampi tulla tällaiseen, tiivistää alikersantti Valtteri Hollmén.

Uuden tuvan punkat ovat seinän vierellä ja tuvassa on taulutelevisio. Kuva: Eero Tammivuori

Työ jatkuu

Samanlaisia uusia tupia valmistui Rannikkoprikaatiin Upinniemeen kaksi vuotta sitten, mutta siellä ne toteutettiin peruskorjauksena vanhoihin rakennuksiin. Puolustusvoimien pääosin 1960-luvulla rakennetut kasarmit ympäri Suomen ovat tulossa uusittaviksi lähitulevaisuudessa.

Suvi Jokio Puolustuskiinteistöistä kertoo, että on aina tehtävä pohdintaa siitä, mikä peruskorjataan, ja minne rakennetaan kokonaan uusi rakennus.

– Seuraavaksi tehdään Satakunnan lennostoon vastaavanlainen uudisrakennushanke ja Sodankylän Jääkäriprikaatissa palautetaan varastokäytössä oleva entinen kasarmirakennus kasarmiksi, hän valottaa.
 

Muokattu 23.2.2023 klo 14:45: Korjattu maininta Sodankylän kasarmirakennuksista.