Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Tahtimarssia armeijan aikatauluissa

Mahdollisesta alkujännityksestä huolimatta varusmiespalveluksen aikaisesta rytmistä löytyy hyviäkin puolia.

Ensimmäisenä päivänä palveluksessa mielessä pyöri jännitys siitä miten armeijan aikataulurumbaan pystyy sopeutumaan. Kun varusteita kerättiin päivän mittaan ympäri varuskuntaa, ajatuksiin ilmestyi toistuvasti miete siitä, miten nukkumaanmeno, herääminen ja päivän toiminta onnistuu aikataulujen ollessa täysin muiden hallinnassa. 

Ennen armeijaa lukion lukuloman alettua kaikki mahdolliset unirytmit ja muut elämää järjestävät tekijät jäivät pois. Tilanne riistäytyi itselläni kuitenkin täysin käsistä, kun opiskelut virallisesti päättyivät ja työt alkoivat. Tein töitä epäsäännöllisesti, mikä mahdollisti täysin omassa ajassa elämisen vapaapäivinä. 

Muut varusmiespalveluksen aloittaneet eivät varmasti ole aloittaneet samoista lähtökohdista kanssani. Esimerkiksi suoraan opiskeluiden tai päivätöiden jälkeen palveluksen aloittaneilla elämässä saattaa olla hyvinkin paljon rytmiä. Siitä huolimatta siviilissä on voinut kuitenkin itse määrittää hyvin paljon omaa toimintaansa ainakin vapaa-ajalla. Sopeutumista on siis varmasti ollut kaikilla.

Kun ensimmäisen päivän hiljaisuus alkoi lähenemään, jännitykseni tulevasta herätyksestä alkoi tiivistymään. Mielessäni kulkivat kauhukuvat parin tunnin mittaisista yöunista ja niillä toimimisesta ensimmäisenä varsinaisena päivänä. Kuitenkin valojen sammumisen jälkeen ja koko tuvan hiljennyttyä ahdistus alkoi pikkuhiljaa helpottamaan ja ei kestänyt kauankaan, kun päädyin unten maille. 

Aamulla tutun ja turvallisen puhelimen herätysäänen sijaan käytävästä kaikui ensimmäisellä kerralla järkyttävä huuto "Komppaniassa herätys", jonka jälkeen yhtäkkiä täytyikin lähteä kiireellä laittamaan vaatteita päälle ja tekemään aamutoimia. Siviilissä torkutteluun ja herätyksen jälkeen sängyssä loikoiluun tottuneelle hullu kiire heti herätyshetkestä laittoi pasmat sekaisin. Siitä huolimatta ei kestänyt montaa aamua kunnes sängystä pomppaaminen heti silmien auettua tuntui jo luonnolliselta. 

Mielivaltaiselta tuntuvan päiväohjelman mukaan eläminen oli omia teitä kulkevalle aluksi hyvin kiusallisen tuntuista. Päivien edetessä ehti kuitenkin huomata kuinka toisaalta helppoa armeijassa on olla. Kunhan itse varmistaa, että pitää huolen kellosta, ei itse tarvitse huolehtia siitä mitä on tulossa. Joku tulee kuitenkin jossain vaiheessa kertomaan mitä pitää tehdä ja milloin. Itselle ei jää turhaa mietittävää siitä mitä nyt tekisi.

Tämänkaltainen järjestetty aikataulu ei kuitenkaan kaikille ole se optimaalisin. Siitä huolimatta väitän kyllä, että jokainen pystyy jossain määrin sen puitteissa toimimaan. Vaikka loppuelämä hoituu varmasti suurimmalla osalla enemmän omaan tahtiin, on kuitenkin hauska kokeilla varusmiespalveluksen ajan hieman erilaista toimintaa. Jotkut, itseni mukaan lukien, saattavat jopa huomata, että hieman järjestetympi aikataulu saattaa jopa soveltua itselle paremmin. Vaikken suunnittele aikaisten herätysten ja kiireellisten ruokailuiden jatkuvan loppuelämääni, ajattelin kuitenkin ottaa opiksi näiden hyvistä puolista ja soveltaa niitä päästessäni mahdollisesti jonain päivänä reserviin.