"Treenasin pääsykokeita varten kaksi vuotta" – Sukeltajakoulun oppilaat ovat koetuksella hyisessä Itämeressä

Hangon kivisten luotojen välissä kelluu neljä Merivoimien mustaa kumivenettä. Niissä liehuvat Suomen lippujen lisäksi sinivalkoiset sukeltajan liput.

Merivesi on lämmennyt talven jäljiltä vain muutaman asteen. Pian suomalaiset varusmiehet pääsevät kuitenkin Itämeren syleilyyn – sitä he ovat koko talven odottaneet.

Kumiveneen reunalla istuu oliivinvihreään kuivapukuun, mustiin räpylöihin ja neopreenihuppuun varustautunut sukeltajaoppilas Patrik.

Sukeltaja on sitonut pitkän puukon pohkeeseensa hätätilanteiden varalle. Patrik nostaa paineilmalaitteet selkäänsä ja ottaa kokokasvomaskin käsiinsä.

Vieressä istuva avustaja kiinnittää sukeltajan selkään oranssin köyden, henkiliinan, joka toimii kommunikointivälineenä.

Tarkastusten jälkeen on lähtöilmoituksen vuoro:

– Herra ylikersantti, oppilas Patrik valmiina sukeltamaan. Lähtöpaine 280 baaria, sallittu sukellussyvyys 18 metriä, käsketty sukellusaika 40 minuuttia, tehtävä ruutuetsintä.

Kuplat kertovat sijainnin

Lähtöilmoituksen jälkeen Patrik tiputtautuu rauhallisesti veteen. Uimahyppyjä ei sukeltajille kouluteta, sillä nykyaikaiset merimiinat voivat räjähtää pienestäkin paine- tai ääniaallosta.

Hän puristaa vielä tiukasti kumiveneen reunaa ja tarkastaa varusteensa. Maski istuu tiiviisti kasvoilla, eikä kuivapuku päästä vettä läpi.

Näkyvyys on metrin luokkaa, joten tummasta merestä erottuvat koesukelluksen aikana enää keltaiset paineilmapullot.

Onnistuneen koesukelluksen jälkeen kouluttaja nyökkää ja antaa sukeltajalle luvan suorittaa tehtävän. Patrik ui 20 metrin päässä keinuvalle poijulle.

Hän kääntää peukalonsa alas merkiksi siitä, että sukeltaa, ja katoaa hiljalleen syvyyksiin. Pinnalle jäävät vain muutaman sekunnin välein nousevat ilmakuplat.

Kumiveneessä sukeltajaoppilas Aaro tarkkailee pinnalle nousevia kuplia. Ne kertovat, missä sukeltaja parhaillaan liikkuu.

Koulutuksen edetessä sukeltajan sijainnin seuraaminen käy yhä vaikeammaksi. Kun oppilaat ovat totuttautuneet avoveteen, he alkavat sukeltaa suljetun kierron hengityslaitteilla.

Niistä ei tule pinnalle kuplia, vaan uloshengityksen hiilidioksidi puhdistuu laitteessa antaen lisää sukellusaikaa.

Sukeltajan avustaja kommunikoi sukeltajan kanssa oranssin henkiliinan avulla. Kuva: Yankuan Zhang

Tehtävänä ruutuetsintä

Käynnissä on Merivoimien raivaajasukeltajakurssin ensimmäinen harjoitus avovedessä.
Takana on rankka allaskausi, jonka aikana oppilaat on totutettu vedenalaiseen työskentelyyn fyysisen rasituksen alla. Nyt koulutuksessa siirrytään pimeään ja kylmään Itämereen, joten harjoitustahti on toistaiseksi rauhallinen.

– Harjoituksen kolmena ensimmäisenä päivänä totuttiin vedessä oloon. Tänään suoritamme ruutuetsintää, kertoo Sukeltajakoulun varapäällikkö, kapteeniluutnantti Petri Lahti.

Ruutuetsintä sopii tilanteisiin, joissa halutaan tutkia merenpohja tarkasti rajatulta alueelta.

Lahti kertoo, että etsintäalue rajataan esimerkiksi 25x50 metrin kokoiseksi poijuilla. Sukeltaja etenee etsintäalueella siirtämällä köyttä vaiheittain merenpohjaa pitkin. Köysi rajaa etsintäalueen ja ohjaa sukeltajaa järjestelmällisesti koko alueen läpi. Siirtojen pituus määräytyy näkyvyyden ja etsittävän kohteen koon mukaan.

– Jos tavoitteena on löytää muutaman senttimetrin kokoinen kolikko, köyden siirrot ovat selvästi pienempiä kuin esimerkiksi metrin halkaisijan merimiinaa etsittäessä, valaisee Lahti.

Tällä kertaa mitään etsittävää esinettä ei merenpohjaan ole laskettu. Oppilaat harjoittelevat ensimmäistä kertaa, kuinka etsintä käytännössä toteutetaan.

– Ruutuetsintä on loistava harjoite. Siinä opetellaan kaikkia sukeltajan avaintaitoja: pohjassa käyntiä aiheuttamatta pölypilveä, köysien viemistä syvyyksiin ja kohteiden etsintää, kertoo Lahti.

Patrik on ollut pinnan alla jo liki 30 minuuttia. Hän vetää köyttä kolme kertaa ja ravistaa sitä kerran. Merkinanto tarkoittaa, että sallittu sadan baarin raja on saavutettu – on aika nousta pintaan.

Pian sukeltaja nousee pintaan poijua pitkin ja näyttää kämmenellään OK-merkkiä. Avustaja, sukeltajaoppilas Joonas, vetää hänet takaisin veneelle, jotta viimeisiä voimia ei tarvitse käyttää takaisin veneelle uimiseen.

Joonas tarkistaa, että kuivapuvun tyhjennysventtiili on yhä kiinni, ja auttaa sukeltajan takaisin veneeseen. Hän vaikuttaa innostuneelta, sillä pian on hänen vuoronsa päästä veteen.

– Aivan mahtavaa, kun saa nähdä isompaa aluetta. Olemme aikaisemmin menneet ainoastaan yhtä poijujen väliä edestakaisin, kertoo Joonas.

”Vaatimustaso kasvaa päivä kerrallaan”

Vedestä nousseet sukeltajat riisuvat kuivapuvut ja pukeutuvat veneen reunalla kuiviin vaatteisiin. Tuulitakit ja pipot sujahtavat oppilaiden päälle vauhdilla, sillä merituuli on napakka. 

Sukeltajakoulun johtaja on seurannut tarkasti oppilaiden toimintaa vedessä ja painottaa palautteessaan pienten asioiden tärkeyttä.

– Köyden siirrot olivat selvästi liian suuria suhteessa rajoittuneeseen näkyvyyteen, kapteeniluutnantti Jonne Huhtala huomauttaa.

Palaute on suoraa ja tiukkaa – vedessä virheille ei ole varaa. 

Ensimmäisillä avovesisukelluksilla kouluttaja on aina vedessä mukana. Kurssin edetessä kouluttajan rooli pienenee. Kuva: Yankuan Zhang

– Oikeat toimintatavat opetellaan kerralla lihasmuistiin, avaa Huhtala. 

Tiukan ohjauksen rinnalla oppilaiden fyysistä ja henkistä kestävyyttä rakennetaan päivittäin.

– Joka aamu alkaa liikunnalla. Majoitumme saaressa, joten aamuliikuntaan kuuluu juoksulenkkien lisäksi useita vesistönylityksiä saaresta toiseen. Onneksi allaskausi on karaistanut ja selviämme nyt haasteista paremmin, kertoo yksi oppilaista. 

Päivä toisensa jälkeen oppilaat totuttelevat saariston kivikkoisiin rantoihin ja jääkylmään veteen.

Ennen avovesivaihetta he ovat käyneet läpi vaativan allasjakson, jossa totutellaan vedenalaiseen työskentelyyn sekä fyysisen että henkisen rasituksen alla, turvallisesti sisätiloissa.

– Kurssille valituista 20 oppilaasta viisi putosi pois allasjakson aikana, kertoo Sukeltajakoulun varapäällikkö Lahti.

Koska sukeltajat harjoittelevat ensimmäistä kertaa avovedessä, heillä ei vielä ole päällään taisteluliivejä eikä mukana aseita. 

– Vaatimustaso kasvaa päivä kerrallaan, linjaa Lahti.

Nämä nuoret eivät ole päätyneet kurssille sattumalla. Sukeltajat ovat Merivoimien erikoisjoukko ja koulutus on koko Puolustusvoimien rankimmasta päästä. 

– Treenasin pääsykokeita varten kaksi vuotta, joten rasitus ei tullut yllätyksenä, kertoo sukeltajaoppilas Patrik.

Hätätilanne vedessä

Sukeltajat ja avustajat vaihtavat paikkoja. Nyt on seuraavien sukeltajien vuoro päästä harjoittelemaan ruutuetsintää.

Naapuriveneen toiminta näyttää sujuvan, kunnes yksi veneessä olevista kouluttajista huutaa:  ”Hätätilanne!”

Kouluttajat ja veneen avustajat vetävät henkiliinaa täysillä, ja pian pinnalla kelluu tajuttomalta vaikuttava varusmies.

Hänet kiskotaan nopeasti veneen kyytiin ja nostetaan paareille. Jokaisessa veneessä on paarit sekä 100-prosenttista happea vaaratilanteiden varalle. 

Sukellusmaski vaihtuu ripeästi happimaskiin, ja ”Herää, herää!” -huudot täyttävät veneen.

Lopulta potilas virkoaa. Vaara ei kuitenkaan ole ohi, sillä sukeltajantauti vaanii varusmiestä. Hänet kiskottiin pohjasta pinnalle liian nopeasti, eikä paine ehtinyt tasaantua matkalla ylös.

Harjoituksissa on aina mukana painekammio. Tällä kertaa se sijaitsee samalla saarella, jossa varusmiehet harjoituksen ajan majoittuvat.

Kumiveneen kaksi moottoria pärähtävät käyntiin ja vene ampaisee vasta-aallokkoon kohti Russarön saarta.

Saaressa joukkoa on vastaanottamassa maastokuvioon pukeutunut lääkäri ja sairaanhoitaja.

He kehottavat potilasta kantavia varusmiehiä tarkkailemaan vointia. Huudahdukset eivät kuitenkaan saa vastakaikua paarien päällä makaavalta.

Sadan metrin matka rantakallioita pitkin tuntuu ikuisuudelta, kun ystävää viedään hoitoon. Lopulta potilas saadaan nostettua painekammioon, ja sairaanhoitaja kipuaa hänen avukseen ahtaan kontin sisään.

Kouluttaja tulee keskeyttämään tilanteen, ja kylmyydestä tärisevä varusmies nousee paarien päältä. Onneksi kyseessä oli vain harjoitus, joka simuloi todellista hätätilannetta.

– Yleisin harjoitusskenaario liittyy sukeltajantaudin hoitoon painekammiossa, kuten nytkin. Mikäli sukeltaja nousee pintaan liian nopeasti, voi verisuoniin muodostua tukoksia, kertoo harjoituksen sairaanhoitaja Harri Mäkitalo.

Sukeltajakoulun varapäällikkö Lahti vakuuttaa, että koulutus on turvallista, vaikka sukeltamiseen liittyykin paljon riskejä.

 – Puolustusvoimissa ei ole tapahtunut yhtään henkeä vaatinutta sukellusonnettomuutta noin 60 vuoteen.

 
Sukeltajilla on ranteessa sukellustietokone, josta he seuraavat sukellusaikaa, syvyyttä ja jäljellä olevan hapen määrää. Kuva: Yankuan Zhang

Oppilaita arvomerkeistä riippumatta

Pelastusharjoituksen jälkeen varusmiehet pääsevät hetkeksi suojaan hyytävältä tuulelta. Puolentusinaa kumivenettä ajetaan parkkiin Russarön saaren laituriin.

Oppilaat suuntaavat oitis vaihtamaan kuivaa vaatetta päälleen ja täyttämään tuoretta ilmaa sukelluspulloihinsa.

Rantakallion päälle on rakennettu todellinen sukellusleiri: lukuisat kuivaus- ja varustekontit lepäävät toistensa vieressä.

– Hirveä nälkä, tokaisee eräs varusmies, kun letka suuntaa syömään kasarmirakennukseen.

Tarjolla on kalapyöryköitä ja kermaperunoita – ravinnon laadusta ei harjoituksen onnistuminen ainakaan jää kiinni.

Kouluttajat ja sukeltajaoppilaat istuvat eri pöydissä. Huomio kiinnittyy kuitenkin oppilaiden arvomerkkeihin. Pöydässä istuu vierekkäin aliupseerioppilaita, ylikersantteja ja yksi luutnantti. 

– Kurssilla on sekä varusmiehiä että kantahenkilökuntaa. Heitä kohdellaan täysin samalla tavalla sotilasarvosta riippumatta. Kurssia suorittavan luutnantin tulee puhutella kouluttavaa kersanttia arvosta riippumatta, kertoo Lahti.

Asetelma ei enää hätkäytä varusmiespalveluksensa jo vuosia sitten suorittaneita henkilökuntaoppilaita.

– Kurssilla osaaminen on ainoa asia, joka merkitsee. Meitä kouluttava kantahenkilökunta on rautaisia sukellusammattilaisia. Vaikka kyseessä olisikin itseä alempiarvoinen kouluttaja, häntä tulee kunnioittaa, kertoo kurssia suorittava Patrik.

Ei superihmisiä

Pöydän ääressä istuva sukeltajaporukka näyttää ilman kuivapukuja ja muita sukellusvarusteita aivan tavallisilta varusmiehiltä. 

– Suurimmalla osalla meistä ei ole aiempaa sukellus- tai uintikokemusta, mainitsee aliupseerioppilas Henrik. 

Vain muutamalla oppilaalla on uintitausta ja yhdellä taustaa siviilisukelluksesta – kaikki koulutetaan kurssin aikana. 

Jokainen oppilas harjoitteli intensiivisesti pääsykokeisiin, mutta kovalla kunnolla ei tee mitään, ellei henkinen kantti kestä. 

Sukeltajakoulutus on harvinaista myös siviilimaailmassa, joten sukeltajille löytyy työpaikkoja myös Puolustusvoimien ulkopuolella. 

– En usko, että jään ammattisukeltajaksi Puolustusvoimiin, mutta esimerkiksi vedenalainen hitsaustyö kiinnostaa, Henrik kertoo.

Ruokapöytäkeskustelu kääntyy nopeasti työn vaarallisuuteen. Vedessä työskennellessä riskit ovat aina läsnä.

– Mutta kaikessa työssä on omat riskinsä, Henrik naurahtaa.

Painekammiossa potilaan seurana on aina vähintään sukelluspari – usein myös sairaanhoitaja. Kuva: Yankuan Zhang