Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Suunnitelmat pilalla

Intti voi tuntua pakolliselta pahalta, joka keskeyttää opiskelun. Toisaalta palvelus tarjoaa loistavan mahdollisuuden kehittää itseään ja löytää uusia näkökulmia.

Pakko myöntää, että varsinkin alokasjakson aikana olisin ollut mieluummin Vaasassa opiskelemassa kuin paratiisisaarella tetsaamassa. Syksyn aikana mietin monta kertaa, miten pystyisin luistamaan velvollisuudestani osallistua isänmaan puolustamiseen.

Vaikka olen tällä hetkellä motivoitunut tehtävistäni, mielestäni miesten opiskelut kärsivät paikoin jopa kohtuuttomasti pakollisesta asevelvollisuudesta. Toisin kuin shakkilauta tämä asia ei ole mustavalkoinen, joten intistä voi luonnollisesti olla parhaimillaan suorittajalleen myös selkeää hyötyä. 

Suomen tasa-arvon tilaa pidetään yleisesti todella hyvänä ja sitä se eittämättä onkin. En myöskään todellakaan väitä, että valkoisena heteromiehenä elämäni olisi jotenkin erityisen vaikeaa tai olisin yhteiskunnan systemaattisen sorron kohteena. Olen vastaanottanut opiskelupaikan hallintotieteellisestä tiedekunnasta mutta pääsen aloittamaan opintoni todennäköisesti vasta syksyllä 2022. Ilman asepalvelusta olisin voinut muuttaa Vaasaan jo viime syksynä.

Minun tilanteeni ei ole kuitenkaan mitään verrattuna niihin varusmiehiin, jotka joutuvat edelleen tavoittelemaan jatko-opiskelupaikkaa. Pääsykokeisiin tai ylioppilaskokeiden uusintoihin lukeminen ei ole varusmiespalveluksen aikana mahdollista. Mahdollisuudet päntätä ovat vähintäänkin huomattavasti heikommat kuin muilla kokeisiin osallistuvilla. 

Pääsykokeissa kilpailu on todella raakaa, eikä tasoitusta ole varaa antaa ollenkaan. En usko, että kukaan pystyy tehokkaaseen opiskeluun pitkän tetsaamista sisältävän päivän jälkeen. Rauhallisen opiskeluympäristön löytäminen kasarmilta on varmasti oma haasteensa. Kaiken tämän lisäksi aikaisemmin opitut taidot unohtuvat helposti intin aikana. 

Toisaalta opiskelujen aloittamisen myöhästyminen ei paljoa paina, koska saan olla mukavissa ja motivoivissa hommissa. Ruotuväen toimittajana pääsen kehittämään kirjoitustaitojani ja oppimaan muitakin työelämässä tarvittavia taitoja, joita tulen tarvitsemaan sekä tulevissa opinnoissani että työelämässä. 

Ruotuväessä palvelemisesta voi olla parhaimmillaan merkittävää apua esimerkiksi urani kannalta. Ruotuväessä sekä muissa erityistehtävissä pääsee tutustumaan moniin uusiin ihmisiin, joiden kautta voi verkostoitua yhä uusiin ihmisiin. Uskon, että saan palvelukseni aikana monia tärkeitä kontakteja, joihin voin turvautua myöhemmin elämässäni.

Hommansa hyvin hoitava saa kommennuspaikaltaan myös käyttökelpoisen työtodistukseen verrattavan todistuksen. Ruotuväen tunnettuuden ansiosta työtodistus saattaa avata media-alalla ovia erilaisiin tehtäviin. 

Korona-aika on kaiken kaikkiaan todella hyvä hetki suorittaa asepalvelus. Uudessa tuvassani on yliopistossa muutaman vuoden opiskellut varusmies. Hän päätti koronatilanteen takia suorittaa asepalveluksensa tänä vuonna. Tupalaiseni on kuvaillut, kuinka opiskelijaelämä muuttui korona-aikana todella rankaksi ja tylsäksi. Lähes kaikki opiskelijatapahtumat ovat pandemian takia tauolla. Tapahtumien vähyydestä johtuen kotona tulee vietettyä enemmän aikaa kuin aikaisemmin, jolloin oma yksiö alkaa nopeasti tuntua varsin ahtaalta ja kolkolta. 

Intissä tylsistymistä ei useinkaan tarvitse pelätä. Ihmisiä on ympärillä niin paljon, että välillä haluaisi oman kolon, johon käpertyä kuulematta tai näkemättä muita. 

Tästäkin kolumnista lukija voi nähdä, kuinka itsekkäitä ja laiskoja me nykynuoret olemme. Heti kolumnin alussa kerroin opiskelevani mieluummin byrokratiaa kuin tetsaisin Tapion valtakunnassa. Ainoat positiiviset puolet, joita asevelvollisuudesta mainitsin, olivat siitä näkökulmasta, miten ne auttavat minua. Surullista, oksettavaa ja tuomittavaa. Maanpuolustushenki pilalla, pelkkää itsekkyyttä tilalla!