Suomi sata, sitä sun tätä
Kirjoittajan mielestä 100 vuotta on kunnioitettava ikä.
Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta tänä vuonna. Sitä on alettu juhlistaa laajasti ja näkyvästi. Kun vuosi vaihtui ja juhlavuosi alkoi, Helsingissä järjestettiin valtaisat kekkerit nimekkäine artisteineen ja ilotulituksineen.
Juhlavuoden teemaksi on valittu "Yhdessä", millä halutaan korostaa sitä, että maan itsenäisyyttä ei juhlita pienissä piireissä, vaan juhlintaan saavat osallistua tasapuolisesti kaikki. Niin on tietty paras, sillä onhan maamme itsenäisyys jokaisen kansalaisen elämään vaikuttava asia ja se kuuluu kaikille. Tätä mukaillen saa jokainen ehdottaa omia hankkeitaan, kuten tapahtumia osaksi virallista Suomi 100 -kampanjaa.
Varmasti tästä johtuen tapahtumien kirjo vaikuttaa ensivilkaisulla sangen sekavalta. Vaikka varsinaiset kekkerit ajoittuvat luonnollisesti vuoden loppupuoliskolle, tapahtuu paljon sitä ennenkin. On esimerkiksi supisuomalaiseksi mielletyistä harrastuksista eli saunomisesta, hiihdosta ja marjastuksesta ammentavia tapahtumia.
Mutta paljon on myös sellaista, jonka ei äkkiseltään ymmärtäisi olevan osa Suomen juhlavuoden ohjelmaa. Esimerkiksi liikuntaa ja teatteria on luvassa laidasta laitaan ja minkäänlaista johdonmukaisuutta on Suomi 100 -tapahtumien välillä hankala havaita, kun niiden suurta määrää ihmettelee.
Mutta olipa tapahtuma minkälainen tahansa, on siinä suomalaisuus osana, jos sen suomalaiset järjestävät. On niin monta käsitystä Suomesta kuin on ihmisiäkin, joten myös tapoja juhlia maan itsenäisyyttä on monta.
Valtava Suomi 100 -kokonaisuus tuntuu lopulta aika käsittämättömältä, mutta kaiketi hyvä niin. Onhan myös itsenäisen Suomen historia on suuri kokonaisuus, jota tuskin kukaan voi väittää ymmärtävänsä täydellisesti, vaikka sitten itsekin eläisi siihen sadan vuoden rajapyykkiin asti.