"Suomi on ollut vaikea pala" – Johtava tutkija Sinikukka Saari sanoo, että Suomi on tunnistanut Venäjän painostuksen vaihtelevasti
Ulkopoliittisen instituutin uusi julkaisu valaisee laaja-alaisesti Venäjän vaikuttamispyrkimyksiä.
Kun Venäjä vuonna 2022 hyökkäsi Ukrainaan, presidentti Sauli Niinistö lausui unohtumattomat sanat: nyt naamiot on riisuttu. Sota aktivoi Suomen ensinnäkin liittymään Natoon, mutta myös tutkimaan lähimenneisyyttään suhteessa Venäjään.
Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari kertoo, että välineellistetty maahanmuutto ja muut yksittäiset Venäjän käyttämät painostuksen muodot tunnistetaan Suomessa hyvin. Esimerkiksi vuosien 2015 ja 2016 aikana Venäjä suuntasi kolmansista maista turvapaikanhakijoita Pohjois-Suomeen ja Norjaan.
Venäjän toiminta aiheutti suuria vaikutuksia. EU:ssa rajoitettiin kansalaisten liikkuvuutta rajojen yli, ja Suomen Venäjä-linja muuttui varovaisemmaksi. Saaren mukaan on tärkeää, että Venäjän yksittäiset toimet tulee nähdä osana laaja-alaisempaa jatkumoa. Suomella, ja Euroopalla laajemmin, on Saaren mukaan ollut haasteita nähdä Venäjän pitkäaikaisempaa, taloudellista vaikuttamista.
Uudessa Ulkopoliittisen instituutin julkaistussa raportissa, Venäjän laaja-alainen vaikuttaminen Suomeen 2000-luvulla, käsitellään UPI:n johtaja Hiski Haukkalan mukaan aihetta nimensä mukaisesti laaja-alaisesti.
Julkaisussa käsitellään Venäjän vaikuttamiskeinoja neljästä laajemmasta näkökulmasta. Nämä ovat turvallisuuspoliittinen-, geoekonominen- ja informaatiovaikuttaminen sekä kulttuurillinen vaikuttaminen.
Tutkimushanketta johtanut tutkija Sinikukka Saari kommentoi, että raportin yksi keskeisin teesi on se, että vaikuttaminen pitää nähdä aina monipuolisena ja yhdistettynä kontekstiinsa.
Salaliittoteorioita ja propagandapuheita
Raportissa informaatiovaikuttamiseen keskittynyt UPI:n vanhempi tutkija Jussi Lassila nostaa raportin julkaisutilaisuuden paneelikeskustelussa, että Venäjällä iloitaan siitä, jos lännessä syntyy paniikki heidän toimistaan. Lassila painottaa, että Suomi on tietyssä mielessä edullisessa asemassa.
– Vastaanottavuus tälle Venäjän informaatiovaikuttamiselle on heikko ja siinä mielessä Suomi on ollut vaikea pala. Oleellisena tekijänä on tietty laaja konsensus ja ymmärrys jaetusta Venäjä-kuva.
Suomessa on Lassilan mukaan nähtävissä yhteiskunnallisia jakolinjoja, joihin Venäjä mielellään tarttuu, vaikka ne ovatkin hänen sanoin pitkälti "tunnelisalaliitto-osastoa".
– Me nauretaan niille, että ne ovat tätä "hörhöosastoa". Niin kuin pitkälti onkin. Mutta jakolinjoissa on potentiaali siihen, että jos yhteinen jaettu kuva alkaa murentua, niin tällaiset voi saada myös poliittista edustusta.
Paneelin moderaattori Anni Lindgren, UPI:n vanhemmat tutkijat Jussi Lassila ja Matti Pesu. Kuva: Sol Martin Jõemaa
Aleksanteri-instituutin professori Veli-Pekka Tynkkynen painottaa puheenvuoroissaan, että 2000-luvun alkupuolella Euroopan taloudessa nojattiin vahvasti ajatukseen keskinäisestä riippuvuudesta Venäjän kanssa.
Tynkkynen korostaa, että suurin osa Venäjän Suomeen kohdistamasta vaikuttamisesta on latenttia, eli piilotettua. Kauppasopimukset ovat yksi tällainen tapa. Vaikuttamisen rinnalla oli kuitenkin tiettyjä suoria ominaisuuksia.
– Saattoi olla joku Putinin puhe, jossa hän nostaa esiin, että rationaaliset valtiot ei sotke energiaa ja politiikkaa. Tämä näkyi myös suomalaisessa narratiivissa. Sitä tietyllä tavalla toisteltiin, Tynkkynen kertoo.
Johtava tutkija Saari kokoaa, että laaja-alaisen vaikuttamisen torjunta ei ole mikään tietty oppi, vaan jatkuva ajattelutapa.
– Samalla tutkimus on ymmärrettävä tutkimuksellisena lähtölaukauksena ja pelin avauksena, UPI:n johtaja Haukkala vetoaa.
Tutkimus laadittiin osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Ulkopoliittisen instituutin lisäksi tutkimuksessa oli mukana Helsingin ja Tampereen yliopistot. Raporttia varten haastateltiin kaiken kaikkiaan yli 50 asiantuntijaa.
Tutkimusta johtanut tutkija Sinikukka Saari kertoo, että varautuminen hybridivaikuttamiseen on rationaalista, ylimitoitettua vainoharhaisuutta tulee välttää. Kuva: Sol Martin Jõemaa
Sinisilmäisyys kostautui
Raportin ulkopuolinen kommentoija, Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Johanna Rainio-Niemi havainnoi, että julkaisussa tehdään selväksi kylmän sodan jälkeinen kehityskulku.
Euroopan laajuinen talousyhteistyö, entisen arkkivihollisen Saksan integroituminen ja Itä-Euroopan sosialistisen systeemin kaatuminen enteili hyvää tulevaisuutta.
– Tältä taustalta käsin aikalaisille oli 2000-luvun alussa aika luontevaa ajatella, että sama lähestymistapa saattaisi toimia myös suhteessa Venäjään, Rainio-Niemi kertoo.
Kuten tutkimuksessa todetaankin, todellisuus oli täysin erilainen.
– Suomen kylmän sodan jälkeisiä päätöksentekijöitä on etenkin Venäjän laajamittaisen sodan alkamisen jälkeen arvosteltu Venäjään liittyvästä toiveajattelusta tai sinisilmäisyydestä, raportissa alustetaan.
Johtava tutkija Saari kuitenkin painottaa, että julkaisun tavoitteena ei ole löytää syyllisiä, vaan arvioida ja hallita menneisyyttä, jotta ihmiset ymmärtäisivät paremmin, minkä pohjalle nykypolitiikkaa tehdään.
